Toisenlainen luokkaretki

Posted: 09/12/2014 in erilaisuus, koulutus, muutos, oppiminen, osaaminen, työ, työttömyys, ura, yhteiskunta, yrittäjyys

Suomi juhli jälleen itsenäisyyspäiväänsä totutun kaavan mukaan.

Varsinaista ilojuhlaa ei tänäkään vuonna nähty. Perinteinen itsenäisyyspäivän vastaanotto sai sentään inhimillisiä piirteitä, kun kuvaukset juhlapuvuista ja jääkiekkomiljonäärien haastavasta perhe-elämästä vaihtuivat lennosta kuviin sotaveteraani Hannes Hynösestä (101). Tämä hyväntuulinen, rehti ja reilu tarinaniskijä synnytti omanlaisensa someilmiön useine Fb-fanisivuineen.

Samaan aikaan osa Itäkeskuksesta kohti Etelärantaa startanneista ”luokkaretkeläisistä” hajotti paikkoja ja pyrki kritisoimaan eriarvoisuuden lisääntymistä, mistä seurauksena oli yleistä paheksuntaa ja aiempien vuosien mielenosoituksista tuttua palstatilaa.

Elämän täytyy olla mahdottoman raskasta silloin, kun se on kaikessa rikkaudessaan ahdettava yhteen lokeroon.

Sanoilla rakennetaan todellisuutta. Siksi on äärimmäisen tärkeää ymmärtää, millaisilla sanoilla luomme oman todellisuutemme.

Lapsuuteni sanastoa olivat likaämpäri, huussi, tunkio. Aikuisuuteni sanastoa ovat olleet muun muassa Eteläranta, Teknologiateollisuus, Nokia, Kone, projektityö, tohtorikoulutus, tutkimus, yhteisöt.

Vasta viime aikoina olen ymmärtänyt, kuinka suuresta hyppäyksestä oli kyse. Paikoin ahdistava ja omituinenkin kokemus, mutta myös oppimisen ja itsensä ylittämisen riemuvoitto. Se on vaatinut rohkeutta, kykyä sietää epävarmuutta ja taitoa raivata omat latunsa keskelle umpihankea. Kylmät kahvit tai kärpäset keitossa ovat näissä karkeloissa varsin first-world problem.

 

P1050590

Tulin yliopistolle köyhyysrajojen alapuolelta keskeltä ei-mitään. Opiskelin, kiinnostuin, opettelin verkostoitumaan. Ei mikään helppo tehtävä maalaistallerolle, mutta kannattavaa: pidin periaatteenani ”parempi yksi hyvä tyyppi kuin tuhat hyvänpäiväntuttua”. Lopulta löysin itseni sparraamasta kokeneita työelämän ammattilaisia ja yritysten teknologiajohtajia sosiaalisen verkon hyödyntämisestä. Tätä tutkija- ja projektipäällikkövaihetta seurasi nk. romahdus työttömäksi työnhakijaksi. Ensi vuonna olen mitä todennäköisimmin koulutus- ja tutkimuspalveluja tarjoava yrittäjä. Tai sitten jotain aivan muuta. Arjessani on läsnä kolme eri tapaa olla ja tehdä, vaikka koneisto ympärillämme on valjastettu käsittelemään vain yhtä tapaa kerrallaan.

Juuri tätä on moderni työ ja aikuisuus. Se pakenee yhtä lailla oikeiston kuin vasemmistonkin nurkkakuntaisia tulkintoja, sekoittaa eri rooleja, eikä istu annettuihin muotteihin – valmiiksi käsikirjoitetuista urapoluista puhumattakaan.

Ja siinäpä sen koko viehätys.

Tarinani on muistutus siitä, ettei yhteiskuntamme evää keneltäkään sosiaalisen nousun mahdollisuuksia. Iso kiitos kuuluu ilmaiselle koulutukselle. Mutta osaamisen hyödyntämisessä ja työnteon edellytysten parantamisessa meillä on vielä tehtävää.

Luokkaretkeläisten tapaan minäkin olen tehnyt matkan idästä etelään, mutta hieman suuremmilla kilometriluvuilla. Ja ilman erityistä tarvetta hajottaa paikkoja mennessäni.

Haasteeni 2000-luvun anarkisteille olkoon siis

Kokeile tätä kotona, jos uskallat 🙂

 

kommenttia
  1. J sanoo:

    Ihan kaikkiko niistä ”luokkaretkiläisistä” rikkoi paikkoja? Kirjoituksesi antaa sellaisen kuvan!
    Löytyykö lähdettä tähän? Taas tätä ”kaikki romanit varkaita ja somalit raiskaajia”-yleistystä.

  2. mkosonen sanoo:

    Kiitos kommentista. Tarkensin lauseen sanamuotoa.

    Mistään tuskin on saatavilla tarkkoja prosenttiosuuksia vahingontekoihin osallistujista, ellei sitten niukoilla määrärahoilla sinnittelevä poliisitoimi osta reaaliaikaista etnografiapalvelua alihankintana yliopistolta työttömiksi jääneiltä tohtoreilta.

  3. J sanoo:

    Kiitos! Muuten mainio kantaaottava kirjoitus! ;-))

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s