Ihminen on ennustettavan irrationaalinen. Näin sanoisi professori Dan Ariely, joka on kokeellisesti tutkinut päätöksenteon vinoutuneisuutta.
Arielyn usein siteeratussa sokkotestissä opiskelijoille annettiin samaa olutta kahdessa eri lasissa. Toiseen lasiin vain oli lisätty pari pisaraa balsamicoa. Kun testiin osallistujat eivät tienneet tästä, suurin osa heistä piti maustettua olutta paremman makuisena.
Toisella kertaa opiskelijoille kerrottiin etukäteen, että oluen seassa on pisara viinietikkaa. Osallistujat nyrpistivät nenäänsä tämän kuullessaan – ja pitivät enemmän oluesta, johon ei ollut lisätty mitään. Valintaan vaikutti siis enemmän etukäteen saatu mielikuva kuin todellisuudesta tehty aistihavainto.
Ja jos suomalaiset, saksalaiset, belgialaiset tai irlantilaiset olisi laitettu samaan testiin, olisimme voineet yhdessä nojata mielikuviimme ja sanoa, ettei Budweiseria kannata edes nimittää olueksi 🙂
Aivot ovat meille kaikille läheisin tiedon keskusyksikkö. Kuten olen aiemminkin Bettina von Stammin innoittamana blogahtanut, meidän pitäisi päästä eroon haluttujen ratkaisujen ja innovaatioiden tuijottamisesta ja ymmärtää sen sijaan paremmin sitä, kuinka pääkoppamme toimii. Aivotutkijoita kannattaa kuunnella – ihan kaikessa mikä liittyy ihmisten toimintaan.
Aivot kohtaavat joka sekunti valtavan määrän ärsykkeitä ja pyrkivät kaikin tavoin säästämään energiaa. Siksi emme useimmiten koe ympäröivää maailmaa sellaisena kuin se on, vaan muistimme, kokemustemme ja oletustemme varassa. Mieli rakentaa oman tulkintansa vaikka kuinka niukoista aineksista.
Eräässä toisessa tutkimuksessa (ehdottomia suosikkejani tämäkin!) joukko heteromiehiä istutettiin tuoliin, jonka edessä oli väliseinä. Osallistujat näkivät videon kautta, kuinka väliseinän takana hieroja hieroi heidän jalkojaan. Välillä videolla näkyi nainen, välillä mies. Monet osallistujista eivät pitäneet jälkimmäisen kosketuksesta lainkaan ja raportoivat kokemuksen olleen hyvin epämiellyttävä. Ero oli merkittävä – ja video bluffia. Todellisuudessa hierojana oli kaiken aikaa sama nainen.
Kun saat sähköpostia pitkäaikaiselta asiakkaalta, joka viimeksi haukkui palveluasi – mitä odotat tässä uudessa viestissä lukevan? Oletko läsnä nykyhetkessä vai menneessä kokemuksessa? Sisältönä voi olla moitteita, mutta yhtä lailla myös jokin rakentava kehitysidea, vaikka mielemme ei ollutkaan valmistautunut sellaiseen. Ennestään tuttua ihmistä on käytännössä mahdotonta kohdata ilman mieleen rakentunutta kuvajaista siitä, miten hän meihin suhtautuu.
Kun rekrytoija jututtaa tohtoria, näkeekö hän pöydän toisella puolella käytännön töistä vieraantuneen teoreetikon vai ihmisen, jonka ainutlaatuiseen kokemus- ja osaamistaustaan hänen ehkä kannattaisi tapauskohtaisesti syventyä ja muodostaa käsityksensä vasta sitten?
Arielyn oluttestin kaltaiset tutkimukset saavat epäilemään, onko esimerkiksi tiedolla johtamista inhimillisestä näkökulmasta lainkaan olemassa. Tunteistaan kannattaa olla tietoinen ja hyödyntää vaistoaan, mutta nekään eivät yksin sanele valintojamme. Kuvaavin termi lienee mielikuvien vinouttama johtaminen. Näemme tiedossa tarkalleen sen, mitä haluamme siinä nähdä.
Päätöksentekijät voivat lähinnä pyrkiä tavallista systemaattisemmin valitsemaan, millaisten mielikuvien ja informaation sirpaleiden varassa päätökset tuotetaan.
On toki muistettava, että tiedolla johtamiselle on olemassa myös kukoistava maaperänsä: koneet. Ne ovat tässä työssä ihmistä parempia. Dataa keräämällä, analysoimalla ja yhdistelemällä tuotetaan ns. puolueetonta faktaa päätösten tueksi. Kun aiempi toteuma tiedetään, voidaan optimoida esimerkiksi kuljetuskapasiteetti sen mukaan.
Entä irrationaalisuuden vaikutukset ihmisen oppimiseen ja luovuuteen? Rakennamme aiempien kokemusten päälle eikä vanhaa voi pyyhkiä pois muutoin kuin silloin, kun ihminen menettää muistinsa.
Aivojemme säästöliekissä on selitys uskomattoman moneen ongelmaan: energiaa syöviin jatkuviin riitoihin, tuhoisiin väärinkäsityksiin, esiintymispelkoon (ts. ennakkoon luotu mielikuva tilanteesta on pahempi kuin sen kokeminen), sosiaalisen median kupliin, hyväveli-verkostoihin, lasikattoihin, yritysten uudistumattomuuteen, ennakkoluuloihin, vähemmistöjen syrjintään. Luodaksemme parempaa yhteiskuntaa ja sille kilpailukykyä meidän on ensin tultava tietoisemmiksi omista rajoitteistamme.
Ja arvaattekos, mitä siihen tarvitaan? Vinoutuneen tulkinnan uhallakin väitän, että kouluttautumista, tutkimusta ja sivistystä.
