Asiakkailla on usein hieman hämärä kuva siitä, mitä palveluntarjoajan seinien sisällä ihan oikeasti tapahtuu. Tämä pätee yliopistoihinkin. Perinteinen asiakas, opiskelija, arvelee meidän enimmäkseen laativan tylsiä kurssimateriaaleja ja pitävän luentoja. Tutkimuspainotteisten tehtävien todellisuudessa tähän kuluu ehkä 5-20 % työntekijän kokonaisenergiasta (sattuneesta syystä en käytä käsitettä ’kokonaistyöaika’).

Ei niin perinteinen mutta avainasiakkaaksi noussut yrityskumppani taas arvelee meidän enimmäkseen käyttävän kauhean pitkän ajan yhden julkaisun tuottamiseen ja osallistumaan erilaisten hallintohimmeleiden toimintaan. Tämä mielikuva on hitusen lähempänä totuutta, ainakin jos on uskominen Hannu Simolan lauantaista mielipidekirjoitusta Helsingin Sanomissa: suomalainen yliopistolaitos(kin) on liian usein hierarkioiden ja toimintakäsikirjojen luvattu valtakunta. Tietointensiivisessä työssä vapaudella syntyy saletisti parempia tuloksia kuin kontrollilla, mutta harva valvontakoneisto haluaa tieten tahtoen tehdä itsensä tarpeettomaksi.

Silti ei voida väittää, että kaikki yliopistot tai koko niiden henkilökunta potisi samaa tautia. Ainakin täällä työn joustavuus ja vapaus saavat työtyytyväisyyskyselyissä vuodesta toiseen erinomaiset arviot.

Suurempi ongelma on suomalainen yksinpärjäämisen mentaliteetti. Mietitäänpä, mitä meiltä työssämme odotetaan. Yhtä monialaiset tehtävät ovat harvassa. Pitää hakea tutkimusrahoitusta. Pitää julkaista. Pitää hakea lisää rahoitusta. Pitää mennä ulkomaille ja pysyä siellä ainakin kuukausi. Pitää esiintyä ja verkostoitua. Pitää suunnitella ja hallinnoida. Pitää hakea rahoitusta. Pitää julkaista kovatasoisemmissa lehdissä. Pitää käydä opettamassa. Pitää hakea rahoitusta. Taas pitäisi hallinnoida. Opetustakin voisi kehittää. Mutta sitä ennen pitää hakea lisää rahoitusta ja julkaista A-luokan lehdissä. Sitten kun on julkaissut, pitää julkaista vielä hieman lisää.

Siinä oli aika monta tavoitetta. Oheisessa kuvassa kiteytyvät taidot, joita erittäin hyvin menestyvästä tutkimusryhmästä löytyy. Alapuolella on yhden ihmisen pää. Kertokaapa, kuinka saatte kaiken tarvittavan osaamisen mahdutettua yhteen ainoaan päänuppiin?

 

taidot

Vastaus on selvä: ei mitenkään. Joku voi tietysti kuvitella hanskaavansa kaiken, mutta lopputulos on heikon ja välttävän välimaastossa olevaa höttöä. Yhtäkään taitoa ei osata kunnolla.

Olen yrittänyt rakentaa omaa ammattiolemassaoloani kirjoittamisen ja viestinnän tontille. Väsyneessä mielentilassa sen rinnalle nousee yleensä järjestelmällisyys ja organisointitaito, levänneessä ja huolettomassa olotilassa saan myös varsin kelvollisia ideoita.

Mutta en kuollaksenikaan voi ryhtyä projektien myyntitykiksi tai lounaspalaverien evankelistaksi, jolla on aina jotain tilanteeseen sopivaa sanottavaa (kyhnytyspuhetta, kuten Kortesuon ja Jääskeläisen esiintymisoppaasta saattaa oppia). Ne ovat tehtäviä, joihin minun on löydettävä osaavampi työpari tai -ryhmä noustakseni kukoistukseen.

On suorastaan hirtehistä. että liiketaloustieteen osaajat käyttävät satoja tunteja ja kymmeniä hyllymetrejä julistaakseen yhteistyön ja omaan ydinosaamiseen keskittymisen tärkeyttä bisnesmaailmassa. Milloinkahan huomaisimme, että se voi toteutua vain aloittamalla yksittäisistä ihmisistä?

kommenttia
  1. […] pitkälle pötkitä. Toisaalta yksi ihminen ei millään voi hallita kaikkea – on tunnettava omat vahvuutensa ja etsittävä kumppanit täydentämään […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s