Torstaina 8.10. vietetään jälleen kansallista etätyöpäivää. Teemapäivän järjestäjät ovat myös aiheellisesti muistuttaneet suomalaisia siitä, ettei kyse ole mistään kerran vuodessa vietettävästä juhlahetkestä vaan tavoitteesta uudistaa työelämää ja tehdä töitä viisaammin. Hyviä niksejä löytyy muun muassa Twitteristä tunnisteella #fiksumpityö.
Tarve viisaammalle työlle on ilmeinen. Jokainen ns. tietotyötä päivänkään tehnyt tietää, etteivät parhaat ideat synny ruutua väkisin tuijottamalla, vaan kahvitauolla, kauppareissulla tai metsäpolulla. Silti 2010-luvun Suomessa keskustellaan vakavissaan työaikojen pidennyksistä ja tuottavuuslisäyksistä ikään kuin olisimme kaikki töissä kokoonpanolinjastolla. Todellisuudessa digitaalisen ajan työn tuottavuus saattaa nousta päinvastaisella reseptillä eli työaikoja lyhentämällä. Käytän ilmaisua ’saattaa’, koska luotettavaa tutkimustietoa tarvitaan rutkasti lisää.
Todellisen tuottavuuden pyhättö.
Meille tiedon, osaamisen ja inhimillisen pääoman paremmasta johtamisesta kiinnostuneille etätyöpäivän kaltaiset teemapäivät ovat kuin ovatkin jokavuotisia juhlahetkiä: ne luovat tunnelin päähän pientä valoa siitä, että ymmärrys työn sisällön muuttumisesta saattaa saavuttaa päättäjät jo tällä vuosisadalla – kenties jopa ennen robotisaation valta-aaltoa.
Kansallisen etätyöpäivän sivuilta bongasin osuvan kirjoituksen Vapauta työ tekijöilleen. Saman teeman parissa liikuttiin myös Onsightin blogissa.
Moni organisaatio on vielä väärällä vuosisadalla kyttäilykulttuurinsa kanssa, huomauttaa Kirsi Piha. Jos tuotettujen Powerpointien määrä ei sovellu mittariksi, ainahan voidaan kehittää tietotyöläisen vanteita, jotka kiristävät päätä ja mittaavat samalla aivojen aktiivisuutta. Työhuoneesta pääsee ulos vasta kun mittarissa on 7,5 tuntia ajattelua miinus lounastauko.
Edelleen työtä valvotaan. Etätyö on vielä kummajainen, johon joskus saa, toisinaan ei saa ”lupaa”. Koska kuinka sitä voidaan valvoa? Kuinka päässä tapahtuvaa työtä sitten voisi valvoa vaikka istuisi vieressä katsomassa? Palaverien määrällä? Powerpoint-slidekertymällä?
Jussi Roine tiivistää olennaisen yhteen lauseeseen:
Olen jatkuvasti hämmästynyt, miten jäätävän paljon yksi osaava ammattilainen saa tehtyä kuukaudessa, kun työtä ei keskeytetä jatkuvasti ja asiantuntija saa itse järjestellä päivänsä itse.
Yhdistävä nimittäjä näille pohdinnoille on luottamus. Hyvä niin! Tästä tulin viime syksynä kirjoittaneeksi ja kokosin samalla myös pienimuotoisen esityksen siitä, mitä luottamuksella hajautuneen työn yhteydessä oikeastaan tarkoitetaan. Korostin sitä, että luottamus tarvitsee ympärilleen tekoja. Käsitteenä se näyttäytyy kovin monen johtajan juhlapuheissa, mutta kuorrutetun pinnan alta saattaa löytää työkulttuurin, jossa suoritteet kirjataan järjestelmiin vartin tarkkuudella. Tuloksellisuuden ja merkityksellisyyden sijaan tuottavuutta mitataan läsnäololla työhuoneissa.
Meillä ihmisillä – ja muodostamillamme organisaatioilla – on sisäänrakennettu taipumus tuottaa lisää sitä, minkä parissa eniten askaroimme tai mitä ajattelemme. Sitä saat mitä mittaat. Tästä syystä tiukkaa kontrollia harjoittava organisaatio saa todennäköisemmin henkilöstöä, joka ei kykene lainkaan toimimaan ilman tiukkaa kontrollia. Voidaan puhua itseään ruokkivasta noidankehästä. Jos johtajana kohtelet ihmisiä niin kuin laiskoja ja vastuuttomia idiootteja, olet mukana tekemässä heistä laiskoja ja vastuuttomia idiootteja. Tämä lienee juuri se ihmisryhmä, joka tutkimuksissa ja selvityksissä vihaa työtään ja käy siellä lähinnä päästäkseen lomalle.
Entä mitä organisaatio saa ruokkimalla joustavaa ja itseohjautuvaa työkulttuuria? Tietenkin luonnostaan vastuuta ottavia ja yllättävissäkin tilanteissa toimintakykyisiä ammattilaisia. Hehän ovat saaneet kaiken aikaa harjoitella esimerkiksi oman työnsä organisoimista ja yhteisöllistä ongelmanratkaisua.
Kun aikoinaan haastattelimme erinomaisesti menestyvän suomalaisyrityksen T&K -henkilöstöä, nämä teemat nousivat välittömästi esiin. Kehittäjät olivat kiitollisia siitä, että heihin luotettiin esimiesten taholta ja tiimit saivat järjestää työnsä kuten parhaiten taisivat.
Luottamus ihmisiin luo lisää luottamusta. Kontrolli toimii päinvastoin.
Toki on muistettava, ettei joustava työkulttuuri ole mikään itsetarkoitus. Jos yhteisen tekemisen suunta on epäselvä, vapaus kääntyy helposti itseään vastaan. Se voi muuttua päämäärättömäksi harhailuksi. Jokaisen on hahmotettava paikkansa kokonaisuudessa ja ymmärrettävä, mitä tavoitteeseen pääseminen vaatii. Tavoitteeksi ei riitä citius, altius, fortius tai jätevedellä kulkevan auton keksiminen mielellään seuraavan kvartaalin aikana.
Joustava ja fiksumpi työ tarvitsee siis ympärilleen hyvää johtamista – ja hyvä johtaja uskaltaa antaa myös vapautta.
Tohtorille töitä 