Uusia urasuuntia ja akateemista yrittäjyyttä – Tohtoriverkosto ekskursiolla 20.5.

Posted: 22/05/2016 in osaaminen, tohtoriverkosto, työelämä, ura, verkostot, yhteiskunta, yrittäjyys

Toisinaan olo on aikuisenakin yhtä innostunut kuin luokkaretkeläisellä. Tosin sillä erotuksella, ettei kukaan syö liikaa karkkia ja oksenna bussiin. Suomea kiertävästä Tohtoribussista kuitenkin puhuttiin – tämä yhtenä lennokkaana ideana monien joukossa, kun tohtoriverkostolaiset kokoontuivat 20.5. kevättapahtumaan Helsingin keskustassa.

Teimme ekskursion, jossa kohteina olivat Teknologiateollisuus ja Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry.

Kehitysjohtaja Laura Juvosen vastuualueena ovat uuteen kasvuun tähtäävät hankkeet ja hän esitteli Teknologiateollisuuden yleisiä toimintalinjoja. Intresseissä on myös tohtorikoulutuksen kehittäminen siten, että se on pitkäjänteistä ja vastaa yhteiskunnan tarpeisiin.

Koordinaattori Essi Huttu kertoi tuoreille tohtoreille suunnatusta Post Docs in Companies eli PoDoCo -ohjelmasta. Mukaan toivotaan laajalti eri tieteenalojen edustajia.Yritykset ovat usein tiukasti kiinni senhetkisessä tekemisessä ja PoDoCo voi osaltaan avata mahdollisuuksia nähdä uutta. Yksi mallintaa laitteen käyttäjien määrää matemaattisesti, toinen arvioi digipalvelujen disruptiivisuutta ja niin edelleen. Kyse on myös kynnyksen madaltamisesta: kun pk-yritykseen on rekrytoitu ensimmäinen tohtori, heitä tulee lisää, Essi muistutti.

tohtv2

Suomessa verrattain pieni osa nuorista tohtoreista työskentelee yrityksissä, kertoi Essi Huttu.

”Tapaaminen on ylittänyt odotukset jo nyt”, kommentoi verkoston tilaisuuteen ensi kertaa osallistunut jäsenemme Teknologiateollisuus -session puolivälissä. Kokoontumiset tuottavat sekä hyödyllistä tietoa, arvokkaita kontakteja että uusia ideoita tulevaa varten. Arjen monitieteisyyttä voisi käydä tunnuslauseestamme – niin antoisia ovat tilanteet, joissa eri aloilta ja erilaisista taustoista tulevat tohtorit oikeasti istuvat saman pöydän ääreen jakamaan kokemuksiaan. Suurinta osaamista on verkosto ja sen ihmiset itsessään, muistutti myös seuraavan vierailukohteen isäntämme Aki Reinimäki.

tohtv3

Vierailu Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen luona on alkamassa.

Ay-liikkeen on muututtava vastaamaan nykypäivää ja esimerkiksi Akava on nyt tarttunut kysymyksiin itsensätyöllistämisestä. Aki kertoi, että Akateemiset yrittäjät on aloittanut vasta puoli vuotta aiemmin. Liiton ja tohtoriverkostolaisten yhteisiä intressejä ovat muun muassa uudenlaiset yrittämisen ja tekemisen tavat, yrittäjyys uravaihtoehtona ja laajemmin keinona vaikuttaa yhteiskuntaan, kevytyrittäjyys, osaamisen tuotteistaminen, eri asioiden ja toimeksiantajien yhdistäminen ja polut yliopistotutkijasta yrittäjäksi.

Entä mitä jatkossa? Haasteisiin vastaamiseksi päätimme aloittaa yrittäjyyspolun vahvistamisen elokuun vertaistyöpajalla, jossa tyhmät kysymykset eivät ole ainoastaan sallittuja vaan suorastaan pakollisia. Jo nyt mukana oli monia akateemisia yrittäjiä, jotka hyötyisivät toinen toistensa kokemuksista ja niiden sanoittamisesta. Kysyjän rooliin ovat tervetulleita myös vähemmän kokeneet tai aivan alkutaipaleella olevat. Tosin osa meistä tutkijana ja opettajana uraa tehneistä totesi esittelykierroksella toimineensa jo 6-vuotiaasta lähtien perin yrittäjämäisesti. (Minulla oli jopa oma mielikuvitusosakeyhtiö, jonka suojissa toimitin 82 numeroa suvun omaa lehteä, levikki 10).

Esille nousivat niin ikään vierailut suoraan yrityksiin ja osallistumiset messuille ja muihin isoihin tapahtumiin. Tätä varten verkostolla voisi olla pieniä ydintiimejä viemään viestiä eteenpäin. Myös innovation camp -tyyppisen tapahtuman järjestäminen olisi Essin mukaan mahdollista – nyt kun tohtoreiden tavoittamiseen on olemassa valmis foorumi.

Odotetusti keskustelimme myös siitä verkoston ikuisuuskysymyksestä, kuinka tohtoreiden ongelmanratkaisuvalmiudet ja kokonaisnäkemys saataisiin yhteiskunnassa paremmin hyötykäyttöön. Parempi matchmaking ja uudet, innovatiiviset kohtaamisen tavat? Verkkopalvelut ja -alustat eivät saa olla tässä itsetarkoitus, varsinkaan kun ne eivät ratkaise ongelmien ja tarvittavan osaamisen määrittelyyn liittyviä kysymyksiä.

Toinen hyvä huomio oli yrityksiin jalkautumisen ja kasvokkaisten kohtaamisten merkitys, josta Teknologiateollisuuskin muistutti. En voisi olla enempää samaa mieltä, ja olen sentään taustaltani nettiyhteisöjen tutkija ja somekouluttaja 🙂 Verkossa väärinymmärrysten riski kasvaa. Niinpä se, mikä toimii tohtoriporukan sisäisessä viestinnässä vähintäänkin kohtuullisesti voisi yritysten ja potentiaalisten asiakkaiden suuntaan olla stereotypioita ja vanhentuneita mielikuvia vahvistavaa.

Hyödynnetään siis Tohtoriverkostoon kumuloitunutta oivaa osaamista, kutsutaan itsemme kylään, osallistutaan isoihin tapahtumiin, vieraillaan yrityksissä ja jalkaudutaan sinne, missä ei vielä edes tiedetä meitä tarvittavan. Tätä työtä voi jokainen tehdä tahollaan myös näiden isompien kokoontumisten ulkopuolella.

Ja jos haluat vahvistaa työnhakuvalmiuksiasi, myös Oivalla osaamisesi -työpajat jatkuvat loppukesällä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s