Tietojohtamisen rakennusainekset

Posted: 15/07/2014 in johtaminen, osaaminen, tieto, tietojohtaminen, verkostot, yhteisöt, yhteistyö

Tiedosta ja aineettomasta pääomasta on tullut tärkeä tuotannontekijä. Jopa niin tärkeä, että se on luonut edellytykset omanlaiselleen johtamisopille.

Tietojohtamisen ytimessä on tieto kaikissa muodoissaan: viisautena, kokemuksena, osaamisena, informaationa, datana.

Toisin kuin – sijapäätteensä mukaisesti – välineellisemmässä tiedolla johtamisessa, tietojohtamisessa ihmisten tietämyksellä ja kokemuksella on huomattava arvo. Kiitos ihmisten, kaikissa organisaatioissa pesii aimo annos epärationaalisuutta ja ennustamattomuutta, ja niiden ansiosta myös luovuutta ja kykyä uudistua. Tällaisissa olosuhteissa johtaminen ei voi perustua yksinomaan erilaisten järjestelmien tuottamaan informaatioon ja automatisoituun päätöksentekoon.

Pitkästä historiasta huolimatta tietojohtamista on vaivannut käsitesekavuus, jota sen paremmin tutkijat kuin konsulttioppaiden laatijat eivät ole pystyneet selättämään. Aiempi työyhteisöni – toinen suomalaisista koulutusorganisaatioista, joka valmentaa työelämään tietojohtamisen osaajia – loi seuraavan yleisluontoisen määritelmän:

Tietojohtaminen on sisäisten ja ulkoisten verkostojen avulla tapahtuvaa tietoperustaista arvon luomista ainutlaatuisen ja jatkuvan kilpailuedun saavuttamiseksi.

 

Kuitenkin huomattava osa yleistajuisesta tijo-keskustelusta jumittaa edelleen 1. sukupolvessa (knowledge management), joka keskittyi tiedon haalimiseen ja varastointiin. Laajempi erilaisten tietoprosessien ymmärtäminen ja aineettoman pääoman johtaminen on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Millaisista aineksista tietoperustainen arvonluonti rakentuu? Mitä johdetaan, kun johdetaan tietoa? Ainakin seuraavaa seitsikkoa:

 

1. Tietoprosessit. Tiedon luominen, jakaminen, kumulointi, jalostaminen, tallentaminen, uudelleen hyödyntäminen. Tieto syntyy ja saa merkityksensä vuorovaikutuksessa.

2. Tietojärjestelmät. Tästä tietojohtaminenkin sai 25 vuotta sitten alkunsa. Myöhemmin on korostettu sitä, ettei mikään järjestelmä yksinään voi tuoda määritelmässä mainittua ainutlaatuista kilpailuetua. Informaatioteknologialle on tunnusomaista imitoitavuus ja nopea levittäytyminen. Järjestelmät muodostavat edelleen peruskiven, mutta inhimillinen osaaminen määrittää lopulta aina sen, mitä tiedolla tehdään, miksi ja ketä varten (asiakasarvon ymmärtäminen).

3. Yhteisöt. Eräänlaisia tiedon kasvihuoneita. Tiedon jakaminen on yhteisöön kuulumisen luonnollinen sivutuote, sanoisi Etienne Wenger. Esimerkiksi tietyn ammattialan käytäntöyhteisö, oma lähityöyhteisö tai netin brändiyhteisö. Yhteisö on sitoutumisen, identifioitumisen ja luottamuksen alkukoti.

4. Verkostot. Tarkoittaa tässä yhteydessä laajempia suhteita kuin mitä oma organisaatio tai lähiyhteisö tarjoaa. Verkostot ja kokonaiset ekosysteemit laajentavat tiedon elinpiiriä ja kasvumahdollisuuksia em. kasvihuoneen ulkopuolelle. Parrasvaloihin nousee yhteisöllisyyden ainesten sijasta yhteistyön tavoitteellisuus, yhteistyökyvyt ja toiminnan koordinointi.

5. Oppiminen. Tämä puolestaan on eräänlainen tietoprosessien olemassaolon sivutuote: kun tietoa jaetaan, jalostetaan ja luodaan, oppivat sekä yksilöt että erilaiset organisaatiot uutta – usein tiedostamattaan. Osa tietojohtajsta pyrkiikin tekemään oppimisesta näkyvämpää, tietoisempaa ja mitattavampaa. Yksi kuvaava indikaattori lienee organisaation ”imukyky” (absorptive capacity) eli kyky omaksua ulkopuolista tietoa ja valjastaa sitä käyttöön.

6. Osaaminen. Oppimisen toivottu lopputulema; systemaattinen tietotaito ja kokemus, jonka varassa toimitaan. Sekä yksilöiden taidot että organisaatioiden kyvykkyys. Operatiiviset kyvykkyydet kattavat jokapäiväisen työn ja bisneksen, dynaamiset kyvykkyydet taas edellytykset kehittää kyvykkyyksiä edelleen. Palveluliiketoiminnan aikakaudella vaaditaan kykyä nähdä oman välittömän elämänpiirin ulkopuolelle – esimerkiksi nykyisten ja tulevien asiakkaiden kokemusmaailmaan sekä tapaan toimia. Albert Einsteinin sanoin, hyvä mielikuvitus on arvokkaampaa kuin tieto itsessään.

7. Hiljainen tieto. Ainutlaatuisen kilpailuedun ydintä on jäljittelemätön ja erittäin vaikeasti imitoitava osaaminen, joka kasvaa ja kumuloituu ajan myötä. Tätä voidaan kutsua hiljaiseksi tiedoksi. Kasvihuonevertausta jatkaaksemme, hiljainen tieto on ilmassa olevaa happea. Se ilmenee toimintana ja osallistumisena. Hiljainen tieto on läsnä kaikessa mitä teemme ja koemme: kokemuksina, oletuksina, arvoina, kollektiivin normeina ja jaettuina käytäntöinä. Sitä ei voi purkittaa, mutta sen olemassaololle voi luoda edellytyksiä mm. antamalla aikaa, tilaa, vapautta ja mahdollisuuksia kohdata muita alan taitajia.

 

Entä tietojohtamisen paradoksit? Nostaisin oman kokemukseni perusteella kolme niistä ylitse muiden:

 

  • Arvoa luova työ vs. joutava puuhastelu. Mihin käytämme aikamme? Yksilötason paradoksi. Tietotyöstä lopulta vain hyvin pieni osa on oikeasti uutta luovaa tai edes tietoa jalostavaa. Paradoksi syntyy siitä, että tiedolle hedelmällisin toimintaympäristö ei välttämättä ole sitä ihmisaivoille. Tietojohtamisen ”kasvihuone” on toisinaan villi tropiikki ja aikaansaa sekapäistä viidakkoveitsellä huitomista sinne tänne, kun taas mielemme kaipaisi rauhoittavaa keidasta. Esimerkeiksi käyvät niin informaatiotulva ja erilaisten tietojärjestelmien ja somen vaatima huomio kuin huonosti organisoidut palaverit, jotka johtavat samaan pisteeseen josta alkoivat. Moni käänteentekevä oivallus syntyy virallisten työaikojen ulkopuolella.

 

  • Yhteisöt vs. verkostot. Sosiaalisten ryhmien paradoksi. Kuinka paljon keskitymme oman yhteisön vaalimiseen ja kuinka paljon sen ulkopuolisiin suhteisiin? Ensin mainitussa riskinä on jämähtäminen paikoilleen, jälkimmäisessä tiedon irrallisuus. Ollakseen arvokasta tieto tarvitsee aina kontekstin; puitteet, joissa se tulee ymmärretyksi. Ilman yhteisöjä ja yhteistä kieltä tämä on vaikeaa ellei mahdotonta. Toisaalta omaan erinomaisuuteen ei saisi juuttua, vaan toiminnan tehostamisen ja uuden tiedon luomisen vaatimus edellyttää toimivaa yhteistyöverkostoa. Tasapainoilu avoimen ja suljetun välillä on tietojohtajan ikuisuushaaste.

 

  • Vanhan toistaminen vs. uuden kokeileminen. Strategisella tasolla ehkä merkittävin paradoksi, jota on avannut tarkemmin mm. James March (1991) tunnetussa organisaatioiden oppimista käsittelevässä artikkelissaan. Luodakseen ylivertaista kilpailuetua tietyssä hetkessä kannattaa toistaa aiemmin opittua, mutta muuttuvassa maailmassa on samanaikaisesti kyettävä luomaan edellytyksiä uuden oppimiseen.

 

Huikaisevien tulevaisuuden mahdollisuuksien edessä on hyvä kaiken aikaa muistaa nämä tietojohtamisen perusprinsiipit. Esimerkiksi käy Internet of Things: sosiaalisessa internetissä on miljardi ihmistä, kun taas esineiden internetissä pian 50 miljardia laitetta.

IoT:n murroksella on kuitenkin todellista merkitystä vain siinä tapauksessa, että meillä on kontekstin, asiakastarpeet ja tietoprosessit ymmärtäviä osaajia, jotka näkevät, millaista arvoa uudenlaisen keskusteluyhteyden kautta on mahdollista luoda.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s