Tunnollisuus, yritteliäisyys ja sanojen valta

Posted: 18/02/2016 in asenne, erilaisuus, koulu, koulutus, opiskelu, oppiminen, suomalaisuus, tavoitteellisuus, tieto, tohtoriverkosto, yhteiskunta

Poimin aamulla Twitter-virrasta mielenkiintoisen huomion. Tutkija Mari Salmelan mukaan kuuden laudaturin ylioppilaat suhtautuvat opiskeluun työnä eivätkä lusmuile tehtävistään.

Tulkintani voi tietysti osua täysin harhaankin. Sen saa mieluusti kumota, jos vastakkaista evidenssiä löytyy. Jokainen ns. kympin tyttö -keskusteluun edes kerran elämässään osallistunut kuitenkin tunnistanee ilmiön. Koulussa hyvin menestyvät nuoret, erityisesti tytöt, ovat opetuksen muodon ja sisällön edellyttämällä tavalla lahjakkaita, ahkeria sekä tietenkin – aargh – tunnollisia.

Haaveilen todellisuudesta, jossa menestyminen opinnoissa olisi ei olisi jotain varhaisluterilaisen kauden hyveluetteloilla kuorrutettua kiltteyttä, vaan sukupuolesta riippumatta osoitus yritteliäisyydestä, sitkeydestä ja päämäärätietoisuudesta.

Lahjakkuuskortin heiluttelussa pesii kaksikin ongelmaa. Toisaalta se väheksyy lahjakkaiden ihmisten tekemää ponnistelua päämääriensä eteen. On kuluttavaa kuunnella kolminelikymppiseksi asti kanssaihmisten tilitystä siitä, kuinka ”sinä se vain opit ja muistat kaiken ihan tuosta vain”. Esimerkiksi se omassa elämässä korkeimmalle arvostettu ja työuran kannalta käytännöllisin laudatur äidinkielestä kun ei tarkoita sitä, etteikö kirjoittaminen olisi raakaa työtä, jota on treenattava jatkuvasti!

Toisaalta lahjakkuuden korostaminen saattaa johtaa myöhemmässä elämässä rimanalituksiin, kun tasapäistämisen innossamme unohdamme nostaa vaatimustason riittävän ylös. Hullu paljon työtä tekee, lahjakas pääsee vähemmällä; joskus jopa liiankin vähällä.

Sanoilla on suunnaton valta. Siksi yritteliään ja sitkeän oppijan uteliaisuus, innostus ja taito sisäistää uutta – aina esikoululaisesta vanhemmalla iällä väitelleeseen tohtoriin – ansaitsevat tulla mainituiksi omilla nimillään, eivät verhottuna johonkin vähättelevään tai halventavaan kaapuun.

geometry

Heini Kilpamäki on omistanut kirjassaan Suomalaisen tyhmyyden ylistys yhden luvun koulutusvastaisuudellemme. Kirja muistuttaa, että herravihan juuret ovat syvällä yhteiskunnassa. Arvostusta herättää virkamiehen, voudin ja viskaalin sijaan auktoriteeteille pitkät haistattava tavissankarihahmo.

Tätä en ole koskaan täysin ymmärtänyt: pystyyhän normaalilla itsetunnolla varustettu ihminen kunnioittamaan auktoriteetteja silloin kun se on tarpeellista, ja tarvittaessa kyseenalaistamaan niiden toiminnan muullakin tavoin kuin haistattelemalla. Samoin monilta on jäänyt kokonaan huomaamatta, että korkeakoulutetut edustavat nykyään useilla aloilla pikemminkin proletaareja narreja kuin herroja. (Tutkijoidenkin käteen jäi lopulta vain luu.)

Ihailemme kyllä ihmisten yritteliäisyyttä, sitkeyttä ja päämäärätietoisuutta, mutta jos ne yhdistyvät oppineisuuteen, aivoissamme tapahtuu ilmeisesti jonkinlainen ylivuototila ja käsityskyky loppuu kesken.

Ei kannattaisi: verkottuneessa maailmassa erilaiset ihmiset ja erilaiset oppijat tarvitsevat toinen toisiaan kipeämmin kuin koskaan. Aloitetaanko vaikka toistemme kunnioittamisesta yli koulutusrajojen?

kommenttia
  1. Eija sanoo:

    Tuo proletaari narri kyllä kolahtaa viisikymppisenä väitelleeseen työttömään tohtoriin.

  2. Eija sanoo:


    mutta jatkona edelliseen, että ei tosiaan kannattais suostua sisäistämään tällaista väheksymistä. Luovuuteen tietenkin liittyy juurikin tuo loppuunsaattamisen kyky, kyky pitkäjänteiseen työhön päämäärän saavuttamiseksi. Mutta silti: onko kaiken sen akateemisen maailman ilmiöiden sekamelskassa selvitymisen arvoista, jos se luu jää käteen….

    • mkosonen sanoo:

      Niinpä! Tohtoriverkostossakin tämä perimmäinen kysymys ”miksi” putkahtaa usein esiin. (Ja toki myös sen vastinpari ”miksipä ei”.) Kiinnostus – tai suorastaan rakkaus – tietoon saa monet tekemään suuria uhrauksia. Tutkijalle kertyy valtavasti aineetonta pääomaa, tietoa, kykyä ja valmiuksia, mutta niillä ei edelleenkään voi ruokkia perhettään.

      Historiaa minua paremmin tuntevat saattaisivat toki sanoa, ettei mitään uutta auringon alla. Loppujen lopuksi vain harva tieteellisen tai taiteellisen työn tekijä on edes noteerattu omana elinaikanaan. Uhraukset ikään kuin kuuluvat heidän valitsemalleen polulle. Aineellinen pääoma lienee sitten siellä, missä aikajänne on enintään kvartaalin verran tulevaisuuteen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s