Toimiva työyhteisö saa osaamisen kukoistamaan

Posted: 13/01/2015 in asiantuntijuus, johtaminen, osaaminen, sosiaalinen pääoma, työ, työelämä, verkostot, yhteisöllisyys, yhteisöt, yrittäjyys

Bongasin HBR:n kautta kiinnostavan artikkelin What We Give Up When We Become Entrepreneurs? Juttu on pitkä kuin nälkävuosi ja syventyy aiheeseen useista eri näkökulmista, joista yhteisötutkijan taustalla nostan esiin yhden ylitse muiden: työyhteisön.

Olen äskettäin poistunut yhdestä tällaisesta yhteisöstä ja lähitulevaisuudessa saatan olla itsenäinen asiantuntijayrittäjä, joten aihe on sydäntä lähellä.

Ratkaisevaa kun ei ole se, kuinka osaavia ja erinomaisia olemme työssämme. Vasta kollegat saavat meidät kukoistamaan. Artikkelissa viitataan harvardilaisen Boris Groysbergin tutkimukseen. Eri alojen spesialistit olivat alansa tähtiä siksi, että ympäröivä yhteisö teki heistä sellaisia. Kun yksittäinen työntekijä vaihtoi työpaikkaa, hän vastaavasti alisuoriutui. Palautuminen saattoi viedä viisi vuotta(!). Toki on muistettava, että tulokseen vaikuttavat erot työn sisällössä, vaativuudessa, toimintaympäristössä ja henkilökohtaisissa ominaisuuksissa.

Blogistani loppuisi tila, jos listaisin jutun jatkoksi kaikki ne tutkimukset, jotka vahvistavat jaetun identiteetin, luottamuksen ja yhteisöön sitoutumisen edistävän 1) työn tuloksellisuutta 2) työhyvinvointia 3) luovuutta ja innovatiivisuutta. Samalla yhteisö rakentaa jäsentensä identiteettiä.

Työyhteisöillä on toki muutakin kuin bisnesarvoa: jutun mukaan yli kolmasosa aikuisista on löytänyt työpaikan kautta ainakin yhden hyvän ystävän. Lähes yhtä moni löytää elämänkumppanin. Hyvien kollegoiden kanssa harrastetaan yhdessä ja järjestetään erilaisia tapahtumia myös vapaa-ajalla.

Entä nyt?

Yksinyrittäjät, pakkoyrittäjät, kevytyrittäjät, toimistonomadit, itsenäiset tutkijat, jatko-opiskelijat, vuokra- ja keikkatyöläiset, freelancerit, pätkätyöläiset, projektijyrät, muuten vain määräaikaiset.

Lista on loputon ja kasvaa edelleen. En todellakaan väitä, että työntekijöiden muuttuminen yhä enemmän oman itsensä työnantajiksi olisi pelkästään negatiivinen kehityssuunta. Vapaus! Verkostot! Vaikuttavuus! Mutta myös yhteisöön kuuluminen on perustavanlaatuinen inhimillinen tarve siinä missä syöminen ja hengittäminen, eikä sitä voi ohittaa markkinatalouden ilosanomaa julistavalla yrittäjyyspöhinällä ja -pössiksellä.

Uusimpien työelämätrendien katsauksissa yhteisöjen katoaminen yleensä lakaistaan maton alle ja todetaan sen sijaan ympäripyöreästi, että epävarmuus nyt vain pitäisi hyväksyä. Tällaista puhetta ihmettelen. Eihän hapenpuutettakaan ratkaista epävarmuuden sietokyvyllä.

hauta

Mitä siis tilalle?

Episodimaisessa työssä yhteisöllisyyttä rakentaa yhteinen päämäärä, muistutetaan Työterveyslaitoksen Unelmahautomo -blogissa. Tämä on hyvä peruskivi, kunhan tavoitteesta ei tule itsetarkoitusta, jonka ympärillä kaikki kanssakäyminen pyörii (nk. task-centered interaction).

Olisin päästäni vialla, jos tällä online-yhteisötaustalla väittäisin, ettei yhteisö voi rakentua myös verkossa – ilman jaettua organisaationimittäjää.  Työpaikan kahvihuone on vain väline, samoin kuin Twitter tai Yammer. Kollegat ovat pääasia.

Mutta tästä pääsemmekin asian ytimeen: kahvihuoneiden perimmäinen salaisuus on siinä, että ihmiset viettävät siellä aikaa yhdessä. He pysähtyvät hetkeksi aloilleen. Se on harvinaista valuuttaa nykymaailmassa, jossa ihmiset sinkoilevat paikasta ja tehtävästä toiseen.

Sosiaalinen media on yksi informaatiosinkoilumme lippulaivoista. Vuorovaikutus saa vain harvoin niin tiiviin muodon, että varsinainen yhteisö voi muodostua. On siis pidettävä mielessä yhteisön ja kontaktiverkoston ero. Tästä muistuttaa myös Harto Pönkä tuoreessa Sosiaalisen median käsikirjassa.

Nettiyhteisön rakentamisessa on paljon helpompi epäonnistua kuin onnistua, ellei taustalla ole joukkoa ihmisiä, jotka jo ennestään tuntevat toisensa. Kukin heistä ”tietää, mitä toiset tietävät” ja osaavat. Samasta syystä etätyö voi helpostikin lisätä tuottavuutta ja työtyytyväisyyttä (=yhteisö oli jo olemassa), mutta yksinäinen asiantuntija on kuin laumasta eksynyt susi talvikuutamolla.

Siksi uuden ajan työelämässä korostuu itsensä johtaminen ja taito käyttää aikansa oikein. Turhat rönsyt ja sivusyylät on karsittava, jotta aikaa vapautuu keskustelulle ja yhteisön luomiselle. Oikoteitä ei ole!

Yksinyrittäjyys sopii erityisen huonosti asiantuntijalle, joka pitää sosiaalisen median keskusteluja ajanhukkana ja keskittyy vain helposti mitattavaan, nopeaan tuloksentekoon. Näennäistuottavuuden ansaan voi langeta koska tahansa.

Hajanaisista nettiverkostoista ei rakennu yhteisöä yhdessä yössä. On käytettävä tarpeeksi aikaa epämuodolliseen kanssakäymiseen, tutustumiseen, ideoiden pallotteluun, yhteisten merkitysten rakentamiseen.

On uskallettava panostaa enemmän sellaiseen, mikä ei lupaa suoraa ja välitöntä hyötyä.

Juuri sitä on myös hengailu työpaikoilla. Alkaen niistä kahvihuoneista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s