Tohtoriverkosto on jo LinkedInissä ja Twitterissä, liity joukkoon!
Tällä viikolla syntyi ajatus tohtoriverkostosta, joka akateemisen työttömyyden ja tutkintotehtailun kauhistelun sijaan tarttuu toimeen. Idea on tätä kirjoitettaessa vasta pari päivää nuori, ja kuitenkin jo kymmeniä innokkaita on ilmoittautunut mukaan. Kiitos kaikille aktiivisuudestanne! Taustatyö jatkuu, mutta kirkastetaanpa perusajatusta ensin.
1. Kenelle #tohtoriverkosto on tarkoitettu?
Sillä ei ole merkitystä, oletko käynyt peruskoulun vai tutkijakoulun. Olet tervetullut mukaan, kun sinulla on intoa ja kiinnostusta
- tukea tohtoreiden monipuolisempaa urakehitystä
- kehittää tohtoreiden yrittäjyysvalmiuksia ja edellytyksiä luoda uutta liiketoimintaa
- edistää tohtoreiden verkostoitumista ja vertaistukimahdollisuuksia
- vaikuttaa tohtoreiden työllistymistä rajoittaviin mielikuviin ja asenteisiin
- ja löytää edellisten kautta ratkaisuja kasvavaan tohtorityöttömyyteen.
Verkostot ja yhdessä tekeminen tukevat niin yrittäjyyttä, työllistymistä ja monipuolisempia urapolkuja paremmin kuin tohtoreillekin tuttu yksilökeskeinen pudotuspeli ja kilpailu.
2. Kuinka verkosto toimii?
Järjestämme yhteisiä tapahtumia, keskustelemme ja vaikutamme verkossa, teemme osaamista ja sen kehittämistarpeita näkyväksi, ideoimme uutta ja yhdistämme tietämystämme yli rajojen. Tietenkin muistamme myös viestiä aikaansaannoksistamme. Kantavana periaatteena on epävirallisuus ja rentous. Kaikenlainen pönöttäminen on syytä jättää akateemisiin rituaaleihin 🙂
Verkosto käyttää Skillhive -parvityöalustaa ideointiin ja ongelmanratkaisuun. Pääset mukaan alustalle ilmoittamalla minulle sähköpostiosoitteesi, kts. yhteystietoni – näin saat sähköpostiisi Skillhive -kutsun. Lisäksi voit osallistua keskusteluun LinkedIn -ryhmässä sekä Twitterissä hashtagilla #tohtoriverkosto. Mietimme myös keinoja tavoittaa tapaamisiin heitäkin, jotka eivät viihdy sosiaalisessa mediassa.
3. Miksi nimenomaan tohtoriverkosto? Jos halutaan luoda uutta tietoa ja liiketoimintaa, eikö mukana pitäisi olla ihmisiä mahdollisimman erilaisista taustoista?
Kyllä. Samalla on muistettava, että tohtorit eivät ole mikään yhtenäinen massa, kuten eivät palkansaajat, yrittäjät tai työttömätkään. Mukana on ihmisiä monilta eri aloilta. Osalla työura on vasta alussa, osalla on vuosikymmenien kokemus. Monet toimivat yritysmaailmassa, monet tutkijoina. Osa on itsenäisiä yrittäjiä, osa uranvaihtajia ja työnhakijoita. Verkoston tavoitteena on yhdistää se huikea potentiaali ja osaaminen, joka tähän joukkoon mahtuu. Ja kuten edellä muistutettiin, pääsyvaatimus ei ole muodollinen tutkinto vaan into löytää uusia ratkaisuja. Toimimme aktiivisesti myös muissa verkostoissa ja luomme näin kosketuspintaa yritysmaailmaan, järjestökenttään, julkiseen sektoriin ja poliittiseen päätöksentekoon.
4. Mitä ovat kohdassa 1 mainitut työllistymistä rajoittavat mielikuvat ja asenteet?
Ne ovat väheksyvää ja halventavaa puhetta ”ylikoulutuksesta” ja ”oikeista töistä”. Tieto on tänä päivänä sekä rahaa että valtaa ja uuden tiedon luomiseen kykenevät ammattilaiset kullanarvoista valuuttaa. Tohtoriverkoston tavoitteena on Suomi, jossa ehdoitta arvostetaan uteliasta mieltä ja kykyä oppia uutta. Koulutus on vahva näyttö valmiudesta toimia jatkuvasti muuttuvassa maailmassa eikä jotain, jota täytyy absurdilla tavalla salailla ja piilotella. Viemällä viestiä eteenpäin vaikutamme siihen, että tohtoreita rekrytoitaessa päätökset perustuvat osaamiseen ja valmiuksiin eikä stereotyyppisiin mielikuviin.
5. Ja bonuksena vielä ”hidden agenda”. Huomattava osa tohtoreista on töissä isoissa yrityksissä tai tutkimuslaitoksissa. Minut lähemmin tuntevat tietävät, että suhtaudun toisinaan kriittisesti näiden isojen organisaatioiden kykyyn uudistaa omaa tekemistään. En myöskään pysty ymmärtämään artikkeleiden suoltamista itsetarkoituksena ja käpertymistä akateemisen julkaisemisen umpioihin vaikuttavuuden kustannuksella. Tätä ei kannata ottaa henkilökohtaisesti, vaan muutosjäykkyyden kritiikkinä. Olen omistanut sekä kymmenvuotisen työurani että työttömyyteni sosiaalisen Internetin ilmiöille ja tietojohtamiselle. Uskon avointen yhteisöjen, joukkovoiman, dialogin ja epävirallisten oppimisverkostojen olevan niitä mekanismeja, joilla tulevaisuutta luodaan – itse toimimalla.
Tehdään tohtoriverkostosta yksi malliesimerkki!
Rakentavaa palautetta sivuista: Toi musta teksti vähän hukkuu joissakin kohtaa tuohon taustakuvaan. Joissakin kohtaa sinäänsä kontrastia on liikaa. Olisi ehkä hyvä käyttää taustavärinä tai fonttivärinä maksimissaan #eee tai pienimmillään #111 väriä.
HYVÄ, kiitos Miia, että ryhdyit sanoista tekoihin! Rakennemuutokseen sisuuntuneena niin tein minäkin: Perustin LinkedIn-ryhmän nimeltä Tohtoriverkosto. Liity, sillä LinkedIn-ryhmässä voi myös verkostoitua ja keskustella tohtorien, tohtoriksi opiskelevien ja heidän etujaan ajavien kanssa pitemmilläkin viesteillä kuin twiitit 🙂 Haluaisin myös kokoontumisajot Helsinkiin, sillä niissä voi työstää eteenpäin jobbaamista & lobbaamista!
Kiitos sivustopalautteesta ja Ilonalle ryhmän perustamisesta! Mukana ollaan. Kokoontumisajoja tullaan pitämään, toivottavasti jo loppukesällä. Laitan yksitellen kutsut jo mukaan ilmoittautuneille kunhan yhteinen alusta on valmiina. Siellä siis ideana, että saadaan kunkin osaamisalueet selkeämmin esille kuin LinkedInissä tai Twitterissä.
Verkostolla on jo nyt nähtävissä paljon eri toimintasuuntia: yhteydenpito yritysmaailmaan, tohtoreiden yrittäjyys ja uudet bisnesideat, urasuunnittelun tukeminen, tutkintotehtailun politiikka ja työllisyyskysymykset… Eipä ihme, että kiinnostusta on herännyt muissakin kuin tohtoreissa. Tervetuloa mukaan 🙂
Erittäin hyvä idea, olen ilman muuta mukana!!!
Loistava idea! Tosin helppo sanoa, kun olen tapaillut osaksi vastaavanlaista kesästä 2013 lähtien Turun seudun pitkäaikaistyöttömiä tohtoreita (TSPATT) koskevassa TKI-hankkeessani. Kotisivuni löytyvät esim. ’ajatteluttaja’-haulla, ja CV:n Historia-sivun alalaidassa on linkit hankkeen ”papereihin”, jos ketä kiinnostaa. Kanssapalaminen ja jaettu ymmärrys kunniaan! Sosiaalista mediaa olen tähän asti vierastanut, mutta ehkä siihen vanhakin vielä taipuisi.
Hienoa! Kiitos vinkistä 🙂