Avoimuuteen kannustetaan teoilla

Tänä viikonloppuna kerroin Tulevaisuuden tietoasiantuntija -koulutuksessa perusvinkkejä tietoammattilaisten somenäkyvyyteen. Havainnollistin myös sosiaalisen median verkostojen ja yhteisöjen toimintaperiaatteita. Näiden eroavaisuuksia avaa jo aiemmin SlideShareen lataamani esitysmateriaali. Päivän aikana keskustelimme työntekijälähettilyydestä. Kuulen toistuvasti kollegoilta, asiakkailta ja yhteistyökumppaneilta, kuinka heidän työpaikoillaan periaatteessa kannustetaan viestimään sosiaalisessa mediassa ja jakamaan avoimemmin tietoa, mutta käytännössä tekeminen on hyvin pienen ydinjoukon harteilla. … Jatka artikkeliin Avoimuuteen kannustetaan teoilla

Onko opiskelun tarkoitus unohtunut?

We don't need no education We don't need no thought control Näin kiteytti Pink Floyd eräässä yhtyeen klassikkohiteistä, Another Brick in the Wall (part 2), jossa kritiikin kohteena oli jäykkä koulujärjestelmä. Oppiminen on lähes 40 vuodessa ehtinyt muuttua yksilöllisemmäksi, mutta kritiikiltä koulut eivät ole säästyneet - eikä niiden pidäkään. Täytyy kouluttautua pitkälle nähdäkseen, ettei kannata … Jatka artikkeliin Onko opiskelun tarkoitus unohtunut?

Käänteet työuralla jyrkkenevät, ja se on aivoillemme hyväksi

Lueskelin viikonloppuna Henkka Hyppösen Nautitaan raakana -kirjaa, jonka teemana on tietoinen läsnäolo. Viimemainitun jätän jokaisen itsensä oivallettavaksi, mutta lyhyt tarina kirjan sivulla 152 innoitti tämän bloggauksen. Mathew B. Crawford on yksi niistä ihmisistä, jotka ovat saaneet tarpeekseen epämääräisestä, abstraktista työstä ja elämäntavasta. Crawford sai vuonna 2001 Chicagon yliopistosta tohtorinarvon ja otti vastaan uuden työn washingtonilaisen … Jatka artikkeliin Käänteet työuralla jyrkkenevät, ja se on aivoillemme hyväksi

Vuosi 2015 isoon pakettiin ja kansi kiinni!

Viime talvena näihin samoihin aikoihin kirjoitin tänne blogiin työuratarinani. Lopuksi sanoin olevani varma siitä, että vuodesta 2015 tulee opettavaisin ja mielenkiintoisin pitkään aikaan. Melko oikeaan osuttu: tästä todellakin tuli unohtumaton, värikäs, tapahtumarikas, pelon, ahdistuksen ja monien onnistumisten täyttämä vuosi. https://twitter.com/MiiaKosonen/status/661614746551103492 Oman erikoisalani tietäen ja tulevaisuudentutkimukseni opiskelleena suuntaudun mielummin kohti tulevaa kuin muistelen vanhoja, mutta pieni … Jatka artikkeliin Vuosi 2015 isoon pakettiin ja kansi kiinni!

Uskallatko puhua keskeneräisestä työstä?

Valmistelin tänään materiaalia esitykseen, jossa kerron sosiaalisen median käytöstä ammattikorkeakoulujen hanketoiminnassa. Monenlaisia yleisöjä kohdanneena ja kouluttaneena tiedostan ennalta, että jokaisessa tilaisuudessa on paikalla keskimäärin kaksi vastarannankiiskeä. Myös heidän automaattivastauksensa ovat pitkälti tuttuja ja ne harvoin yllättävät (vie aikaa, ei osaa käyttää, ei voi korvata kasvokkaistapaamisia, luokatonta sisältöä, tekniikka mättää, liikaa salasanoja, yksityisyyden puute, sähköpostitulva, tietoturva, … Jatka artikkeliin Uskallatko puhua keskeneräisestä työstä?

Tietojohtamisen teemapäivä 3.12. tarjosi kattauksen digiosaamista

3.12. vietettiin jälleen Tietoasiantuntijat ry:n järjestämää tietojohtamisen teemapäivää Helsingissä Crowne Plazassa. Viime kevään tapahtumassa vaadittiin Jyrki Kasvin johdolla vauhtia päätöksentekoon esimerkiksi yhteisten standardien muodossa. Nyt katseet käännettiin digitalisaatio-osaamiseen. Kurkkaa päivän keskustelut Twitteristä tunnisteella #TAteema15! Tiedon Industrial Internetistä vastaava Taneli Tikka avasi pelin alustamalla tietojohdetun organisaation rakentamisesta ja oikeiden metriikoiden valinnasta. Hänen viestinsä oli selkeä: vanity … Jatka artikkeliin Tietojohtamisen teemapäivä 3.12. tarjosi kattauksen digiosaamista

Aktiivinen avoimuus on tekoja

Kuulostavatko seuraavat havainnot tutuilta? Ne ovat peräisin isosta joukosta organisaatiota, joihin olen vuosien varrella tutkijana ja sosiaalisen median kouluttajana tutustunut. Mehän ollaan oltu avoimia jo kauan ennen kuin siitä tuli muotisana. Siis ihan kuka tahansa voi tulla tänne. Sitten me opastetaan ja kerrotaan mitä me tehdään. Sit me jaetaan ahkerasti tietoa meidän tutkimuksesta. Nää on … Jatka artikkeliin Aktiivinen avoimuus on tekoja

Ammattilainen, tee työstäsi näkyvämpää

Tänään Liikearkistopäivillä pidin tutkimuskeskus Digitalian edustajana viiden minuutin pikapuheenvuoron siitä, miksi tiedonhallinnan ammattilaisten kannattaa tehdä työtään näkyväksi sosiaalisessa mediassa. Tässä "palopuheeni" teesit lyhyesti: Suutarin lapsilla on hyvä olla kengät. Jos alaasi on digitaalinen tiedonhallinta, on uskottavuuden kannalta välttämätöntä hallita myös digitaalinen toimintakulttuuri ja työvälineet. Arkistoalankaan ammattilaiset eivät voi laittaa päätä pensaaseen ja toivoa, että maailma … Jatka artikkeliin Ammattilainen, tee työstäsi näkyvämpää

10 vinkkiä koulutetulle (ja kokeneelle) työttömälle

Olen kauan aikaa odottanut hyviä uutisia ja elokuun lopussa niitä tulikin useita. Tällä viikolla aloitan uudet T&K -haasteet Mikkelin ammattikorkeakoulussa alanani tiedonhallinta. IT-maailmaan ja avoimeen tietoon jo kauan sitten hurahtaneelle tietojohtamisen jyyrälle tämä on kuin kotiinpaluu 12 vuoden harharetkeltä! Samalla työlleni avautuu selkeä suunta. Menneiden puolentoista vuoden sekametelisoppa á la työnhaku, projektisuunnitelmat, koulutuskeikat, yrittäjyysstartit, markkinointi … Jatka artikkeliin 10 vinkkiä koulutetulle (ja kokeneelle) työttömälle

Arvoa voi oppia luomaan myös pysymällä paikallaan

Helsingin Sanomat kuvaili taannoin osuvasti työmatkaajien arkea. Ulkomailla paljon matkustavien elämä on pirstaleista, lähtien aikataulutuksesta ja päätyen univaikeuksiin ja muihin mahdollisiin terveyshaittoihin. Kuten Työterveyslaitoksen tutkijat totesivat vuonna 2011 julkaistussa raportissaan, "työhön liittyvä tiheä ulkomaille matkustaminen nykyisessä mittakaavassa on kohtuullisen uusi ilmiö, ja siihen liittyviä hyvinvointi- ja terveysvaaroja ei ole tunnistettu samassa määrin" kuin ulkomaankomennuksista (s. … Jatka artikkeliin Arvoa voi oppia luomaan myös pysymällä paikallaan