Nettiduunari on aktiivinen, avulias ja urheiluhenkinen

Posted: 07/04/2015 in asenne, avoimuus, diffuusio, digitaalisuus, johtaminen, läsnäolo, muutos, oppiminen, sosiaalinen media, työ, työvälineet, yhteisöllisyys, yhteisöt

Kenelle hajautunut yhteistyö sopii? Ketkä luovat ja jakavat tietoa verkossa? Millaisiin tilanteisiin online-työskentely parhaiten istuu?

Höh! Kenelle tahansa! Kuka vaan! Ihan mihin vain se laitetaan sopimaan! Tai sitten ei. Oheisten kysymysten luulisi jo itsestäänselvyyksinä vanhentuneen pystyyn kuin lahojen puunrankojen, mutta aina toisinaan tipahdan maan pinnalle ja huomaan, ettei yhteiskuntamme ole vielä ihan niin pitkällä.

Työvälineiden omaksuminen on hidasta, mutta rakenteiden ja ajatusmallien muuttuminen vie kokonaisia sukupolvia.

Moni komppasi Twitterissä. TTL:n Minna Janhonen tarkensi, ettei ilmiö itsessään yllättänyt, vaan sen välttämättömyys.

Kasvokkaiset tapaamiset varsinkin alussa auttavat pitkälle, se on tutkittua faktaa. En silti haluaisi ajatella, että face-to-face -vuorovaikutus on 2010-luvulla normi, jonka mukaan työyhteisöjen pitää elää. Sellainen on neliraajajarrutusta tai suorastaan -halvausta takaisin menneisiin vuosikymmeniin. Huomattava osa muuttuva työelämä -keskustelusta virtuaalitiimeineen ja joustotöineen kiertää tosiasiassa kehää teollisajan mallien ympärillä.

Voisiko perinteisten rakenteiden suojissa operoiva projektityö – joka kutsuu itseään moderniksi ja verkottuneeksi siksi, että käytössä on sähköposti, Lync ja Twitter – peruutuspeiliin katsomisen ja teknologian kauhistelun sijaan omaksua oppeja nettiyhteisöistä?

Niillä on kolmen vuosikymmenen mittainen historia. Ne jakavat ja luovat uutta tietoa ajasta ja paikasta riippumatta. Ne tuottavat uusia ”informaatiohyödykkeitä”, esimerkiksi avoimen lähdekoodin ohjelmistoja. Niissä tehdään yhteistyötä, usein ilman ainuttakaan kasvokkaistapaamista. Ne luovat omat norminsa ja käytäntönsä ilman että joku käskee. Ne elävät vain sen aikaa kun tarvetta on, takertumatta vanhaan. Tarvittaessa ne muodostavat itsensä uudelleen.

Hyödyt ovat ilmeiset: säästyy aikaa, rahaa ja luontoa, ja silti syntyy tuloksia. Millaisia ominaisuuksia ja asenteita paljastuu nettiyhteisöjen aktiiveista?

  • Tieto on julkinen hyödyke, joka kuuluu kaikille
  • Aktiivisuus ja itse tekeminen
  • Mahdollisuus auttaa muita
  • Urheiluhenki, kyky sietää virheitä ja keskeneräisyyttä
  • Kokemus
  • Kokee verkkoviestinnän itselleen luontevaksi
  • Edelläkävijyys tiedon omaksumisessa
  • Usein alempana organisaatiohierarkiassa (!)
  • Heillä on myös aikaa ja tahto omistaa aikansa omalle intohimolleen.

 

Ja sitten vielä se tärkein. Nämä ovat vasta yksittäisen ihmisen ominaisuuksia. Paljon suurempi painoarvo on verkostojen vaikutuksella, tietyn yhteisön rakenteella, ryhmädynamiikalla, sosiaalisella pääomalla ja muulla kollektiivisella tiedolla. Mutta ne ovat omien bloggaustensa arvoisia isoja kysymyksiä.

Tämä on yksi rakkaimmista teeseistäni tutkijavuosilta, eikä se näytä päivääkään vanhentuneen:

Hyvä yhteisö toimii, oli se sitten online tai offline. Ja jos yhteisö ei toimi, teknologia lähinnä pahentaa sen ongelmia.

kommenttia
  1. outilammi sanoo:

    Tuo viimeinen lause on helmi! Allekirjoitan sen täysin omien kokemusteni perusteella. Koska asun täällä maalla keskellä Suomea olen joutunut tai saanut tehdä paljonkin työprojekteja online. Kasvokkainen tapaaminen alkuvaiheessa on mitä suositeltavinta, tosin tässäkin on tullut yllätyksiä: kasvokkain tavattaessa eräs ihan mukava ihminen oli online täysi ”asshole”. Olen usein jälkikäteen pohtinut, että mahtoiko onlinejunttius johtua osaamattomuudesta vai epävarmasta olosta ympäristössä, joka ei ollut hänelle täysin luonteva? Olen myös tehnyt viiden koulutuksen sarjan eri paikkakunnilla kimpassa siten, että tapasin kouluttajakollegani ensimmäistä kertaa livenä vasta ko. koulutusputken toisella keikalla. Tosin meillä oli yhteinen kustantaja, joten se ehkä osaltaan toi tietyn luottamuselementin mukaan kuvioon.

    • mkosonen sanoo:

      Totta puhut, Outi! Täällä samanlaisia kokemuksia. Tämänhetkiset yhteistyökuviot ovat suurelta osin sellaisten ihmisten kanssa, jotka olen tavannut 1-3 kertaa kasvotusten ja silloinkin hyvin lyhyen aikaa. Mutta yhteisiä nimittäjiä on paljon: kiinnostus some- ja yhteisöteemoihin, ikä, koulutustausta, työura… Näitä kategorioihin perustuvia luottamuksen rakentajiahan riittää!

      Olen niin ikään kuullut tapauksista, joissa muutoin mukava tyyppi ei ns. osaa käyttytyä netin kalustetuissa tiloissa. Useimmiten verkko on muun sosiaalisen elämän jatke eikä oma villi läntensä, joten tällaiset poikkeuksen poikkeukset jäävät kyllä mieleen 🙂

      Syitä on varmaan monia, veikkaisin yhdeksi negatiivista kierrettä johon viittasit: ei koe oloaan luontevaksi joten toimii kömpelösti, saa kielteistä palautetta, turhautuu, välttelee entistä tiukemmin ko. tilanteita, ei opi parempia tapoja toimia ja taatuu pikemminkin kuin kehittyy…

      Loppulauseeni teesin takana uskaltaa seistä, sillä se perustuu niin monien vuosien koettuun ja tutkittuun tietoon. Jo 90-luvulla muistutettiin, ettei tietotekniikka ole mikään moniongelmaisten organisaatioiden ”silver bullet”, ja silti organisaatiot kerta toisensa jälkeen kuvittelevat niin – viimeksi silloin, kun sosiaalinen media löi läpi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s