Hölmöläiset kakkua jakamassa

Sattuipa kerran hölmöläisten kylässä, että pidettiin isot juhlat ja leivottiin valtava kakku. Se oli niin suuri, ettei sen kuvaamiseen ollut edes sanoja. Mutta voi kauhistus! Juhliin virtasi väkeä läheltä ja kaukaa. Enemmän kuin koskaan ennen oli kylässä nähty. Ja tapahtui kummia: kakku loppui kesken. Hölmöläiset siitä kilvan syyttelemään toisiaan. - Naapurin akka sai enemmän kuin … Jatka artikkeliin Hölmöläiset kakkua jakamassa

Vuosi 2015 isoon pakettiin ja kansi kiinni!

Viime talvena näihin samoihin aikoihin kirjoitin tänne blogiin työuratarinani. Lopuksi sanoin olevani varma siitä, että vuodesta 2015 tulee opettavaisin ja mielenkiintoisin pitkään aikaan. Melko oikeaan osuttu: tästä todellakin tuli unohtumaton, värikäs, tapahtumarikas, pelon, ahdistuksen ja monien onnistumisten täyttämä vuosi. https://twitter.com/MiiaKosonen/status/661614746551103492 Oman erikoisalani tietäen ja tulevaisuudentutkimukseni opiskelleena suuntaudun mielummin kohti tulevaa kuin muistelen vanhoja, mutta pieni … Jatka artikkeliin Vuosi 2015 isoon pakettiin ja kansi kiinni!

10 vinkkiä koulutetulle (ja kokeneelle) työttömälle

Olen kauan aikaa odottanut hyviä uutisia ja elokuun lopussa niitä tulikin useita. Tällä viikolla aloitan uudet T&K -haasteet Mikkelin ammattikorkeakoulussa alanani tiedonhallinta. IT-maailmaan ja avoimeen tietoon jo kauan sitten hurahtaneelle tietojohtamisen jyyrälle tämä on kuin kotiinpaluu 12 vuoden harharetkeltä! Samalla työlleni avautuu selkeä suunta. Menneiden puolentoista vuoden sekametelisoppa á la työnhaku, projektisuunnitelmat, koulutuskeikat, yrittäjyysstartit, markkinointi … Jatka artikkeliin 10 vinkkiä koulutetulle (ja kokeneelle) työttömälle

Voivottelusta tekoihin, tohtorityöttömyydestä osaamisverkostoon

Viimeaikaisen uutisoinnin perusteella Suomesta on tullut toivottomuustalous. Toivottomuuslandiassa ei nähdä uusia mahdollisuuksia luoda tiedosta arvoa, vaan ainoastaan säästökohteita. Kun katsotaan riittävän pitkälle tulevaisuuteen, koulutuksesta ja etenkin jatkuvasta uuden oppimisesta säästäminen kostautuu aina. Juustohöylää tarvitaan, mutta on vaarallista nähdä se ainoana ratkaisuna. Sinisilmäisimmät odottavat muuttumatonta maailmaa ja pysyviä työpaikkoja, joita ei koskaan tule. Samaa sävyä henkii … Jatka artikkeliin Voivottelusta tekoihin, tohtorityöttömyydestä osaamisverkostoon

Suurimmat mokasi ja mitä niistä opit?

Bongasin äskettäin Twitteristä kelpo idean: Mitä jos joskus lisäisikin CVseen "My worst mistakes and what I learned from them"? #rekry#HRsome#virheistähänoppii — Outi Mäkinen (@outimakinen) 27. toukokuuta 2015 Mokailun suhteen ihmiset jakautuvat karkeasti ottaen kahteen ryhmään. Niihin, jotka syleilevät hymyssä suin jokaista epäonnistumista ja niihin, jotka pyrkivät saksalaisella täsmällisyydellä välttelemään kaikkea epätäydelliseltä kuulostavaa. Some-avoimuuteenkin suhtaudutaan kahtalaisesti. … Jatka artikkeliin Suurimmat mokasi ja mitä niistä opit?

Dynaaminen työttömyys

Katsoin eilen Silminnäkijä -ohjelman Tuhat työhakemusta, johon minuakin työttömänä kauppatieteiden tohtorina aluksi kysyttiin. Olin kuitenkin jo ollut Suomen Kuvalehden jutussa, joten muutkin tarvitsevat näkyvyyttä. Vastaan tuli tuttuja ajatuksia. Korkeakouluopettajien, kouluttajien ja tutkijoiden työ ei ole katoamassa mihinkään. Käytännössä sille on entistä huutavampi tarve. Siksi alan työttömyys on ennemminkin huvittavaa kuin traagista - tai ehkä tragikoominen … Jatka artikkeliin Dynaaminen työttömyys

Miksi?

Otsikon kysymys on viime viikkoina tullut usein mieleen. Äitini oli kuukausi sitten leikkauksessa, jonka yhteydessä häneltä puhkaistiin vahingossa ohutsuoli ja bakteereja pääsi verenkiertoon. Seurauksena oli vakava sepsis sokkeineen ja happeutumishäiriöineen ja kaksi uutta leikkausta. Vaikka äiti on iäkäs, hän toipui pahimmasta, katselee virkeänä ympärilleen, juttelee, kuuntelee, nauraakin hoitajien ja vierailijoiden jutuille - ja toivoo pääsevänsä … Jatka artikkeliin Miksi?