Aktiivinen avoimuus on tekoja

Posted: 19/11/2015 in asiantuntijuus, avoimuus, muutos, osaaminen, sosiaalinen media, tieto, viestintä, yhteiskunta

Kuulostavatko seuraavat havainnot tutuilta? Ne ovat peräisin isosta joukosta organisaatiota, joihin olen vuosien varrella tutkijana ja sosiaalisen median kouluttajana tutustunut.

Mehän ollaan oltu avoimia jo kauan ennen kuin siitä tuli muotisana. Siis ihan kuka tahansa voi tulla tänne. Sitten me opastetaan ja kerrotaan mitä me tehdään.

Sit me jaetaan ahkerasti tietoa meidän tutkimuksesta. Nää on ihan kaikille, tavallisille kansalaisille myös saatavilla nää tulokset. Esimerkiks tää meidän tuorein hanke. Loppuraportti on ladattavissa osoitteesta uniofdenzildexter.edu/research/projects/reports/series25/2015/massiveamoutofpages.pdf

Lopputulos: kukaan oman viiteryhmän ulkopuolella ei tiedä mistä työssä on kyse ja mitä arvoa sillä on.

Ensimmäisessä tapauksessa kyse on passiivisesta avoimuudesta. Se on saattanut olla toimiva taktiikka edellisellä vuosisadalla, jolloin tiedolla oli portinvartijansa (viranomaiset, päättäjät, media jne.) ja olemassa olevan informaation määrä ei kaksinkertaistunut joka vuosi. Nyt elämme maailmassa, jossa vastuuta ei voi enää siirtää vastaanottajalle. Tieto, osaaminen ja asiantuntemus merkitsevät jotain vain siinä tapauksessa, että ne on mahdollista erottaa kaiken hälyn ja informaatiomassojen seasta.

Jälkimmäisessä tapauksessa ongelma tiivistyy kehnoon viestinnän kohderyhmien määrittelyyn: kun yrität palvella kaikkia yhtäaikaa mahdollisimman vähällä vaivalla, et tosiasiassa palvele ketään.

Aktiivinen avoimuus on omien yleisöjen tunnistamista, yhteistä ongelmien määrittelyä ja ratkaisemista sekä luotujen ratkaisujen tekemistä näkyväksi ja saattamista avoimesti saataville. Hyväksy myös se, että aktiivinen avoimuus vaatii sekä yksittäiseltä työntekijältä että koko organisaatiolta työtä ja vaivannäköä. Kun työ on jatkuvaa vuoropuhelua, se ei tule perinteisessä koskaan ”valmiiksi” – ja siinä juuri sen viehätys!

Odottelun aika on ohi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s