Mukavampi viestintä, toimistobotit, Verohallinnon panhuilut, organisaatioiden someohjeet, tiedevideoiden katselu sängyssä, #viestintätoimistotauti, yhteisöllisten tapahtumien luominen, yleisön ja yhteisön ero sekä puolikas pensasmustikka. 27.1.2020 järjestetyn cmadfi-tapahtuman kokoontumispaikkana oli perinteisen sillipurkkiauditorion sijaan avara ja moderni Helsingin yliopiston Tiedekulma.
Koska luettelin jo edellä kiinnostavimmat yksityiskohdat, käyn seuraavaksi läpi ne suuret linjat, joiden vahvempaa esiintuloa yhteisömanagereiden yhteisö mielestäni kaipaisi. Ensimmäinen on ammattikunnan oma jaksaminen ja hyvinvointi. Teemaa sivuttiin toki oman lounaspöydän verran, mutta jäin edelleen kaipaamaan laajempaa selvitystä, samoin kuin tietoa jäsenten kokemasta yhteisöllisyydestä.
Työvälineisiin keskittyvien kyselyiden sijaan on siis aika kiinnittää huomiota ihmisiin kanavien takana. Sosiaalisen median runsas käyttö on yhteydessä mm. ahdistuneisuuteen ja rentoutumisen vaikeuteen (joskin syy-seuraussuhteiden suunta on kaikkea muuta kuin yksiselitteinen). Kenties jokin tutkimusorganisaatio innostuisi työhyvinvointiaiheesta? Ellei, kevyempi selvitys kyselyn tai haastattelujen muodossa on hyvä ensiapu.
CMADFI 2020 alkamassa. Kuva: Miia Kosonen
Toinen kipeästi kaivattu kokonaisuus on tiedon koko elinkaari. Organisaatioiden viestintäohjeet vilisevät vinkkejä asiantuntijoiden someaktivoimiseen, mahdollisuuksiin, riskeihin ja sopiviin kanaviin. Sen sijaan poissaolollaan loistaa se, mitä sosiaalisessa mediassa jaetulle sisällölle tapahtuu. Uskomus siitä, että ”ihmiset kyllä käyttävät Facebookia hautaan asti” elää yllättävän sitkässä, vaikka kaupalliset palvelut voivat lakata olemasta tai muuttaa muotoaan koska tahansa.
Viestintä- ja markkinointiväen kansankielessä ”arkisto” on nappi, jolla käyttäjä voi tarvittaessa ladata somepalvelusta omat sisältönsä itselleen. Tiedonhallinnan ammattilaisten kielessä arkistonti on toimintaa, jolla varmistetaan tiedon talteenotto alkuperäisessä muodossaan pitkäaikaista säilytystä varten. Ellei näin aleta toimia myös verkossa, iso siivu organisaatioiden tarinasta katoaa digitaaliseen mustaan aukkoon. Xamkissa Digitalia on jo tehnyt pelastusoperaatioita keskustelufoorumeille ja työ sosiaalisen median arkistoinnin parissa jatkuu Digitaalinen avoin muisti -hankkeessa.
Suurimmat aplodit taisivat saada tänäkin vuonna Verohallinnon ihailtavasti heittäytyvät somevirkamiehet, jotka eivät kammoksu Insta-storyissaan edes panhuiluja. Tapahtuman parasta antia hauskojen esimerkkien ja asiantuntevien paneelikeskusteluiden ohella oli Pauliina Seppälän puheenvuoro ilmiöistä ja yhteisöllisyydestä. Vierestä ihmettelyn sijaan tarvitaan ihmisiä, jotka myös tekevät, ja Pauliina on todellakin tehnyt: Mesenaatti.me, Nappi Naapuri, Siivouspäivä, Illallinen taivaan alla, Ei leikkirahaa. Verkko on väline löytää ihmisiä, joiden kanssa kehittää uutta yhdessä. Ilmiöitä ja yhteisöjä ei voi pakottaa syntymään – sattumalle ja epävarmuudelle on aina jätettävä sijaa – mutta kokeneena tekijänä voi myös aavistaa ”purkautumattoman energian”, kuten Pauliina luonnehtii Yhteishyvä-lehden (1/2020) haastattelussa.
Myös Mikko Alasaarela toi päivän päättävässä cmadfi-esityksessään hienosti esiin yleisön ja yhteisön eron. Ensin mainitussa on stara (henkilö tai organisaatio), joka tuuppaa eetteriin sisältöä vahvistaakseen itseään ja innostaakseen fanejaan. Yhteisössä ihmiset toimivat yhdessä jonkin jaetun tavoitteen eteen.
Keltaisten osallistujien ryhmäkuva kehitteillä. Kuva: Miia Kosonen
Yritin olla somessa vähän rauhallisempi kuin edellisillä kerroilla, mutta eihän siitä mitään tullut. Twiittimäärä jäi kuitenkin päivän aikana reilusti alle sadan, mikä on jo kehitystä parempaan suuntaan!
Note to self: mahdollista seuraavaa kertaa varten on syytä hyvissä ajoin hankkia oranssi neuletakki. Tällä kertaa toimin Tohtoriverkoston mannekiinina ja pidin ylläni testikappaletta vastarekisteröidyn Tohtoriverkosto ry:n T-paidasta – se saa syystäkin palautetta hienoudestaan, mutta tarvitsee ehdottomasti ympärilleen väriä.
Lopuksi vielä suuri kiitos kaikille juttukavereille paikan päällä ja Twitterissä! Vihdoin sain tavata livenä muun muassa juontajana toimineen Suvi Erikssonin, joka tarjoaa tapahtumien yhteyteen ainutlaatuisia lisäpalveluja, kuten konsultointia silmälasien valinnassa.
Niin, ja mikäkö oli #viestintätoimistotauti? Se on Pauliina Seppälän erinomainen luonnehdinta tilanteesta, jossa ostetaan isolla rahalla sloganeita, designiä, brändiväriä ja pöhinää, mutta hieman liian aikaisin – käsittääkseni ennen kuin on edes mitään takeita sille, että ilmiö lähtee lentoon. Tuttua myös monista työyhteisöistä ja julkisista hankinnoista.
Cmadfi-osallistujien kokoamat kiteytykset tapahtuman sisällöstä löydät täältä ja kaikkien esitysten videotallenteet YouTubesta.
Koko cmadfi-osallistumisteni kavalkadi:
- Muistelmia ja mustelmia eli cmadfi 2019 risteillen
- Vuosituhannen sometrendi: yhteisöön kuuluminen, eli cmadfi 2017 Tampereella
- Viestinviejiä ja voimaeläimiä eli cmadfi 2016 Jyväskylässä
- Kun tavoitteellisuus ja selfiekeppi tapasivat eli cmadfi 2015 Lahdessa
- Kuinka edistää yhteisöllisyyden kokemusta eli cmadfi 2014 Hämeenlinnassa
Tohtorille töitä 