Työuran taitekohdassa

Posted: 07/01/2015 in asiantuntijuus, koulutus, oppiminen, osaaminen, työ, ura

Tutustuin äskettäin Elina Arasolan mielenkiintoiseen työuratarinaan. Kirjoitus linkitettiin myös Elinan ylläpitämälle Uracoach -sivustolle, jossa toimin kanssamoderaattorina. Päätin kirjoittaa oman tarinani. Pitkä juttu, mutta voihan sitä henkilökohtaisessa blogissaan mellastaa näinkin! 🙂

Mitähän tekisin isona?

Opiskelin tietosanakirjasta tähtitiedettä kuusivuotiaana, kahdeksanvuotiaana perustin oman lehden ja yhdeksänvuotiaana opettelin soittamaan pianoa nuoteista. Rakensin pyöräilyratoja ja majoja, syksyisin heitin keihästä lepänoksilla ja moukaria lanttunaateilla. 10-vuotiaana käärin sukulaismiehelle sätkiä 20 pennin kappalehintaan ja pari vuotta myöhemmin siirryin moraalisesti vähemmän arveluttavaan liiketoimintaan eli laskujen puhtaaksikirjoittamiseen kirjoituskoneella.

Peruskoulusta ja lukiosta ei juuri löytynyt oppiaineita, joista en olisi ollut kiinnostunut. Eniten minua auttoivat briljantti muisti ja utelias asenne. Olen aina halunnut oppia uutta, ymmärtää kokonaisuuksia ja ennen kaikkea tehdä asioita itse. Jos jotain en osaa, niin istua passiivisena paikallani ja katsoa sivusta kun muut toimivat.

Monipuolisuudella on myös vaaransa. Lukion loppuvaiheissa jouduin hämmennyksen valtaan: mitä seuraavaksi? En lukeutunut heihin, jotka tiesivät jo lapsena haluavansa eläinlääkäreiksi tai autonkuljettajiksi. Meteorologia ja tähtitiede olivat aina kiinnostaneet, samoin ihmismieli ja toisenlaiset taivasilmiöt: teologista tiedekuntaa(!) harkitsin aivan viime metreille saakka. Päädyin kuitenkin valitsemaan kauppatieteet. Tähän oli kolme syytä:

  1. Halusin päätyä tekemään isona jotain hyödyllistä, mutta ilman tiukasti lukkoonlyötyjä ammattinimikkeitä ja kapeita erikoisaloja. Joistakin yliopistojen tiedekunnista ajattelin valmistuvan pelkästään opettajia.
  2. Halusin hyödyntää hyviä arvosanoja jossain, jonne on suhteellisen vaikeaa päästä opiskelemaan. (Perustelun järkevyydestä voi olla monta mieltä.)
  3. En tahtonut muuttaa toiselle puolelle Suomea ja Lappeenrannasta löytyikin mainio kauppatieteellinen yksikkö, vieläpä saman katon alla tekniikan kanssa.

Sinne siis!

Mitä se on se tietojohtaminen?

Koska olin aina ollut kiinnostunut kaikesta uudesta, ei ollut ihme, että pikkusormen antaminen tietokoneille vei koko käden. Kiitos äidin, jo vuonna 1992 sain ensimmäisen oman koneeni. Kirjoitin lehteä, tein tehtäviä, pidin kirjanpitoa Lotus 1-2-3 -taulukkolaskennalla, laadin Basic-ohjelmia, pelasin pelejä. Internetistä lienen kuullut ensimmäistä kertaa joskus vuoden 1993 paikkeilla. Modeemiyhteys olisi ollut jo liikaa vaadittu, mutta verkkomaailma aukeni minulle koko komeudessaan päästyäni uunituoreine tunnuksineni yliopiston pääteluokkaan syksyllä 1997.

Sähköposti (Pine!), nyyssit, www-sivut! Unix-komennot! Ohjelmointi! Netiketti ja tietoturva! Halusin tietää lisää. Tietoliikennetekniikkaa, tietokantoja, ohjelmistotuotantoa, systeemisuunnittelua. Hotkaisin vuosina 1999-2002 erilaisia tietotekniikan kursseja enemmän kuin laajan sivuainekokonaisuuden tarpeiksi. Varsinainen liiketalous jäi vähemmälle huomiolle, ennen kuin vuosituhannen vaihteessa vaihdoin pääainetta. Tuolloin starttasi uusi tietojohtamisen opintosuunta: siinä luvattiin yhdistää ihmisten johtamista, liiketoimintaa ja tietoteknisiä valmiuksia.

Melko pian havaitsin, ettei ensin mainittu yhdistynyt oikeastaan mitenkään viimeksi mainittuun, vaan olivat joko-tai. Valintaani en silti katunut. Pääsin jo varhaisessa eturintamassa tutustumaan uuden ajan johtamiseen, tietoon ja muuhun aineettomaan pääomaan kilpailutekijänä – ja koska odotukseni tietotekniikan ja ihmisten linkittämisestä eivät täyttyneet, ryhdyin tekemään tätä työtä itse.

Ihmisten ja teknologian rajapinnalla: intohimona nettiyhteisöt

Asenteestani oppimiseen kertokoon jotain se, että tein hyväksi arvioidun gradun aiheesta, josta en aloittaessani tiennyt hölkäsen pöläystä. Etsiessäni sopivaa gradupaikkaa keväällä 2003 kuulin tutkimusprojektista, josta minulle tarjottiin aiheeksi virtuaalisia yhteisöjä. En oikeastaan tiennyt mitä ne tarkoittavat, mutta aloin ottaa selvää.

Taustani tietäen aihe osoittautui myöhemmin onnenpotkuksi: täydellinen sekoitus ihmisten muodostamia yhteisöjä, niiden johtamista, tekniikan varaan rakentuneita alustoja, ja sittemmin myös kaiken tämän kytkemistä bisnekseen. Nykyisten platform -organisaatioiden ja yhteisömanagereiden maailmassa tietoa on runsaasti tarjolla, mutta toisin oli aloitellessani väitöskirjaa tiedon jakamisesta virtuaaliyhteisöissä. Pinnalla olivat vasta uraauurtavimmat open source -yhteisöt sekä tietenkin erilaiset harrastus- ja vapaa-ajan foorumit. Yhteisöpioneerit olivat jo kauan ennen somepalveluja havahtuneet siihen, että käsillä voi olla ajasta ja paikasta riippumattoman digitaalisen yhteisöllisyyden, avoimen organisoitumisen, verkkoaktivismin ja -demokratian läpimurto.

Nyt nämä ilmiöt tunnetaan jo astetta paremmin, mutta edelleenkään ole pahitteeksi tietää, mistä nettiyhteisöt ja -verkostot rakentuvat, mikä ihmisiä kannustaa osallistumaan, ja kuinka tavoitteellista yhdessä tekemistä voidaan parhaiten tukea.

Nettiyhteisöjen tutkimusta, ohjausta ja opetusta

Jäin yliopistolle erinäisiin tutkimusprojekteihin lähes 11 vuodeksi. Päädyin tutkimusmaailmaan puolivahingossa, ja samanlaisia sattumien värittämiä käänteitä osui lukuisia myös näihin projekteihin. Verkostoiduin, tein yhteistyötä yritysten kanssa, opin valtavan paljon, sain toteuttaa oppeja käytännössä rakentamalla yhteisöllisyyttä omassa työyhteisössäni, toin projekteihin ja opetukseen mukaan yhteisöllisiä työvälineitä, ja jaoin tietoa eteenpäin muun muassa Virtuaalinen yhteistyö -kurssilla.

Haasteellisinta yliopistouralla oli ehdottomasti ”multitaskaus”, jonka vertaista tuskin löytää monestakaan organisaatiosta. Olet samanaikaisesti yrittäjähenkinen projektien kokoonjuoksija, akateeminen tutkija, opettaja/ohjaaja/kouluttaja, ja hallinnon kehittäjä – eikä mitään näistä tehtävistä hoideta otona tai nice-to-do -periaatteella. Opin näiden vuosien aikana ainakin sen, että on vaikeaa kumartaa neljään suuntaan pyllistämättä mihinkään.

Työni yliopistolla päättyi noin vuosi sitten. Elinankin jutussaan mainitsema tyytymättömyys on usein hyvästä, sillä se voi toimia alkusysäyksenä muutokselle. Minua vaivasi erityisesti julkaisukoneiston hitaus ja rituaalinomaisuus. Haluan mielummin tehdä jotain konkreettista itse kuin ihmetellä muiden tekemistä vierestä. Osallistumiseen kannustaminen ja esimerkin näyttäminen – sekä tieteelliseen tietoon että käytännön esimerkkeihin nojaten – on raportin kirjoittamista tehokkaampi tapa päästä haluttuun tulokseen.

Koulutus kannattaa, kaikille osapuolille

Jälkeenpäin tarkasteltuna tähänastisen työurani huippuhetkiä ovat olleet mahdollisuudet kouluttaa, fasilitoida, sparrata, tukea ja ohjata. Palatakseni kirjoitukseni aiempiin osiin: olen aina halunnut saada asioita aikaan ja auttaa tekemiselläni muita ihmisiä. Tiedon vapaampi virtaus, nettiyhteisöt, avoimet verkostot ja sosiaalinen media ovat vasta viime vuosina nousseet laajempaan tietoisuuteen ja moni nk. perinteisen työn tekijä ja johtaja kipuilee niiden kanssa vielä pitkään. Työtä minulla siis riittää.

Olen jo vuosien ajan saanut olla mukana vetämässä aikuismaisteriohjelmien ja täydennyskoulutusten kursseja, joissa on ollut mukana innostuneita ja kokeneita työelämän ammattilaisia. Pitkät koulutuspäivät eivät ole henkisesti kevyimmästä päästä, mutta samalla nämä kohtaamiset ovat olleet työni suola. Opiskelijat ja ”opettajat” oppivat toinen toisiltaan; minun tehtäväni on olla fasilitaattori ja muutosvalmentaja. Heti iltapäivän päätteeksi vastaanotettu palaute on paras palkinto mitä ajatella saattaa:

Kiitos, ennen tätä päivää en ollut oikeastaan edes ajatellut, että somesta voi olla hyötyä ammatillisesti.


Mitä seuraavaksi?

Vuonna 2014 olin virallisesti työnhakija. Reaalitodellisuus taas oli jotain muuta: verkostoitumista, uusia kontakteja (jos Twitter-seuraajien määrä liki kahdeksankertaistui, olen tehnyt jotain oikein), kirjoittamista ja bloginpitoa, kirjallisuuden ja sisällöntuotannon itseopiskelua, projektisuunnitelmia, jopa tutkimuspapereita, työhakemuksia, haastatteluja, oman yritysidean hahmottelua ja useita tulevien asiakkaiden kohtaamisia. Talven aikana starttaavat jo parvityön johtaminen -koulutukset yhdessä Intunexin kanssa.

Yrittäjyyden suhteen suurin muutos on tapahtunut pään sisällä: kyse ei ollutkaan mistään rakettitieteestä, vaan koulutusosaamisen myymisestä paketti kerrallaan. En pidä mahdottomana myöskään palkkatyön ja yrittäjyyden yhdistämistä.

Jos työura on merimatka, olen edelleen purjehduksella saarelta toiselle. Tilanne voi muuttua nopeastikin – jopa yhdessä yössä. Keula osoittaa päättäväisesti kohti kouluttajan ja koordinaattorin tehtäviä.

Siitä olen varma, että tästä vuodesta tulee opettavaisin ja mielenkiintoisin pitkään aikaan!

kommenttia
  1. A sanoo:

    Siskosi luonnehtikin sua neroksi jo ennen kuin olit kouluikäinen 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s