Arkisto kategorialle ‘Skillhive’

Ai miten niin Suomessa vain seurataan sivusta, mitä rapakon takana tapahtuu?

Syksyllä 2016 Jennifer Polk käynnisti itsensätyöllistäjä-tohtoreille suunnatun verkoston, Self-employed PhDs. Tuolloin kotimainen Tohtoriverkosto oli operoinut jo lähemmäs puolitoista vuotta.

Tänä kesänä tuhannen jäsenen raja toivottavasti ylittyy, ei vähiten Sitran Ratkaisu100 -kilpailun tuoman näkyvyyden vuoksi.

Esimerkit meiltä ja maailmalta ovat valaisevia. Tohtorituotanto puhuttaa. Tohtorityöttömyys on ollut kasvussa jo vuosia. Samaan aikaan tieteellisen osaamisen tarve ja arvostus kansalaisten keskuudessa eivät kumpikaan ole laskussa – päinvastoin.

Tutkimusten tulokset luovat mahdollisuuksia muidenkin osaamiselle, uudelle työlle, tuotteille, palveluille, viennille. Mikä siis mättää? Tohtoreiden määrän ei tarvitsisi olla mikään ongelma, mutta olemme onnistuneet tekemään siitä sellaisen.

Minun nähdäkseni vika on siinä kuilussa, joka jää yliopistolla (tutkijoiden toimesta!) opetettavien valmiuksien ja työelämän yleisten realiteettien väliin. Yliopistoilla ei ole ollut mitään kannustimia ja tuskin eurojakaan hoitaa ongelman juurisyitä – palkkionmetsästäjän tapaan ne lähinnä ottavat rahat tuotetuista väitösporsaist tohtoreista ja pakenevat paikalta etsimään lisää saalistettavaa.

Asenneongelmia ei ole pelkästään tohtoritehtailijoilla, vaan toisinaan myös prosessin lopputuotteilla. Osa post-doceista jää passiivisina odottamaan elämänmittaista pestiä akateemisen maailman palveluksessa. Kun edellisillä sukupolvillakin oli.

Tohtorituotannon negatiivisiin seurauksiin on tartuttu vain yksittäisillä, helposti irrallisiksi ja lyhytvaikutteisiksi jäävillä hankkeilla. Pysyvä oppimisyhteisö on varmempi ratkaisu.

Hankimme uusia taitoja ja valmiuksia, kerrytämme kokemuksia, jaamme tietoa vertaisten kesken. Erilaisia ihmisiä törmäyttämällä luomme pohjaa uusille ideoille. Ja mikä tärkeintä, kenties opimme myös katsomaan maailmaa muiden ihmisten silmin.

Yliopistoilla ei ole uuden tiedon luomisen monopolia, vaikka ne joskus tuntuvat niin uskovan. Tohtoreiden mahtava substanssi, terävä pää, menetelmien osaaminen, taito hahmottaa kokonaisuuksia ja hallita isoja projekteja ansaitsee päästä käyttöön paljon nykyistä akatemiaputkea laajemmassa mittakaavassa.

Alkukesästä kaksi vuotta täyttävä Tohtoriverkosto saa kuluvan vuoden aikana vihdoin virallisen muodon. Haluamme auttaa työnhakijoita ja uranvaihtajia löytämään uusia mahdollisuuksia, joten yhdistyksen jäsenmaksusta ei pidä tehdä kenellekään kynnyskysymystä. Keskusteluihimme voi edelleen osallistua kuka vain.

Joku voisi tietysti kysyä, miksi Tohtoriverkoston idealla ei alun perin lähdetty kansainvälisiin ympyröihin. Pelkästään kotimaan kamaralla edustamme lukuisia eri tieteenaloja eikä niiden välille ole helppo luoda dialogia. Suomalainen kulttuuri ja yliopistotausta kuitenkin yhdistää, eikä toimivaa verkostoa ole mahdollista luoda ilman yhteistä nimittäjää. Toiseksi: en ikinä unohda jatko-opintojen aikana kuulemaani puheenvuoroa, jonka mukaan ajattelumme jää vieraalla kielellä noin 5-vuotiaan tasolle.

Kaikki kunnia lasten leikkimielelle, mutta se jos mikä olisi osaamisemme vajaakäyttöä 🙂