X on yhtä kuin sopimaton

Palaan pienen tauon jälkeen kielen ja viestinnän teemoihin. Aihe kiinnostaa: kuten blogini kuvauksessakin mainitaan, omaan 'savolais-englantilaisen huumorintajun ja elinikäisen viehtymyksen verbaliikkaan'. Ja tuleepa tässä samalla täyteen ensimmäinen vuosi Mikkelin ammattikorkeakoulussa, tulevassa Xamkissa! Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Ulla Onkamo ruoti kolumnissaan uuden Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun lyhennettä Xamkia. Lyhenne on sekä haastava että oivaltava. Se voi viitata salattuun tai … Jatka artikkeliin X on yhtä kuin sopimaton

Seitsemän ensimmäistä työpaikkaa, joita ei onneksi ollutkaan

Sosiaalisessa mediassa ja lehdistössä on ollut näkyvästi esillä maailmalta lähtenyt #sevenfirstjobs -haaste, jossa ihmiset listaavat seitsemän ensimmäistä työpaikkaansa. Ei, kyse ei ole pelkästään someajanvietteestä tai julkkisten tirkistelystä, vaan avartavasta ikkunasta työn muutokseen. Tätä aihetta olen aiemminkin sivunnut - Työterveyslaitoksen ja Katleenan postausten innoittamana. Työn luonne on nopeasti muuttunut agraarivaiheesta teollistuotantoetapin kautta yhä abstraktimmaksi ja vaikeammin … Jatka artikkeliin Seitsemän ensimmäistä työpaikkaa, joita ei onneksi ollutkaan

Ujon urakirja – puolivaloilla sosiaalisiin tilanteisiin?

Tänä kesänä taukolukemisenani on ollut Kati Tiirikaisen Ujon Urakirja. Ujosta ihmisestä tulee helposti näkymätön, ja kun ongelma kumuloituu kokonaisten yhteisöjen ja yhteiskuntien tasolle, kadotamme ison osan potentiaalistamme. Tavoitehakuinen onnellisuus-, innovaatio- ja tuottavuushöttöpuhe kaipaa lihaksia luiden ympärille. Tässä kirjassa niitä on tarjolla. Jotta tuloksia voidaan saavuttaa, perustan on oltava kunnossa. Ja jälleen kerran kyse on ns. … Jatka artikkeliin Ujon urakirja – puolivaloilla sosiaalisiin tilanteisiin?

Ilmainen niksi tapahtumajärjestäjille, joilta puuttuu rahaa

Saan harva se viikko kutsuja tulla puhujavieraaksi erilaisiin tilaisuuksiin. Aiheet liittyvät ammatillisiin vahvuusalueisiini: tietojohtamiseen, yhteisömanagerointiin, sosiaalisen median työkäyttöön, verkkokurssien rakentamiseen ja yhteisöllisen oppimisen tukemiseen, sittemmin myös korkeakoulutettujen työuriin ja uusien mahdollisuuksien luomiseen esimerkiksi perustamani Tohtoriverkoston kautta. Toisinaan vierailuista maksetaan, toisinaan ei. Puutun nyt vain jälkimmäiseen tapaukseen. En ole rahaohjautuva eli sisältö ratkaisee. Kaikkea asiantuntijoiden osaamista … Jatka artikkeliin Ilmainen niksi tapahtumajärjestäjille, joilta puuttuu rahaa

Viestinviejiä ja voimaeläimiä – CMADfi 2016

Suomalaiset yhteisömanagerit kokoontuivat jälleen yhteen Jyväskylässä 25.1.2016. Puitteet Agorassa olivat tunnetusti komeat. Olen ollut aiemmissa tapahtumissa puhujana ja vieraana, ja nyt vaihdoin taustajoukkoihin esitellen samalla tutkimuskeskus Digitalian toimintaa. Oli myös ilo tutustua standinaapureihimme, viestintätoimisto Meditaan! Lahjakkaasti unohdin puheenvuorostani pääasian: myös yhteisömanageri tarvitsee tiedonhallintaa! Älä pelkästään suolla someen sisältöä - vain haltuun otettu tieto on hyödynnettävissä. … Jatka artikkeliin Viestinviejiä ja voimaeläimiä – CMADfi 2016

10 somehavaintoa, jotka yllättäisivät – jos ne olisivat totta

Olen vuosien aikana tutustunut yhteen jos toiseenkin sosiaalisen median käyttöä luotaavaan tieteelliseen tutkimukseen. Usein työ lähtee liikkeelle oletuksesta, että sosiaalisen median käyttö on jotain aivan uutta (kyllä, jos ajatellaan koko historiaamme) ihmiselle epäluontaista (ehkäpä näinkin, mutta olemme hyvin oppivainen laji) em. syistä muusta sosiaalisesta toiminnasta irrallista. Lopuksi havaitaan, yllätys yllätys, että sosiaalisen median ja mobiililaitteiden … Jatka artikkeliin 10 somehavaintoa, jotka yllättäisivät – jos ne olisivat totta

Uskallatko puhua keskeneräisestä työstä?

Valmistelin tänään materiaalia esitykseen, jossa kerron sosiaalisen median käytöstä ammattikorkeakoulujen hanketoiminnassa. Monenlaisia yleisöjä kohdanneena ja kouluttaneena tiedostan ennalta, että jokaisessa tilaisuudessa on paikalla keskimäärin kaksi vastarannankiiskeä. Myös heidän automaattivastauksensa ovat pitkälti tuttuja ja ne harvoin yllättävät (vie aikaa, ei osaa käyttää, ei voi korvata kasvokkaistapaamisia, luokatonta sisältöä, tekniikka mättää, liikaa salasanoja, yksityisyyden puute, sähköpostitulva, tietoturva, … Jatka artikkeliin Uskallatko puhua keskeneräisestä työstä?

Aktiivinen avoimuus on tekoja

Kuulostavatko seuraavat havainnot tutuilta? Ne ovat peräisin isosta joukosta organisaatiota, joihin olen vuosien varrella tutkijana ja sosiaalisen median kouluttajana tutustunut. Mehän ollaan oltu avoimia jo kauan ennen kuin siitä tuli muotisana. Siis ihan kuka tahansa voi tulla tänne. Sitten me opastetaan ja kerrotaan mitä me tehdään. Sit me jaetaan ahkerasti tietoa meidän tutkimuksesta. Nää on … Jatka artikkeliin Aktiivinen avoimuus on tekoja

Ammattilainen, tee työstäsi näkyvämpää

Tänään Liikearkistopäivillä pidin tutkimuskeskus Digitalian edustajana viiden minuutin pikapuheenvuoron siitä, miksi tiedonhallinnan ammattilaisten kannattaa tehdä työtään näkyväksi sosiaalisessa mediassa. Tässä "palopuheeni" teesit lyhyesti: Suutarin lapsilla on hyvä olla kengät. Jos alaasi on digitaalinen tiedonhallinta, on uskottavuuden kannalta välttämätöntä hallita myös digitaalinen toimintakulttuuri ja työvälineet. Arkistoalankaan ammattilaiset eivät voi laittaa päätä pensaaseen ja toivoa, että maailma … Jatka artikkeliin Ammattilainen, tee työstäsi näkyvämpää

Sosiaalinen media tukee jaettua tietämistä

Maanantaina 28.9. Janhosen Johannan vetämässä cmadfi -chatissa on teemana Asiantuntijana somessa. Koska onnistun jälleen olemaan varattu chat-tunnin aikaan (tällä kertaa koulutuksessa), ajattelin pohjustaa tätä erinomaisen tärkeää aihetta muutamalla havainnolla. En puutu tässä yhteydessä niinkään yksittäisten ihmisten näkyvyyteen sosiaalisessa mediassa. Vähemmälle huomiolle jää myös organisaatioiden brändääminen työntekijälähettiläillä. Markkinointiviestintä on se loppuunkalutuin osa-alue - jos näin on … Jatka artikkeliin Sosiaalinen media tukee jaettua tietämistä