Arkisto kategorialle ‘nettiraivo’

Nettiyhteisöjen maailmassa törmää toisinaan kysymykseen siitä, mikä on sosiaalista mediaa ja mikä ei – ja milloin kyseessä on ”oikea” yhteisö.

Olen aiemminkin varoittanut heiluttelemasta akateemisia mittatikkuja tämän ilmiön edessä. Yhteisöllisyyttä määrittelee jäsenten oma kokemus. Jos sosiologeilla oli jo 1950-luvulle tultaessa lähemmäs 100 erilaista yhteisön määritelmää, miten ihmeessä olisi mahdollista luoda jokin yksiselitteinen tulkinta siitä, mitä kollektiivit verkossa ovat, saati mitä niiden pitäisi olla? Yhteisöjä ei myöskään pitäisi prosessoida kuoliaaksi, vaan antaa niiden olla juuri niin kaoottisia kuin inhimillinen luovuus.

Mutta takaisin otsikon kysymykseen. Minulta kysytään usein, ovatko esimerkiksi keskustelufoorumit tai uutiskommenttipalstat sosiaalista mediaa. Entä voiko tässä tapauksessa puhua yhteisöstä?

Vuoden 2017 cmadfi-tapahtuman jälkeen julkistin LinkedInissä pikatestin, jolla saat selville, oletko ensisijaisesti yhteisömanageri vai somemanageri. Yhteisössä ihmiset tuntevat toisensa ja pitävät yhteyttä keskenään.

network-92904_640

Jos ajatellaan netin historiaa, keskustelupalstat, uutisryhmät ja purkit olivat eräänlaista ”esi-somea”, samoin postituslistat ja IRC. Niiden tuella rakentuivat varhaisimmat nettiyhteisöt.

Sosiaalisen median perustoiminnallisuutta on sosiaalisten verkostojen rakentaminen ja niiden näkyväksi tekeminen. Tässä mielessä keskustelufoorumit eivät siis edusta some-maailmaa: useimpien fokus on ainoastaan viestinnällinen. Sama koskee blogeja. Hengenheimolaisuus blogien ja somepalvelujen välillä on kuitenkin niin ilmeinen, etten vetäisi tähän kohtaan kovin tiukkoja rajoja.

Yhteisöjen osalta on muistettava, että niin keskustelufoorumit kuin Facebook ovat vain palveluita, joiden tuella varsinainen tiiviimpi yhteisö voi (ehkä) muodostua. Sama koskee lehtien kommenttipalstoja.

Osa verkkopalvelun käyttäjistä tai tietyn teema-aiheen keskusteluun osallistuvista voi olla hyvinkin sitoutuneita ja kokea yhteisöllisyyttä, vaikka satunnaiselle sivustaseuraajalle touhu näyttää lähinnä epämääräiseltä huutelulta. Käyttäjät myös tunnistavat ihmiset nimien ja nimimerkkien takana. Kun aikanaan tutkimme erään ammattilehden nettikeskusteluja, havaitsimme, että pelkästään viestejä lukevat kokivat jopa vahvempaa yhteisöllisyyttä kuin postaajat.

Mutta uutiskommentitkaan eivät ole veljeksiä. Nettikulttuureja on monenlaisia anonyymista huutelusta joukkoon uskollisia vakiokävijöitä, jotka osallistuvat keskusteluun omalla nimellään tai jopa kasvoillaan.

Analogiaa voi hakea eläinmaailmasta. Vakkarikävijöiden yhteisö on kuin koirapuisto, jossa harrastetaan yhdessä ja tavataan tuttuja. Anonyymit kommenttipalstat taas ovat pikemminkin lyhtypylväs, jonka juurella kukin koira käy nostamassa jalkaansa.

Erojakin toki löytyy: koirat ovat onnellisia päästyään tekemään tarpeensa, mutta vihaviestejä syytävät ihmiset ovat tutkitusti muita onnettomampia.

Some on historiallisesta perspektiivistä nuori ilmiö. Olemme vasta matkalla oppimaan verkkodialogia. Keski-ikäisten someraivoajien on hyvä ottaa mallia nuorista.

”Ole itse se muutos, jota sosiaaliseen mediaan kaipaat.” (Jussi Pullinen, HS)

Yhteisömanagerikurssilaisten pyynnöstä alustin viime viikon tapaamisessa aiheesta tietojohtaminen ja tiedolla johtaminen. Mitä niillä tarkoitetaan ja miten ne eroavat toisistaan? Mitä annettavaa niillä on yhteisömanagerin työlle? Toisin kuin vaikkapa strateginen johtaminen, tietojohtaminen on jokaisen asia eikä millään muotoa rajoitu vain ylimmän johdon vastuualueelle. Meillä kaikilla on tietoa ja osaamista, joiden varassa toimimme ja luomme uutta.

Tässä vielä esitys tiivistettynä, olkaapa hyvät!




Tietojohtaminen on arvon luomista aineettomista voimavaroista eli sateenvarjo hyvin mittavalle joukolle käytäntöjä, prosesseja, malleja ja menetelmiä. Kävimme läpi ”tietojohtamisen talon”, jossa peruskiven muodostavat kaikille tutut trendit digitalisaatiokehityksestä globaaliin toimintaympäristöön. Ne ovat kuitenkin vasta ilmiöitä, jotka eivät itsessään takaa mitään. Talon varsinaisen rakenteen muodostaa organisaation tai yhteisön tietoarkkitehtuuri. Sen ytimessä ovat erilaiset tietoprosessit, kuten tiedon välittäminen, siirtäminen, jakaminen, luominen, muistaminen ja hyödyntäminen. Listan loppupäätä kohti tiedon kipupisteitä tulee lisää – kenties niitä voitaisiin ajatella ikkunoina, joista päivä paistaa liian harvoin läpi…

Ja jos talosta puuttuu katto, sinne sataa sisään. Tietojohtamisen talon kattopalkkeja ovat johtamisen käytännöt tietotyön ja uudistumiskyvyn johtamisesta tiedolla johtamiseen.

Kurssipäivän aikana pureskelimme Ihminen+ -seminaarin erinomaista antia. Yhteisömanagereiden kokoontuessa on kuitenkin väistämätöntä päätyä myös pohtimaan kriisiviestintää ja aina ajankohtaista someraivoa – klassikkoesimerkkinä se, kuinka yksi twiitti voi tuhota elämän ja jonka jälkeistä kollektiivista lynkkaysmielialaa toimittaja Ruben Stiller on luonnehtinut mitä mainioimmin sanakääntein.

Kuinka ollakaan, tänään Nyt.fi ilmoitti sulkevansa kommenttiosastonsa ja HS.fi julkaisi osuvan jutun aiheesta nettiraivo. Entiseltä luottamuksen(kin) tutkijalta lisäpisteet siitä, että luottamuksen ja onnellisuuden suhdetta ei lähdetty edes arvailemaan: tiedetään, että hillitymmin viestivät luottavat enemmän kanssaihmisiin kuin nettiraivoajat, mutta on mahdotonta sanoa, oliko luottamus alhaista jo ennen pahaa oloa vai onko kurjuus seurausta luottamuksen puuttumisesta. Varmaa on vain se, että pikkusormen antaminen raivokierteelle lisää ihmisten pahaa oloa enemmän kuin yksittäinen helpotus ehtii korjata, oli kyseessä sitten kiukkuaja itse tai yleisö, joka jostain syystä ryhtyy lukemaan näitä viestejä.

Kuten artikkelissa muistutettiin, vähemmän kiivaat keskustelut tyrehtyvät nopeammin. Vaikka aiheena olisi suosittu brändi, tutkitusti merkittävä osa keskustelun avauksista on sävyltään negatiivisia. Mitä yhteisömanageri voi tehdä? Yleinen jupina kulkee eteenpäin omalla painollaan, isompiin konflikteihin tartutaan kerran eikä jäädä niihin vellomaan. Toki toteutus ei ole koskaan niin helppo kuin miltä se periaatteena kuulostaa.

Ja hups, näin saamme linkitettyä kaksi kurssipäivän isoa teemaa yhteen. Silloinkin, kun puhumme tiedolla johtamisesta ja ajattelemme tosiasioiden ohjaavan päätöksentekoa, olemme pitkälti tunteiden, kokemuksen ja intuition varassa. Juuri se tekee meistä inhimillisiä – kaikkine someraivoinemme. Mutta toivottavasti myös kykeneviä löytämään rakentavampia tapoja toimia.