Kaadetaan kauppakorkea

Visiojulistusten viikunanlehtiä, pikkumaista akateemista tikustelua ja piilo-opetusohjelmia. ”Kulut alas, yliopistoista yrityksiä, opettajista nöyrää työväkeä ja opiskelijoista maksavia asiakkaita. Olisi perin traagista, jos yliopistot alentuvat pelkiksi koulutuskeskuksiksi kapitalismille, joka parhaillaan on tuhoamassa ainokaista planeettaamme.”

Näin kirjoittaa Kaadetaan kauppakorkea – miksi bisneskouluista pitäisi tehdä organisointikouluja? -kirjan esipuheessaan Martin Parker. Hän on Bristolin yliopiston johtamisen professori, joka on tehnyt pitkän uran yliopistomaailmassa. Yhtenä motiivina kirjalle on huoli korkeakoulutuksen brittimallin leviämisestä kaikkialle Eurooppaan. Meidän kotoinen muumilaaksomme ehtii vielä suojautua pyrstötähdeltä.

Parkerin tarjoama vaihtoehto nykymenolle on organisointikoulu. Se olisi hieno monitieteellinen opinahjo, jonka kursseilla ja tutkimuksessa käsiteltäisiin kaikkia mahdollisia inhimillisen yhteistoiminnan muotoja, kuten perheitä, kultteja, sirkuksia, klubeja, kyliä, lahkoja, utopioita, merirosvoja ja mafiaa. Ja kyllä kai myös eläinten, puiden ja sienten verkostot voisivat nousta kauppatieteiden opetuksessa esiin? Nämä systeemit ovat paljon älykkäämpiä kuin suostumme ymmärtämään, ja voisimme oppia niistä paljon. Kovinta organisointioppia on nähdäkseni systeemiajattelu – kokonaisuuksien hahmottaminen reduktionismin ja siilouttamisen sijaan.

Taloustiedettä, rahoitusta ja laskentatoimea on mahdotonta opettaa neutraaleina tekniikoina. Ne ovat osa laajempaa yhteyttä. Käsitykset markkinoista, tehokkuudesta, tuottavuudesta ja voitoista ovat ehdollisia sosiaalisia sopimuksia, eivät luonnonlakeja. Markkinakapitalismi ei siis ole ainoa inhimillisen elämänmuodon järjestämisen tapa. Parkerin mukaan johtamisopit voitaisiin pienellä viilauksella muuttaa bisnespropagandasta aidoksi tieteenalaksi: ensin on vain siirryttävä opettamaan ja tutkimaan organisointioppeja.

Organisaatio on ”ihmislajin käyttäytymisen perusta ja seuraus”. Se tarjoaa malleja, joiden puitteissa voimme tulla siksi, mitä olemme ja mitä tulemme olemaan. Valitettavasti kauppakorkea on puristanut organisaatiokäsitteen mehevän viinirypäleen rusinaksi rajaamalla tarkastelun lähinnä yhtiömuotoihin. Organisointia on kaikkialla, se kytkeytyy monenlaisiin tutkimuskohteisiin ja on luonnostaan monialaista. Organisointikoulun ei tarvitse varastaa psykologian, sosiologian ja laskennallisten menetelmien oppeja ja myydä niitä sitten ominaan (tämä kärjistys on omani).

Kuva

Kaadetaan kauppakorkea — Miksi bisneskouluista pitäisi tehdä organisaatiokouluja?  Parker, Martin; suom. Laurila, Hannu. Osuuskunta Vastapaino, Tampere, 2019.

 

Yhteiskunnan kauppakorkeajännitys, zum Teufel

Huolten listalla kaksi asiaa nousee Parkerin tekstissä ylitse muiden: ensimmäinen on kapitalismin verhoilu tieteen kaapuun ja toinen se, että kauppakorkeakoulut käyttävät huolella rakennettua asemaansa paljon omaa toiminta-alaansa laajemmalle. Niillä on sananvaltaa likimain asiassa kuin asiassa. Harvemmin muinaiskirkkoslaavista väitelleeltä tutkijalta pyydetään mielipidettä talouden kehityksestä (paitsi kun kyseessä on puoluejohtaja Halla-aho), mutta lähes mitä tahansa päivänpolttavaa aihetta kommentoimaan sopii taloustieteilijä tai johtamisen professori.

Osaamme kenties kyseenalaistaa yliopistoihmiset, jotka käyttävät valta-asemaansa omien uskonnollisten tai rotuopillisten haaveidensa edistämiseen, mutta osaammeko (tai haluammeko) kyseenalaistaa ne professorit, joille varallisuuserojen syventäminen ja luonnonvarojen loppuun kuluttaminen on täysin hyväksyttävää ja välttämätöntä?

Parker huomauttaa, että kauppakorkeakoulut hautaavat tätä menoa alleen perinteisen sivistysyliopiston, jossa tehtävänä on aina ollut pikemminkin kyseenalaistaa kuin myötäillä nykymenoa. Koko yliopistosta on siis tullut enemmän kauppakorkeakoulun kaltainen (s. 36). On palveltava asiakkaita, myytävä arvokasta sisältöä ja tietoa. Täytyy uskaltaa, erottua ja brändätä.

Ajankohtaisen esimerkin löytämiseksi ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan: voit tutustua vaikkapa Wau-opiston eli Tampereen korkeakouluyhteisön innovaatioita, innoituksen tulenlieskoja ja supervoimia syleilevään viestintään. Töihin haetaan muun muassa tarinankerronnan huippuosaajaa. Mitä on tapahtumassa yhdelle Suomen arvostetuimmista yliopistoista yhteiskuntatieteiden saralla ja ennen kaikkea miksi, saattaisi Huolestunut sivustaseuraaja -78 kysyä Tunia hetken tarkkailtuaan.

 

Konkretiaa, kiitos

Yksi kiinnostavimmista esiin nostetuista väitteistä on, että johtamisen pitäisi olla ammatti (kts. Kurana & Nohria, 2008) ja bisnesopetuksen ammatillista koulutusta. Tämä toisi turvaa myös työntekijöille: johtamisprofessiota säätelisivät luvat, säännöstö ja yhteiset itsesääntelykäytännöt. Lääkäreille tai opettajille tutut lähestymistavat oppimiseen sopinevat vallan hyvin kauppakorkeillekin. Parker kuitenkin jatkaa, että taipumus edistää vain omaa akateemista uraa saa henkilöstön pitäytymään lähinnä luentosalien turvallisten seinien sisäpuolella, vaikka eri liiketoiminta-alojen johtaminen ja sen oppiminen edellyttää käytännön kokemusta. Toinen este on vielä paljon painavampi, eli maine akateemisena instituutiona.

Bisneskoulumaailmassa on jo jonkin aikaa ollut käynnissä edustava esimerkki sijaistoiminnasta eli ’tiede vastaan käytäntö’ -debattina tunnettu paperisota, joka on oikeastaan vain yksi oire kauppakorkeakoulua kroonisesti vaivaavasta jakomielitaudista. Bisneskoulu haluaa muistuttaa yliopistoa ja olla sen hyväksymä. (s. 114).

Tästä kumpuaa akateeminen tunnusmerkistö. Hihojen kääriminen johtaisi lähinnä epätieteelliseen leimaan ja emoyliopiston suututtamiseen. Moista touhua siedetään kampuksilla vain jos bisneskoulu tuo yliopistolle rahaa, ja sitähän se juuri tuo.

Opetuksen kritisoiminen on ylipäätään toivoton tehtävä. Se herättää ihmisissä lähinnä defenssimekanismeja: ”Kyllä MEILLÄ on jo monena lukuvuonna yhdistetty alkuperäisheimojen leirinuotioyhteisöjen strateginen päätöksenteko nykyaikaiseen johtamiseen performatiivisen tanssitaiteen keinoin”. Ei kukaan ole edes väittänyt, etteikö virkistävän erilaisia sisältöjä olisi mukana myös kauppakorkeakoulujen kurssitarjonnassa. Yhteishyvä-lehdessä 1/2020 UEF:n aineettoman pääoman professori Anu Puusa huomauttaa, ettei opetuksessa aiemmin edes mainittu osuustoimintaa – niinpä he tekivät itse kurssin, jota on nyt tarjottu pian vuosikymmenen ajan ja siitä on tullut hyvin suosittu. LUT oli liikkeellä osuustoimintateeman kanssa jo aiemmin.

Toki on oppiaineksia, jotka on myös heitetty sopimattomina syrjään, Parkeria lainatakseni. Työntekijäpuolen organisointia eli ay-liikettä käsitteleviä opetussisältöjä ei ole vielä kauppakorkeakouluissa näkynyt (kannattaa ehdottomasti vinkata, jos olen väärässä). Enpä usko, että kenellekään olisi vahingoksi tuntea työelämäkolikon molemmat puolet ja niiden historia.

Ongelmat opetuksessa ovat laajempien rakenteiden, eivät yksittäisten opettajien, jotka päinvastoin ovat jo jaksamisensa äärirajoilla voidakseen erottua tarjonnan massasta, houkutellakseen lahjakkaita opiskelijoita ja auttaakseen heitä konkreettisesti eteenpäin työelämässä – samaan aikaan kun käytännössä kaikki opinahjot ilmoittavat vahvuuksikseen esimerkiksi innovaatiot, strategisen johtamisen ja modernin markkinoinnin. Mainospuheissa vilisee missioita, visioita, huippututkimusta ja maailmanluokan johtamisoppeja. Kenelläpä nyt olisi varaa jäädä moisista sivuun? Jännite syntyy siitä, että kilpaillaan samalla arvopohjalla täysin samoista resursseista, ja silti kauppakorkeakoulujen pitäisi erottua edukseen.

Ehkä organisointikoulua kannattaisi edes kokeilla. Muutoin voidaan lopulta todeta kuin Edina Monsoon tyttärelleen Saffylle legendaarisessa AbFab-sarjassa: ”You’re just industry fodder, darling”.

 

Sisäsiistiä sisäpiirikritiikkiä

Managerialismia on aikojen saatossa kritisoitu paljonkin, ja kirjan 3. luvussa Parker käy läpi tämän kritiikin historiaa. Ensimmäinen alalaji on nostalginen kritiikki, joka on huolissaan kulttuurin rappiosta ja paikallisten yhteisöjen määräysvallan lipumisesta suuryrityksille. Toinen on modernisaatiokritiikki, joka näkee johtamisopit lähinnä byrokratiamaniana ja suree yritteliäisyyden ja vapauden katoamista. Kolmas alalaji on kulttuuripiirien kritiikki, joka ilmenee kirjallisuuden ja populaarikulttuurin tavoissa naljailla johtamisen käytännöille ja johtajille (kauppakorkeakoulun sisäpiiritapaukseksi sopinee silmittömän tohtoritehtailun uhri Väitössika).

Neljäntenä ja viimeisenä on autoritäärisyyden vastainen kritiikki, joka vieroksuu käskyvaltasuhteita. ”Anarkismi on organisaatioteoriaa aidoimmillaan eli ajattelua, jossa ihmisiä ja heidän organisointikykyjään ei oteta annettuina.” Kaiken voi kyseenalaistaa. Kollektivistisempaa itse- ja yhteisohjautuvuutta edustaa esimerkiksi edellä jo mainittu osuustoimintaliike.

Kauppakorkeakouluilla on myös oma sisäpiirikritiikkinsä, joka näyttäytyy selvimmin kriittisen johtamistutkimuksen alalla. Parker kuitenkin huomauttaa, ettei tällä kritiikillä ole juuri vaikutusta. Hiljainen napina, ravistelu tai bisnesopetuksen paheksunta riittää sekin edistämään akateemista uraa, ja pohjimmiltaan mikään ei muutu. M.O.T.?

Suomestakin löytyy kiinnostavia tutkimuksia teemasta, vieläpä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta. Sami Itani (2016) kiinnitti henkilöstöjohtamisen evoluutiota käsittelevässä väitöskirjassaan huomiota siihen, että eliitin etuja on retorisesti yleistetty kaikkien eduksi. Epätasa-arvoista yhteiskuntajärjestystä on siis pyritty normatiivisesti idealisoimaan. Olen mitä varmimmin bongannut kotimaasta myös väitöksen, jossa havaittiin, ettei kauppatieteiden tutkimus uudista liike-elämää vaan pikemminkin vahvistaa vanhoja rakenteita. Mutta kenen tekemänä? (Vinkkaathan, jos tiedät mistä puhun.) Superlobbariksi kutsuttu Anders Blom (2018) puolestaan esitti väitöstutkimuksessaan, että liike-elämä käyttää huomattavaa valtaa lainsäädännössä.

Sosiologi Robert Michelsin mukaan valta tuottaa ihmisiä, joita motivoi lähinnä aseman turvallisuus, kunnianosoitukset ja vallan pysyvyys. Mikään instituutio ei ole turvassa zombiutumiselta ja pyrkimyksiltä suojella asemansa jo saavuttaneiden asemaa keinolla millä hyvänsä. Korkeakoulusektorilla tämä näyttäytynee erilaisten hallinto-, suunnittelu-, työryhmä, päällikkö-, ja esimieshimmeleiden määrän kasvuna varsinaisen ydintyön eli opettamisen, tutkimisen ja kehittämisen kustannuksella.

Puhetta yhteiskuntavastuusta Parker pitää odotetusti ”hurskasteluna”. Kauppakorkeakouluja on hänen näkemyksensä mukaan uudistettu lähinnä sillä, että opintovaatimuksia on täydennetty eettisen johtamisen ja yhteiskuntavastuun kursseilla. Vastuullisuuspesu lähtee ajatuksesta, että yritysten perimmäistä toimintalogiikkaa ei tarvitse mitenkään muuttaa – jatketaan vain kasvun tavoittelua mutta kauniimmissa kuorissa.

 

Millainen on kauppakorkean identiteetti?

Osa kirjan lukijoista on todennut Parkerin aliarvioivan opiskelijoita: nuoret sen paremmin kuin aikuisopiskelijatkaan eivät niele valmiiksi pureskeltua agendaa sellaisenaan, vaan ajattelevat itsenäisesti. Tästä tuskin voi olla enempää samaa mieltä. Yhteisötutkijan taustalla en silti voi olla huomauttamatta, että jokaisella tieteenalalla ja opiskelijayhteisöllä on aina ja kaikkina aikoina ollut oma kulttuurinsa. Se näkyy vahvana pyrkimyksenä erottua muista ryhmistä, eli rakentaa jaettua sosiaalista identiteettiä ja olla osa omaa piiriä heti ensikohtaamisesta lähtien. Olisi naiivia sanoa, ettei ilmiö koske kauppakorkeakouluja.

Ei opiskelijoille syötetä bisneskoulun kulttuuria valmiina – he osallistuvat sen ajatusmallien ja -rakennelmien kehittämiseen itse aktiivisina toimijoina. Rakennusaineksia saadaan myös vanhemmilta tieteenharjoittajilta sekä suoraan että rivien välissä eräänlaisena ”piilo-opetusohjelmana”, kuten Parker ilmiön nimeää.

Mitä nämä ainekset käytännössä ovat? Suomessa ehkäpä hyväpalkkaista työtä, etenemismahdollisuuksia, valtaa, statusta, itsestään huolehtimista, laadun arvostamista, shoppailua, kaukomatkailua, golfia. Ne ovat kauppakorkeakoulun seinien sisällä yksinkertaisesti todennäköisempiä vaihtoehtoja kuin törmääminen noitarumpua pärisyttävään hippiin 60-luvun kauhtanassa. Tai siihen, että silloinen tutkijatohtori saapui dekaanin järkytykseksi töihin Converset jalassa. Se, että jokin on todennäköisempää ei tietenkään tarkoita, että kaikki edustaisivat sitä, kuten viimeistään tilastomatematiikan alkeiskurssilta olemme saaneet oppia.

Mitä kirjasta voisi sanoa yhteenvetona? Se on äärettömän tärkeällä asialla, mutta sortuu kenties liikaakin toistamaan pääväitettään vinoutuneesta opetussisällöstä. Kirjan sisällössä on myös itsessään joitakin vinoumia, kuten käsitys tietojohtamisesta, joka nähdään lähinnä laskentatoimen alalajina (taivas varjelkoon). Tuskinpa tietojohtamista on enää 90-luvun jälkeen nähty ainakaan meillä Pohjoismaissa toimintana, joka tuottaa numeerista informaatiota ylimmälle johdolle. Todennäköisesti olemme vain unohtaneet päivittää tämän käsityksen muillekin kuin omalle tutkijayhteisölle.

Kaadetaan kauppakorkea on eräänlainen pitkitetty essee, ei ehkä niinkään tietokirja. Idea organisointikouluista on nerokkuudessaan yksinkertainen, mutta toteutusten tiellä on muutama institutionaalinen vuori.

[Academy of Management Learning and Education -artikkelin] vaikutelmaksi jää, että kauppakorkeakoulun tarkoituksesta ja toiminnasta voidaan kaikin mokomin käydä keskustelua, kunhan se tapahtuu valikoitujen järkevien ihmisten kesken viihtyisässä huoneessa ja välillä runsasta lounastarjoilusta nauttien. Nuo järkevät ihmiset olisivat yritysjohtajia, bisneskouludekaaneja, tutkinto-opiskelijoita, alumneja ja poliittisia päätöksentekijöitä. (s. 125)

🙂

Ja kyllä kai iltadrinkit myös tarjotaan?

2 kommenttia artikkeliin ”Kaadetaan kauppakorkea

  1. Perustetaan sen rinnalle ”Asenneopisto” joka voisi tehdä vastaavan muokkaustyön kapitalismin hyväksi – ja voisimme jatkaa naureskeluamme sille jo Kauppakorkea muuttuisikin vakavasti otettavaksi opinahjoksi…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s