Jos minun pitäisi valita työurani taitekohdasta yksi haaste ylitse muiden, olisi se koulutusten tuotteistaminen ja ennen kaikkea niiden hyödyn osoittaminen.

Behold: tämä on se suuri pieni ero, joka erottaa perinteisen korkeakouluopettajan ja koulutusyrittäjän. Oma oppiminen ja poisoppiminen on edelleen meneillään.

Oppilaitoksissa on mahdollisuus juosta pidetyt täydennyskoulutukset ja kurssit läpi vaikka vuosikymmenen takaisella materiaalilla. Tapauksia on tullut vastaan useita. Oppimisen tueksi on määritelty osaamistavoitteet, joiden seurantaan ei ole juuri minkäänlaisia muita eväitä kuin ns. herran haltuun -periaate. Koulutuksen ”laadun” mittausta edustaa palautelomake, jossa osallistujat toteavat että ”ihan kiva”, ja antavat arvosanaksi 3. Merkityksettömyyden pyörä jatkaa ikuista kierrostaan.

P1050807

Tasainen aivokäyrä?

Ulla Vilkman kirjoittaa osuvasti koulutusten onnistumisesta ja sen arvioinnista. Vaikuttavuuden arvioinnissa kaksi ensimmäistä tasoa ovat kouluttajalähtöisiä: mikä fiilis, millainen vaikutelma? Opittiinko, ymmärrettiinkö se mitä käytiin läpi? Kolmannella tasolla käännetään jo huomio koulutuksen tilaajaan: muutokset yksilötasolla ajattelussa ja toiminnassa, soveltaminen omaan työhön? Eli vaikkapa siten, että sosiaalisen median koulutukseni ovat avanneet ihmisten silmät uusille mahdollisuuksille kehittyä työssään.

Mutta sitten se taso 4:

Neljännellä tasolla arvioidaan tuottavuuden kasvua, kustannusten alentumista, virheiden tai poissaolojen vähentymistä, vaikutuksia ilmapiiriin tai asiakastyytyväisyyteen. Arviointi mahdollistaa vaikutusten arvioimisen tulokseen sekä taustamuuttujien vaikutusten arvioimisen.

Auts.

Olen jo aiemmassa postauksessani aiheesta todennut kevyesti kärjistäen, että alani yritysprojektit harvemmin tuottavat yrityksille rahaa – pikemminkin ne kuluttavat sitä. Tähän tuhlaukseen olen osallistunut itsekin, valitettavasti. Tulos työyhteisölle oli erinomainen, mutta entä asiakkaalle? En ole uteluista huolimatta nähnyt konkretiaa juuri missään, oli kyse sitten tutkimuksesta tai koulutuksesta. Jos pyydän tuloksia, saan käsiini loppuraportin, jossa on 15 toimenpide-ehdotusta. Tai kuvan, joka on nimetty johtamisen viitekehykseksi.

Sen sijaan että jotain ”pitäisi” tehdä, mikä oikeasti muuttui? Mitä työnne seurauksena tehdään nyt paremmin?

Jari Parantainen menee tuttuun tyyliinsä askelta pidemmälle ja toteaa, että koulutuksen laatu ei kiinnosta ketään. Se mikä kiinnostaa, on hyöty.

Yrittäjänä myyt joka kerta alusta uudelleen mahdollisuuden kehittää omaa ja organisaation osaamista. Miten? Helpointa olisi Parantaisen oppien mukaisesti lyödä pöytään numerot. Koulutuksen jälkeen selviydytte tästä työvaiheesta neljä kertaa nopeammin!

Työvälineiden osalta konkretisointi on onneksi mahdollista. Käyttämällä yhteisöllistä teknologiaa järkevämmin ja läpinäkyvämmin voidaan säästää merkittävästi aikaa sähköpostilta ja puhelinpalavereilta. Tiesittekö muuten, että sähköpostin käsittelyyn kuluu johtajien työuralla keskimäärin 2-3 vuotta?

Mutta ihan kaikki ei ole niin yksinkertaista kuin yksinkertaistajat toivovat. Einsteinin kontolle kirjattu vanha viisaus muistuttaa ”not everything that can be counted counts, and not everything that counts can be counted”.

Tietojohtamisen ja inhimillisen pääoman sanansaattajat jos ketkä tuntevat tämän periaatteen. Esimerkiksi hyvillä yhteistyösuhteilla, luottamuksella ja maineella on väliä, vaikka niiden arvoa on erittäin vaikeaa osoittaa euroissa tai säästyneessä ajassa – varsinkaan etukäteen! Tällainen osaaminen on aina kontekstuaalista.

Toiseksi, tietoa on olemassa myös muihin tarkoituksiin kuin bisneksen pikavoittoihin. Koulutuksella ja oppimisella on aina myös laajempi sivistyksellinen tehtävänsä.

Ollaan siis perimmäisen arvoparadoksin äärellä. Minunkin olisi

  1. kyettävä myymään koulutusta tullakseni toimeen
  2. ja samaan aikaan oltava edistämättä vanhakantaista teollisajan managerialismia, joka keskittyy tuijottamaan pelkästään helposti mitattavia suoritteita ja tuottavuutta!

Ei toki kannata olettaa, että uuden ajan työn pitäisi olla yhtä yksinkertaista kuin aiempien vuosikymmenten mittaisten työurien samassa opinahjossa. Haasteita täytyykin löytyä: mitään arvokasta ei synny ilman ponnistelua. Ja kuten olen usein todennut, parhaat ratkaisut syntyvät yhdessä eikä yksin yrittämällä.

Toivottavasti näin löytyy myös uusia viisastenkiviä mittaamattoman mittaamiseen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s