Katsoin eilen Silminnäkijä -ohjelman Tuhat työhakemusta, johon minuakin työttömänä kauppatieteiden tohtorina aluksi kysyttiin. Olin kuitenkin jo ollut Suomen Kuvalehden jutussa, joten muutkin tarvitsevat näkyvyyttä.

Vastaan tuli tuttuja ajatuksia. Korkeakouluopettajien, kouluttajien ja tutkijoiden työ ei ole katoamassa mihinkään. Käytännössä sille on entistä huutavampi tarve. Siksi alan työttömyys on ennemminkin huvittavaa kuin traagista – tai ehkä tragikoominen olisi oikea sana.

Ohjelma oli samaan aikaan pelottava ja lohdullinen. Meitä on monia, mutta miksi? Vaikeinta työttömyydessä on hyväksyä, ettei mitään selitystä ole. Ja ponnistella silmänkantamattomiin eteenpäin yli upottavan suon.

Helppoheikkien mukaan emme vain ole tehneet osaamistamme tarpeeksi näkyväksi ja osoittaneet sitä euroissa. Tämä selitys lähtee oletuksesta, että kaikki työssä olevat ovat jo automaattisesti tuottavia ja siksi saavat tehdä työtä, mitä ihmisyhteisöjen tutkijana pitäisin pahimmanlaatuisena argumenttivirheenä.

Jotain viitteitä työpaikkojen ongelmista saatiin myös Silminnäkijässä. Piirtäjänä ja kuvittajana huikeaa jälkeää tekevä Jonna oli mukana työnhakuvalmennuksessa, joka ohjelman perusteella oli – anteeksi vain – kammottava kokoelma persoonaan ja osaamiseen liittyviä latteuksia.

Harvan kuukausipalkkaa nauttivan tarvitsee myydä sisältönsä joka päivä alusta uudelleen, toisin kuin yrittäjän tai työttömän. (Syksyllä osallistuin valmennukseen, jossa muuan palkansaaja luki kuulijoille tekstiä ääneen suoraan Powerpointeilta.)

Rohkeuden ja suoranaisen röyhkeyden tarpeen allekirjoitan. Ole esillä, uskalla enemmän. Luo uusia tapoja näkyä. Pidä ääntä. Kokeile rohkeasti. Ole ketterä. Muokkaa. Mukauta. Sopeudu. Tuunaa. ”Työnhaku on kuin mikä tahansa sisältömarkkinointikampanja.” Ja niin edelleen. Ja niin edelleen. Lopputulos tästä kaikesta voi hyvinkin olla oma yritys – ei uusi työpaikka. Tai itsellenikin tuttuja yksittäisiä keikkoja, jotka voivat toimia porttina yrityksen perustamiseen.

Tajusin ohjelman nähtyäni, että koulutetuilla työttömillä lienee pienyritysten ohella valtakunnan mahtavimmat dynaamiset kyvykkyydet eli valmiudet kehittää olemassaolevaa osaamistaan vastaamaan muuttuvia olosuhteita. Sekä epävarmuus, keikkatyö että lyhyet pätkät valmentavat tähän tehokkaasti.

Iso organisaatio saattaa reagoida muutoksiin muutamassa kuukaudessa, työtön parhaimmillaan tunnissa.

Tästä ajatusten pingpongista ei voi tehdä kuin salaliittohenkisen johtopäätöksen:

Työttömyyttä halutaan lisätä, ei vähentää.

  1. Työtön tai uranvaihtaja saattaa ehtiä jopa luomaan jotain uutta ja olla motivoitunut siihen. Miksipä yhteiskunta ei siis ulkoistaisi uudistumista heille?
  2. Lisäämällä työttömien määrää saadaan uusia asiakkaita erilaisille elämänhallinta- ja life design -kouluttajille, jotka täyttävät Suomen pinta-alasta yhä suuremman osuuden.

Jälkimmäiset opettavat ihmiset näkemään persoonansa sipuleina, mansikoina, sitruunoina ja traktoreina.

Opastettuaan meidät löytämään sisäisen mansikkamme he auttavat meitä kokemaan erilaisia ajanhukan tunteita – ja hätää siitä, että työllä toimeen tuleminen ei loppujen lopuksi ollutkaan kiinni kokemuksesta, osaamisesta, potentiaalista ja rohkeudesta. Vaan jostain suuremmasta, jonka suuntaa kukaan ihminen ei pysty yksin kääntämään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s