Kun tavoitteellisuus ja selfiekeppi tapasivat, eli CMADFi 26.1.2015

Posted: 27/01/2015 in cmadfi, digitaalisuus, innovaatiot, johtaminen, muutos, sosiaalinen media, tavoitteellisuus, Twitter, verkostot, viestintä, yhteisöllisyys, yhteisömanagerit, yhteisöt, yhteistyö

Infomanian ja twiittifloodauksen aiheuttamasta aivokaurapuurosta huolimatta palaan hetkeksi eiliseen, Lahden Fellmannian tupaten täysissä tunnelmissa vietettyyn CMADFi -päivään.

P1090347

Marko Suomi ehti jo kiteyttämään olennaisimman. Olemme päässeet yhteisökeskustelussa pykälää pidemmälle kuin pari vuotta sitten.

..ala alkaa kypsyä hyvällä tavalla. — Puhutaan juridiikasta, arvon tuotosta, mittaamisesta ja seurannasta eli ei olla enää pahimmassa hypessä, jossa yhteisön kuviteltiin ratkaisevan kaikki ongelmat tai että vuotava vene paikattiin twiiteillä ja tykkäyksillä.

Kannattaa siis tutustua Intosomen Kaija Pöystin pikakertaukseen analytiikasta. Kaksi perusasiaa on syytä pitää mielessä. Yhteisöissä arvoa ei koskaan luoda pelkästään euroissa (=laadulliset ja määrälliset mittarit rinnakkain). Lisäksi yhteisömanagerin on operoitava koko aikajänteellä historiasta nykyhetken kautta tulevaisuuteen.

Markon postauksesta voi yrittää päätellä, miksi selfiekeppi päätyi yhdeksi päivän puheenaiheista – ja vieläpä myyntiartikkeliksi Fellmannian aulaan. Lavalla nähtiin myös Alma Median CM:n Jane Toikan esittämä cmadfi -hevonen. Kun nämä kaksi risteytetään, saatiin päivän uudissana #selfiekeppihevonen.

Mitä minulle jäi parhaiten mieleen? Järjestelyt toimivat hyvin, tilaisuus oli rento, ja kello oli puoli viisi iltapäivällä ennen kuin huomasinkaan. Tätä ei tapahtuisi tiedekonferensseissa! Pidin tälläkin kertaa Ambientian Aino Heiskan sarkastisesta tyylistä. Aino listasi Samuli Airaksisen kanssa viisi vinkkiä, kuinka mokata sosiaalinen intranet. Epäonnistumisista on usein helpompi oppia kuin täydellisyydestä, hypetyksestä tai tyhjänpuhumisesta. Jos siis haluat epäonnistua yhteisöllisessä hankkeessasi, keskity vain työasioihin. Rajoita, estä ja kiellä. Sitkuttele: mieti etukäteen, miten estetään ylilyönnit sitten, kun kaikki keskustelevat vapaasti. Tee oletuksia siitä, mitä ihmiset haluavat käyttää ja mitä eivät, ja lopeta koko homma saman tien kun ensimmäinen versio on julkistettu.

Eniten odotin Harto Pöngän esitystä laadukkaasta yhteisöllisyydestä. Komppaamme tässä toisiamme kuin kitaristikaksikko. Juuri kuten tietojohtaminenkin, yhteisöjen johtaminen on uudelle tiedolle otollisten olosuhteiden luomista.

 

Yhteisöjä ei pidä yrittää väkisin nähdä siellä, missä niitä ei ole. Käsitteellinen täsmällisyys on hyve – se kun on ainoa keino välttyä vääriltä tavoitteilta, vääriltä mittareilta ja satojen tuhansien eurojen tuhlaukselta erilaisiin näennäisinnovatiivisiin ja pseudoyhteisöllisiin hankkeisiin. Usein oikeampi termi on sisältöverkosto.

 

Jo aiemmin intoilemani Nemo-hankkeen Harri Jalonen vastasti päivän parhaasta otsikosta: Sontaa tuulettimeen, eli kuinka negatiiviset kokemukset leviävät somessa. Suomi on Harrin mukaan otollista maaperää aiheelle, sillä Mielensäpahoittaja oli vuoden 2014 katsotuin elokuvamme. Alttius ja tarttuvuus ovat ilmiön keskiössä. Negatiiviset tunteet vinoutuvat herkästi. Pienet asiat kertautuvat, syntyy itseään vahvistava kierre ja taustalla vaikuttavat tosiasiat häviävät. Eli mitä yritys voi tehdä? Asiakas joko äänestää jaloillaan tai käyttää ääntään (Exit-Voice -strategia, Hirchman, 1970). Yritykselle on parempi, että asiakas päätyy jälkimmäiseen. Näiden toteamusten oheen olisin kaivannut myös käytännön vinkkejä kriisinhallintaan. Aihe kiinnostaa, sillä olen valmistelemassa projektia B2B-yritysten maineenhallinnasta.

Suomen teollisuudella ei mene somessa lujaa, eli Ferroplanilla on kuulemma maan ainoa teollisuusblogi. (Minna Patosalmen esitystä kuunnellessa muistin opiskelijaryhmäni taannoin käyttäneen esimerkkinä Neste Oilia. Kyseinen blogi näyttää kuitenkin kadonneen bittitaivaaseen.) Piritta Seppälä muistutti yhteisöllisen luovan projektin perushyödyistä sitouttamisessa ja markkinoinnissa: ihmisiä kiinnostaa aina eniten se, mitä he ovat itse olleet tekemässä. Elina Koivumäki JB Evershedsilta vastasi päivän yleissivistävimmästä aiheesta, juridiikkaa yhteisömanagereille.

Tapasin päivän aikana ison joukon niin uusia kuin vanhoja tuttavia. Heille kaikille iso kiitos! CMADFi:ssa viihdytään juuri samasta syystä kuin hyvässä yhteisössä aina: siellä on ihmisiä, jotka puhuvat samaa kieltä.

 

cmad

Lopuksi: mikä sinun mielestäsi toimi hyvin, jäikö jotain sisältöä puuttumaan? Älä unohda cmadfi -palautekyselyä.

P.S. bloggasin aiemmin tavoitteellisesta osallistumisesta ja asetin itselleni tavoitteen ainakin yhdestä uudesta asiakkaasta. Check!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s