Arkisto kategorialle ‘blogit’

Nettiyhteisöjen maailmassa törmää toisinaan kysymykseen siitä, mikä on sosiaalista mediaa ja mikä ei – ja milloin kyseessä on ”oikea” yhteisö.

Olen aiemminkin varoittanut heiluttelemasta akateemisia mittatikkuja tämän ilmiön edessä. Yhteisöllisyyttä määrittelee jäsenten oma kokemus. Jos sosiologeilla oli jo 1950-luvulle tultaessa lähemmäs 100 erilaista yhteisön määritelmää, miten ihmeessä olisi mahdollista luoda jokin yksiselitteinen tulkinta siitä, mitä kollektiivit verkossa ovat, saati mitä niiden pitäisi olla? Yhteisöjä ei myöskään pitäisi prosessoida kuoliaaksi, vaan antaa niiden olla juuri niin kaoottisia kuin inhimillinen luovuus.

Mutta takaisin otsikon kysymykseen. Minulta kysytään usein, ovatko esimerkiksi keskustelufoorumit tai uutiskommenttipalstat sosiaalista mediaa. Entä voiko tässä tapauksessa puhua yhteisöstä?

Vuoden 2017 cmadfi-tapahtuman jälkeen julkistin LinkedInissä pikatestin, jolla saat selville, oletko ensisijaisesti yhteisömanageri vai somemanageri. Yhteisössä ihmiset tuntevat toisensa ja pitävät yhteyttä keskenään.

network-92904_640

Jos ajatellaan netin historiaa, keskustelupalstat, uutisryhmät ja purkit olivat eräänlaista ”esi-somea”, samoin postituslistat ja IRC. Niiden tuella rakentuivat varhaisimmat nettiyhteisöt.

Sosiaalisen median perustoiminnallisuutta on sosiaalisten verkostojen rakentaminen ja niiden näkyväksi tekeminen. Tässä mielessä keskustelufoorumit eivät siis edusta some-maailmaa: useimpien fokus on ainoastaan viestinnällinen. Sama koskee blogeja. Hengenheimolaisuus blogien ja somepalvelujen välillä on kuitenkin niin ilmeinen, etten vetäisi tähän kohtaan kovin tiukkoja rajoja.

Yhteisöjen osalta on muistettava, että niin keskustelufoorumit kuin Facebook ovat vain palveluita, joiden tuella varsinainen tiiviimpi yhteisö voi (ehkä) muodostua. Sama koskee lehtien kommenttipalstoja.

Osa verkkopalvelun käyttäjistä tai tietyn teema-aiheen keskusteluun osallistuvista voi olla hyvinkin sitoutuneita ja kokea yhteisöllisyyttä, vaikka satunnaiselle sivustaseuraajalle touhu näyttää lähinnä epämääräiseltä huutelulta. Käyttäjät myös tunnistavat ihmiset nimien ja nimimerkkien takana. Kun aikanaan tutkimme erään ammattilehden nettikeskusteluja, havaitsimme, että pelkästään viestejä lukevat kokivat jopa vahvempaa yhteisöllisyyttä kuin postaajat.

Mutta uutiskommentitkaan eivät ole veljeksiä. Nettikulttuureja on monenlaisia anonyymista huutelusta joukkoon uskollisia vakiokävijöitä, jotka osallistuvat keskusteluun omalla nimellään tai jopa kasvoillaan.

Analogiaa voi hakea eläinmaailmasta. Vakkarikävijöiden yhteisö on kuin koirapuisto, jossa harrastetaan yhdessä ja tavataan tuttuja. Anonyymit kommenttipalstat taas ovat pikemminkin lyhtypylväs, jonka juurella kukin koira käy nostamassa jalkaansa.

Erojakin toki löytyy: koirat ovat onnellisia päästyään tekemään tarpeensa, mutta vihaviestejä syytävät ihmiset ovat tutkitusti muita onnettomampia.

Some on historiallisesta perspektiivistä nuori ilmiö. Olemme vasta matkalla oppimaan verkkodialogia. Keski-ikäisten someraivoajien on hyvä ottaa mallia nuorista.

”Ole itse se muutos, jota sosiaaliseen mediaan kaipaat.” (Jussi Pullinen, HS)

Viestintä – erityisesti somessa – on aiheena alituiseen pinnalla. Näin myös omissa aivopoimuissani. Juuri kun pääsin pohtimasta verkkoviestinnän luomien vaikutelmien anatomiaa, huomioni kiinnittyi tyylivalintoihin.

Otetaanpa esimerkiksi digitaalisen maailman verkostot. Seuraavassa kaksi näytettä aiheeseen liittyvistä kirjoituksista. Ne on vedetty täysin hatusta tältä istumalta eivätkä siis perustu todellisuuteen.

Internet on meidän kaikkien. Ihmiseltä ihmiselle. Human to human. Syntyy sosiaalista pääomaa. Sinäkin pidät yllä digitaalisia verkostoja. Osallistumalla. Jakamalla. Tykkäämällä. Kaiken keskiössä on luottamus. Tiedämme, että ilman luottamusta meillä ei ole mitään. Ja digitaalisessa maailmassa meillä on mahdollisuus luottaa yli ajan, paikan, tilan, tuttuuden. Tiesitkö, että omasta verkostostamme tuleva suositus on kuusi kertaa painavampi kuin mainostajan viesti?

Ja samasta teemasta hieman toisin:

Internet on verkkojen verkko. Sen mahdollistamat suhteet ovat arvokkaita resursseja. Osallistumisen ja jakamisen kautta rakennamme sosiaalista pääomaa. Ranskalainen sosiologi Pierre Bourdieu jakoi pääoman kolmeen lajiin: taloudelliseen, kulttuuriseen ja symboliseen. Sosiaalinen pääoma edustaa symbolista pääomaa. Se rakentuu verkostoista, suhteista, luottamuksesta ja jaetuista normeista. Digitaalisissa kulttuureissa luomme näitä kaikkia yli ajan ja yhteisen tilan asettamien rajojen.

  • Pierre Bourdieu: The Forms of Capital, 1986
  • James Coleman: Social Capital in Creation of Human Capital, 1988
  • Robert Putnam: Bowling Alone, 1995
  • Anita Blanchard, Tom Horan: Virtual communities and social capital, 1998

 

 

Mitä eroa? Ensimmäinen teksteistä elää omassa ylhäisessä todellisuudessaan vailla viittauksia ulkomaailmaan. Toinen taustoittaa, linkittää ja antaa lukijalle mahdollisuuden tutustua ilmiöön yksittäistä kirjoitusta syvemmin. Se myös räväyttää yhdellä silmäyksellä peliin kolme sosiaalisen pääoman klassikkoa, kun taas ensin mainittu teksti joutuu tyytymään yhteen repäisevään faktaan, joka tosin ei näytä perustuvan yhtään mihinkään.

Hypertekstuaalisuus on Internetin perusominaisuus ja tietävien, osaavien verkostojen katalyytti. Ilman sitä päädymme umpioon. Toisinaan verkkokirjoittamiseen jopa evästetään ja opastetaan ikään kuin teksti olisi julkaistu paperilla.

Ensimmäisen näytteen mukainen pelkistetty tyyli sopii mainiosti vaikkapa talouslehden vierailevalle kolumnistille tai toimittajalle. Mutta emme ole kaikki kolumnisteja tai toimittajia.

Jos tavoitteesi on ammatillinen – luoda verkostoja, myydä osaamistasi ja jakaa tietoa eteenpäin – millaisen vaikutelman toiselle osapuolelle luo se, että ikään kuin esität keksineesi kaiken itse?

Jos ensin digihypetämme sitä, että kaikki tieto (sic!) on löydettävissä verkosta parilla klikkauksella, miksi edes näitä paria klikkausta ei vaivauduta tekemään ennen oman hengentuotteen saattamista maailmalle?

Niinpä. Taustatyö voi ikävällä tavalla hidastaa somehuomionhakuisuutta ja vaarantaa henkilöbrändin jokapäiväiset sisältö-överit. Linkittäminen saattaa myös kohdistaa huomion niihin asiantuntijoihin, joita kutsutaan tieteen ja tutkimuksen edustajiksi – ja joiden työn hedelmät ovat syntyneet pitkäjänteisesti aivan muuta tietä kuin pikaisesti googlaamalla.

background-1931732_640

En toki väitä, että tieteilijätkään viittauskäytäntöineen automaattisesti osaisivat osoittaa kunnian idean alkuperäiselle isälle tai äidille. Toisinaan syynä on puhtaasti tietämättömyys, toisinaan tahallinen ”unohtaminen”. Vuosikymmen sitten Suomessa julkaistiin kaksi väitöskirjaa nettiyhteisöistä ja olin suorastaan innoissani, kun sain tavata hengenheimolaiseni. Samaa ei voi sanoa niistä tilanteista, joissa kaksi saman aiheen tutkijaa ei ole edes puheväleissä keskenään. Yksilövetoinen kyynärpääkilpailu ja akateemisen jalansijan tavoittelu syö toisinaan avoimuuden, osaamisen kumuloitumisen ja yhteisen tiedonkehittelyn aamupalaksi (itse asiassa aika useinkin, jos allekirjoittaneelta kysytään).

Maailma muuttuu mikrosti: pienillä teoilla ja huomionosoituksilla. Tein tammikuussa Reworking of work -ryhmässä seuraavan ehdotuksen. Sitä voisi pitää eräänlaisena Suomi 100 -juhlavuoden uudenvuodenlupauksena.

Ei enää minä, vaan me. Aina kun jaamme jotain tietoa, kerromme aikaansaannoksistamme, ehdotamme uutta, otamme kantaa, emme omi asiaa itsellemme vaan nimeämme vähintään yhden kanssaihmisen, joka on myötävaikuttanut kyseisen tiedon, tutkimustuloksen, ehdotuksen, idean tai näkemyksen syntyyn. Tämä voi kuulostaa helpolta tai itsestään selvyydeltä, mutta ympärilleen katsoessaan huomaa, että se ei vielä toteudu.

Laitetaan siis toteutumaan!

Ja alkajaisiksi, tuoreinta bloggaustani on inspiroinut sosiaalisen pääoman ja työelämän verkostojen tutkija Minna Janhonen, joka vieläpä laittoi viestiä samalla hetkellä kun olin kirjoittamassa tätä 🙂

Sain yhdeltä blogini uskolliselta lukijalta pyynnön julkaista kaikki kirjoitukset listana. Olkaapa hyvät! Koosteessa ovat varhaisia työpäiväkirjan kaltaisia tajunnanvirtoja lukuunottamatta kaikki tekstit – kaikkiaan 198.

Lista on päivitetty ajan tasalle 10.5.2017.

Jotta kyseessä ei olisi vain luettelo, jaoin kirjoitukset aihepiireittäin helpottamaan selailua. Aiheet on listattu kutakuinkin suosituimmuusjärjestyksessä. Eli otsikot paljastavat samalla sen, mikä tässä blogissa on teitä ylivoimaisesti eniten kiinnostanut. Bonuksena, joidenkin linkkien jäljessä on kolme tähteä; ne ovat omat suosikkini vuosien varrelta 🙂

Vuosien 2011-2017 postaukset löytyvät tästä listasta ja vuosien 2005-2009 tekstit aiemmin ylläpitämästäni Verkkoyhteisöt -blogista.

Lämmin kiitos kaikille lukijoille viime vuosista ja pidetään yhteyttä jatkossakin!

 

Yliopistot ja niiden johtaminen

 

Tohtoriverkoston perustaminen, tohtorityöllisyys

 

Tutkimuksen tekemisestä yleisesti, tiedeviestintä, #tiedesome

 

Johtaminen ja tietojohtaminen

 

Työelämä ja tietotyö

 

Sosiaalinen media

 

Yhteisöt ja yhteisöllisyys, some-verkostot, yhteisömanagerointi, #cmadfi

 

Viestintä, verkkoviestintä, henkilöbrändäys, työntekijälähettiläät

 

Huumori ja sen merkitys yhteisöille

 

Koulutus, opetus ja oppiminen

 

Yrittäjyys

 

Yhteiskunta

 

In English

Elämme monessakin mielessä epävarmuuden aikoja. Jokainen rakentaa omat puolustusmekanisminsa: yksi pakenee 12-tuntisiin työpäiviin, toinen päihteisiin, kolmas urheilee väsymyksen ja uupumuksen äärirajoille asti. Neljäs yrittää väkisin ajatella jotain myönteistä.

Voimahaleja! Voimaeläimiä! Voimalauseita! Carpe diem! Embrace failure!

Toimittaja-kirjailija Anna Perho kirjoittaa Me Naisten (44/2014) kolumnissaan riemastuttavan osuvasti:

Voimalauseet saavat maailman vaikuttamaan siltä, että vaellamme keskellä loputonta Paolo Coelhon postikorttinäyttelyä. Sosiaalista mediaa on mahdoton seurata törmäämättä sirolla fontilla maalattuihin höpsismeihin. Jos ei mitään muuta keksi, niin aina voi kirjoittaa ”voimia”, aivan kuin viestisi jollekulle, joka on juuri lähdössä painonnostoharjoituksiin. Kaipaisin itse vähän maanläheisempää otetta. Miten olisi ”turha edes yrittää” tai ”tärkeintä on raha”?

 

Ihminen on kokonaisvaltainen olento ja sama pätee myös tunne-elämään. Sosiaalinen media on äärimmäisen huono tekosyy esittää yltiöpositiivista; tasapainoiset ihmiset tunnistaa parhaiten siitä, että heidän someilussaankin on edustettuna tunteiden koko kirjo. Jatkuva silottelu ja kaunistelu on henkisesti kuormittavaa. Ilmiöllä on myös laajempi yhteiskunnallinen ulottuvuutensa. Positiivisuuspoliisien maailmassa kaikki – siis ihan kaikki – riippuu yksilön valinnoista ja asenteista, ja niinpä he ”näkevät Ebolassakin mahdollisuuden”, kuten Ruben Stiller hirtehisesti huomauttaa.

Julkaisin runsas viikko sitten kirjoitukseni suomalaisyliopistojen johtamisongelmista. Koska akateemisissa piireissä tunnetusti rakastetaan mahdollisimman hankalia käsitteitä, voin blogissa käydyn vilkkaan keskustelun tiivistämiseksi luoda yhden lisää, ja aivan ilmaiseksi: pitkäjänteinen osaamispääomastrategia. Hyvää käyttistä!

Mutta palataan vielä hetkeksi ajassa taaksepäin. Nähdessäni urapolkutekstini valmiina ruudulla mietin, onko se liian katkera. Avasinko juuri oven kehitykselle, jossa minusta tulee kaikkeen väsynyt ja kyynistynyt kotona kyyhöttäjä, joka löydetään kuukausia kuolemansa jälkeen muumioituneena keinutuoliinsa?

Pah.

Mitä tästä ”negatiiviseksi” aluksi tulkitsemastani kirjoituksesta on kahdeksassa päivässä seurannut? Aivan käsittämätön määrä näyttöjä, jakoja, tykkäyksiä, kommentteja, laadukasta keskustelua, kannustavaa palautetta, kiitoksia uskalluksesta, kiitoksia vertaistukimahdollisuuksien avaamisesta, rohkaisua, tukea, uusia kontakteja, oppimisen hetkiä, värikkäitä elämäntarinoita ja jopa yksi haastattelupyyntö. Viestien ääressä olen nauranut, myötäitkenyt, innostunut, oivaltanut uutta ja nähnyt kokonaisuuden selkeämmin kuin ennen. Mitään näistä erittäin myönteisinä pidettävistä asioista ei olisi tapahtunut, jos olisin blogannut tutkimuksen tekemisen ja uuden tiedon löytämisen polun ihanasta auvoisuudesta otsikolla ”Ei päämäärä ole tärkeintä, vaan matka”.

Kerran vielä toistoa: tunteetkin ovat kokonaisuus. Positiivinen ja negatiivinen tarvitsevat toinen toisiaan.

Jaxuvoimaenergialauseeni kaikkiin tilanteisiin olkoon siis seuraava.

Kun sinulla on painavaa asiaa, uskalla sanoa se ääneen.

Aller Median tilaaman suuren blogitutkimuksen mukaan suosituimmat aiheet blogeissa ovat ruoka, lifestyle, muoti ja kauneus.

Ensimmäinen ajatus jutun luettuani oli, etten osaa nimetä yhtäkään lifestyle-, muoti- tai kauneusblogia, vaikka olen blogannut vuodesta 2005, seurannut läheltä blogimaailman tapahtumia ja ollut tekemässä tutkimusta yritysmaailman mahdollisuuksista hyödyntää blogeja tiedon jakamisessa. Sitten palautin aivoni kartalle ja muistutin itselleni, että on erilaisia yleisöjä ja tarpeita.

Mitä yleisiä johtopäätöksiä tuoreen blogitutkimuksen perusteella tehtiin?

  1. Eri medioiden kokonaiskulutus on lisääntynyt, eivätkä ne syö toisiaan pois.
  2. Blogeilla on vaikutusvaltaa, mitä ei pidä unohtaa.
  3. Tulevaisuudessa nähdään yhä enemmän videoblogeja.

 

Ensimmäinen lienee se hyvä uutinen.

Toinen on itsestäänselvyys, joka ei yllätä ainakaan ketään blogosfäärissä elänyttä. En tiedä, johtuuko saman viestin toistaminen tarpeesta vakuuttaa yritysmaailman vanhakantaiset päättäjät vai käyttäjien huonosta itsetunnosta verrattuna ”virallisen” median edustajiin. Mielestäni sellaiseen ei ole tarvetta – blogeilla on tehoa, voimaa ja vaikuttavuutta siinä missä muullakin julkaisemisella.

Kolmas kohta, videoblogit: jatkossakin blogit nähdään lähinnä synonyymina erilaisen kertakäyttöroinan ja mun sisustus, mun elämäntapa, mun stoori -tyyppisen sisällön puffaamiseen, mutta niiden formaatti vain siirtyy videolle – ja markkinoijat seuraavat perässä.

Sosiaalinen media on luonnostaan moniäänistä. Se on tyhjä taulu, jossa ovat edustettuina kaikki ne elämänalueet, jotka ihmisiä muutenkin kiinnostavat. Mutta kuten elämässä aina, toiset vain huutavat kovempaa kuin toiset. Kirjoitin viihteellistymisen, kulutuskeskeisyyden ja blogien liitosta takavuosina (2007) Verkkoyhteisöissä:

Asiablogit ja laajemmin asiantuntijoiden nettiyhteisöt kituvat pitkälti siksi, että informaatioyhteiskunnan markkinat ovat tyhmyyden markkinoita. Viaton bloginpitäjä saa luonnollisesti elitistisen leiman pitäessään viihteellistymistä tyhmyyden synonyymina… 😉 — Mikään ei ole niin taitava manipuloija kuin kaupallinen instanssi, joka on kotiutunut informaatioyhteiskuntaan. Tällä vauhdilla ihmisistä tulee niin alkeellisia, että kohta meille nauravat tietokannatkin.

 

Viittasin kommentillani siihen, kuinka näppärästi ihmiset saadaan uskomaan, että he tarvitsevat jotain mitä eivät oikeasti tarvitse (nk. unnecessities ja niiden varaan rakentuva talous). Tai että heidän pitää henkilöbrändätä itsestään jotain menevää ja myyvää ostamalla kyseisen valmistajan tuotteita sen sijaan, että olisivat luomuonnellisia sellaisina kuin ovat. Toistaiseksi verkko on pikemminkin vauhdittanut kuin hidastanut tätä kehitystä.

Sanottakoon se taas uudelleen: blogimaailma ei ole pelkkää markkinointia, eikä siitä pidä näinä resurssiviisauden ja kasvavan kulutuskriittisyyden aikoina sellaista tehdäkään.

Työelämään, johtamiseen, tutkimukseen, eri tieteenaloihin, politiikkaan, kirjallisuuteen tai muuhun kulttuuriin fokusoineet bloggaajat tekevät valtavan arvokasta työtä, joka päivä. Kiittäisin heitä jokaista erikseen nimeltä jos aika ja tila antaisi myöten. Pienessä maassa heillä ei ole kymmeniä tuhansia seuraajia, mutta uskollinen yleisö kylläkin. He kirjoittavat avoimesti uusista mahdollisuuksista ja ideoista, kokemuksistaan, oppimastaan ja epäkohdiksi havaitsemastaan. Siksi heidän tekemisensä muuttaa väistämättä niin bisnesmaailmaa kuin muuta yhteiskuntaa. Jopa työelämää koskevat ”tylsät” jutut voivat kerätä muutamassa päivässä 10 000 näyttöä ja tuhansia jakoja.

Selvästikään emme ole tutkijoina tai asiantuntijoina muistaneet kertoa tästä vaikuttavuudesta ääneen tarpeeksi usein – ainakaan yhtä ahkerasti kuin mainostajat kartoittavat mahdollisuuksia hyödyntää suosittuja mielipidevaikuttajia.

Pidetään siis bloggaajina ääntä itsestämme ja toisistamme!

Ilkka Olander kirjoittaa osuvasti tutkijoiden näkyvyydestä sosiaalisessa mediassa. Käsitellyiksi tulevat niin someaktiivisuuden hyödyt kuin esteetkin. Myös tieteen avoimuuden edistämistä pohditaan. Vanhana avointen nettiyhteisöjen ja joukkoistamisen puolestapuhujana innostun joka kerta, kun aihe nousee tapetille.

Enää someaktiivit professorit ja tutkijat eivät ole yksisarviseen verrattavia laitosharvinaisuuksia, mutta työsarkaa on silti paljon.

Tiedeväki on siitä mainiota, että kärkeväkään debatti tai kritiikki ei yleensä aiheuta itkupotkuraivareita, vaan oivalluksia – ja lisää debattia. Uskaltaudun siis nostamaan esille kaksi tutkijoiden somenäkyvyyden ongelmaa. Havainnot perustuvat aktiiviseen verkkoläsnäoloon muun muassa viimeisten 10 vuoden aikana.

 

  • Tajunnanvirtamaiset bloggaukset. Muistuttavat viikon verran liedellä seissyttä kaurapuuroa: niihin ei tee mieli koskea pitkällä tikullakaan. Linkkejä ulkomaailmaan ei löydy yhden ainuttakaan – kirjoittaja siis keskustelee itsensä kanssa. Tekstissä vilisee oman tieteenalan jargonia, kappaleet ovat näytöllisen mittaisia ja käsiteltyään maailman ongelmia postmodernista ahdistuksesta foucaultlaisen metodin kautta bussilipun hintaan postaus loppuu jonnekin kilometrin päähän alkupisteestään.

Kuvankaappaus 2014-8-26 kello 11.34.34

Ote Verkkoyhteisöt -blogistani (2005) – oppia ikä kaikki 🙂

 

  • Twitterin vajaakäyttö. Klassinen esimerkki: ”Uusi artikkelini on julkaistu International Journal of Management Fadsissa!” publishinghousez.com/forpayingcustomersonly/id12023.

 

Millä tavoin tällainen viesti palvelee yleisöä tai edistää tutkimustulosten hyödyntämistä? Sosiaalisessa mediassa ei vahingossakaan kerrota, millaista uutta tietoa jokin tutkimus on tuottanut. Tulosten pukeminen twiittimuotoon on monilla tieteenaloilla mahdottomuus, mutta yhteiskuntatieteilijöillä tähän ei ole kuin huonoja tekosyitä. Toki linkkien postaaminen on vaivattomampaa kuin oman sanottavan kiteyttäminen tai laajempaan keskusteluun osallistuminen.

Kaikkialle ulottuva tehokkuus- ja virtaviivaistamispaine ei säästä tiedemaailmaakaan. Siksi debatti tutkijoiden somenäkyvyydestä on tarpeen. Se on yksi tärkeä palanen, kun halutaan edistää tuloksellista tutkimusta, tieteenalarajatonta yhteistyötä ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Mutta muutokseen tarvitaan myös irtautumista norsunluutorneista ja ”tulokseni puhukoot puolestaan” -ajatusmallista – sekä tietenkin vallitsevista palkitsemisjärjestelmistä.

Tällä viikolla käynnistämme Lahdessa LUT Koulutus-ja kehittämiskeskuksen organisoiman kurssin Tietojohtamisen työkalut ja uudet työskentelymuodot, joka on suunnattu oppilaitosten johtajille esiopetuksesta aikuiskoulutukseen. Ensimmäinen lähipäivä painottuu johtamiseen ja sen murrokseen, toinen kurssipäivä erilaisiin hajautuneen yhteistyön muotoihin (virtuaalitiimit, parvityö, online-yhteisöt, mass collaboration) ja sosiaalisen median hyödyntämiseen opetuksessa.

Sosiaalisen median osalta emme käy yksityiskohtaisesti läpi eri työvälineitä ja niiden käyttöä – kurssilaisten ryhmäblogia lukuunottamatta – vaan tarkoitus on avata sitä, mikä koulujen toimintaympäristössä on muuttunut ja millaista osaamista se edellyttää johtajilta. Ennen koulutuksen valmistelua jututin mainioita some-aktiivirehtoreita Esa Kukkasniemeä ja Mikko Jordmania ja sain heiltä arvokkaita vinkkejä, mistä kiitokset!

Oma sanottavani on tiivistettävissä yksinkertaiseen muotoon: avoimempaa viestintää, yhteistyötaitoja ja aktiivista verkostojen rakentamista. Sama resepti pätee niin johtamiseen kuin yhteisölliseen oppimiseen. Koulukeskustelu hukkuu liian usein lillukanvarsiin eli arvioimaan käytössä olevien laitteiden määrää, ei niinkään sitä, mihin teknologiaa käytetään.

 

 
Mutta tässä on vasta pieni pintaraapaisu aiheeseen. Parissa tunnissa ei ehdi tehdä paljoa: onneksi verkko on pullollaan hyödyllistä materiaalia, joka mm. auttaa alkuun eri työvälineiden kanssa. Sen vuoksi kokoan parhaita vinkkejä myös avoimeen jakeluun tänne blogiini.
 
Jos avoimia verkkokursseja tarjoava Coursera, suomalainen nettipohjainen peruskoulu Feeniks ja lähes 5000 jäsentä kattava Sosiaalinen media oppimisen tukena -verkosto ovat jo tuttuja, tutustu myös seuraaviin:

 
Toimintaympäristön ja johtamisen muutos koulumaailmassa
 
 
 
 
Yksittäisiä sosiaalisen median palveluja ja vinkkejä niiden käyttöön