Sosiopuritaanit, teknofriikit ja hiljainen tieto

Posted: 26/03/2014 in osaaminen, sosiaalinen media, sosiaalinen pääoma, tieto, työvälineet, yhteisöt, yhteistyö

Marko Suomi kirjoitti alkuviikolla, kuinka hiljaista tietoa ei saada liikkeelle pelkästään luottamalla teknisiin apuvälineisiin. Aihe palasi mieleeni myös tuoreimman Mandatum Life -lehden numerosta, jossa haastateltiin kasvatustieteiden professori Helena Lehkosta:

Hiljainen tieto on tiedostamatonta tietoa. Se aktivoituu tarvittaessa, silloin kun tarvitaan nopeita ratkaisuja.

 

Jutussa kerrotaan HiT -analyysista, joka auttaa organisaatioita hiljaisen tiedon keräämisessä, analysoinnissa ja eteenpäin siirtämisessä. Ennakkoehdot ovat luottamus ja avoimuus. Kysymys osaamisen säilyttämisestä on akuutimpi kuin koskaan, sillä

suurten ikäluokkien mukana organisaatioista valuu ulos timanttista tietotaitoa.

 

Hiljainen tieto ilmenee toimintana, sitoutumisena ja osallistumisena; se siirtyy muille tiedostamattomasti, sanattomasti  – ja kovin hitaasti. Nopeita oikoteitä ei ole. Yksi vanhastaan hyväksi tiedetty tapa on mestari-kisälli -malli.

Tietojohtamisen saralla hiljainen tieto kilpailee vakavissaan yhden väärinkäytetyimman ja -ymmärretyimmän käsitteen tittelistä. Yhtenä osasyyllisenä voidaan pitää Ikujiro Nonakaa, joka lukaisi Michael Polanyin The Tacit Dimensionin (1966) luvattoman huonosti ja tulkitsi, että hiljainen tietäminen on jotenkin revittävissä irti muusta tiedosta.

Seurauksena olemme nähneet raflaavan näköisiä spiraaleja, jossa erilaiset tiedon lajit ja tiedon luomisen ympäristöt on erotettu väkivalloin toisistaan. Nettisosiaalisuudenkin ymmärtämiseen Nonakan tietomalleista on ollut lähinnä haittaa – tästä bloggasin jo aiemmin otsikolla Hiljaisen tiedon harha. Itse pääasiaa eli ainutlaatuista tietoa ja osaamista ei kuitenkaan ole syytä heittää romukoppaan.

Koska lähestyn ilmiötä nettiyhteisöjen tutkijana, minun on helppo erottaa tähänastisesta keskustelusta kaksi valtasuuntaa: sosiopuritaanit ja teknofriikit. Kolmas suunta eli näiden välinen kultainen keskitie on jäänyt vähemmälle huomiolle. Vaikka hiljaisesta tiedosta sosiaalisen median yhteydessä puhuttaisiinkin, tällöin yleensä tarkoitetaan yksittäisten ihmisten osaamista ja tiiviimmät yhteisöt sosiaalisine pääomineen on sivuutettu.

 

tacitkn

Oma suositukseni on, että välttäisimme jatkossa pientareita, ja keskittyisimme keskitiehen. Ojanpohjia on koluttu jo riittämiin.

Sosiopuritaanit saattavat pahimmillaan tehdä organisaatiosta luotaantyöntävän nuoremman osaajapolven silmissä ja jättää arvokkaita uuden tiedon luomisen mahdollisuuksia käyttämättä, kun taas teknofriikit juoksevat kerta toisensa jälkeen päänsä seinään yltiöutopistisissa tiedonkeruuhankkeissa, joista seuraa vain olemassa olevan informaation(!) replikointia, hukattua aikaa ja kallis loppulasku. Meidän ei kannata laittaa aikaamme ja energiaamme jo valmiiksi massiiviseen informaation jakeluun. Paljon merkittävämpi kysymys on se, kuinka siirretään ihmisten osaamista ja kokemusta eteenpäin.

Teknofriikkien kohdalla olisi ehkä oikeellisempaa puhua implisiittisestä tiedosta: tiedosta, joka ikään kuin odottaa pääsevänsä esiin. Tässä sosiaalinen media tai erilaiset yhteisölliset alustat voivat olla korvaamaton apu. Ne muun muassa antavat organisaation osaajille kasvot, tekevät heistä helpommin lähestyttäviä ja erilaisten tarinoiden muodossa välittävät yhteisiä merkityksiä: ”The way we do things around here.”

Yhdeksi lauseeksi kiteytettynä, hiljainen tieto on läsnä kaikessa tekemisessämme ja toiminnassamme, olimmepa sitten verkossa tai sen ulkopuolella. Ydinkysymys ei siis ole hiljaisen tiedon muuttaminen näkyväksi, koska se on kategorisesti mahdotonta. Sen sijaan meidän pitäisi ratkaista kaksi isoa ongelmaa:

  1. Mistä saamme pikaruoka-ajattelun ja näennäiskiireen aikakaudella riittävästi tilaa ja aikaa tehdä asioita yhdessä, jotta osaamista voi rakentua ja siirtyä eteenpäin, sen sijaan että oppisimme vain hajanaisia pintaroiskeita sieltä täältä?
  2. Kuinka perinteisestä työyhteisöstä ja -organisaatiosta poikkeavat yhteisöt, verkostot ja parvet luovat kollektiivista hiljaista tietoa? Sitä tarvitaan, jotta yhä useampi nettiryhmittymä irtautuisi yksilökeskeisyydestä aidosti yhteisölliseen tiedon luomiseen – eli kuten Marko osuvasti kiteytti, siirtyisimme virtuaalisilta cocktail -kutsuilta ja massatuotetuista henkilöbrändeistä yhdessä tekemiseen.

 

Toisin sanoen, kuinka rakennetaan sosiaalista pääomaa edustavia normeja, luottamusta ja jaettuja merkityksiä, jos kokoonnutaan virtuaalisesti yhteen kerran viikossa tai kaksi kertaa vuodessa? Jotain toki jo tiedetään: tarvitaan muun muassa uskallusta kertoa omasta osaamisesta, selkeää käsitystä siitä yhteisestä hiilestä johon puhalletaan, kiertävää johtajuutta, innostuksen osoittamista, ryhmälle sopivia palkitsemisen tapoja, keskustelua, keskustelua ja keskustelua, ja kollektiivista huumoria.

Oma kokemukseni ja osaamiseni – yksilötason hiljainen tieto – on valjastettu tämäntyyppisten ongelmien ratkaisemiseen, mutta hyvään lopputulokseen tarvitaan yhteisöä. Siis teitä kaikkia aiheesta innostuneita!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s