Toisinaan näkee väitettävän, että digiaikana B2C ja B2B joutavat romukoppaan. Kaikki on nyt H2H, ihmiseltä ihmiselle.

Olen eri mieltä. Olen lähes kymmenen vuotta luennoinut nettiyhteisöistä erilaisille täydennys- ja aikuiskoulutusryhmille, joissa on ollut mukana työelämän ammattilaisia laidasta laitaan. B2B-puolen ihmiset ovat olleet jopa ihailtavan aktiivisesti läsnä ja kärsivällisen kiinnostuneita aiheesta, vaikka jonkin laitteen valmistuksessa tarvittavan komponentin ympärille onkin huomattavasti haasteellisempaa rakentaa verkkoyhteisö kuin vaikkapa matkapuhelinten tai virvoitusjuomabrändin.

Tarvitsemme tarkempia jaotteluja voidaksemme palvella asiakkaitamme paremmin, tehdäksemme uskottavia vertailuja ja tuottaaksemme tutkittua tietoa.

Esimerkiksi käy tuore tutkimus innovaatiojohtamisen kenties johtavassa tiedejulkaisussa, Journal of Product Innovation Managementissa. Tutkijat syventyivät erilaisiin vuorovaikutuksen lajeihin ja siihen, miten ne vaikuttavat suorituskykyyn mobiilisovellusmarkkinoilla.

Vuorovaikutusta oli kolmea lajia, asiakkaiden välistä (C2C), asiakkaalta yritykselle (C2B) ja yritykseltä asiakkaalle (B2C).

Tulos: C2C:n ja C2B:n havaittiin suoraan lisäävän myyntiä ja edistävän tuotekehitystä – siis enemmän kuin yrityksen viestiessä asiakkaalle päin. Tärkeä löydös! Mutta höttöiset H2H-linssit päässä ero olisi jäänyt kokonaan havaitsematta.

Kurt Lewin totesi aikanaan, ettei ole mitään niin käytännöllistä kuin hyvä teoria. Sama pätee käsitteisiin. Erilaisia käsitteitä ja niiden välisiä suhteita ei suinkaan keksitä ihmisten kiusaksi, vaan helpottamaan syiden ja seurausten ymmärtämistä. Tämä on tieteen ja tutkimuksen peruslähtökohtia ja arvokasta oppia myös tämän päivän yhteisömanagereille. Pidetään siis jatkossakin kiinni nelikosta B2B, B2C, C2B ja varsinkin C2C, jota on tutkittu aivan liian vähän.

Viimekertaisessa CMAD-tapahtumassa minulla oli ilo avata tutkimustunti esitykselläni yhteisöllisyyden kokemuksesta ja yhteisöllisyyttä rakentavista tekijöistä. Kaikki tutkimustunnin esiintyjät saivat myös Janhosen Johannan kautta palautetta päivästä. Noin 90 % palautteesta oli varsin positiivista (sain jopa muutamia erityiskiitoksia, mistä kiitos kiittäjille), mutta luonnollisesti mukaan mahtui pari kriittisempääkin ääntä. On totta, että tutkimustieto seilaa liian usein irti muusta todellisuudesta ja yksi luokaton tiedepuhuja aiheuttaa enemmän pahaa kuin kymmenen mielenkiintoista tulosta ehtii korjata. Mutta en allekirjoita erään palautteenantajan väitettä siitä, että tutkimustunnin esiintyjiltä puuttui tietotaitoa ja he ”lähinnä heittelivät kysymyksiä ilmaan”.

Ihmistieteiden tehtävä ei ole tarjota kaikkeen valmiita vastauksia. Iso apu olisi siitä, että edes joku auttaisi meitä kysymään oikeita kysymyksiä.

Jos joku vakavissaan kuvittelee yhteisömanageroinnin olevan yhtä kuin yleispätevät patenttiratkaisut ja kaikkialle soveltuvat softat, väitän, ettei kyseinen henkilö ole tehtäviensä tasalla. Jokainen yhteisö on ainutlaatuinen ja ihmisiä voi palvella vain olemalla riittävän ”sisällä” heidän kulttuurissaan. Tai sitten kyseessä on vain sisällön massajakelulle omistautunut verkosto – ei yhteisö lainkaan.

Toivoakseni en tule jatkossakaan rakentamaan asiantuntemustani jonkin yhteisöalustan tai kaikille jo tuttujen konversioprosenttien varaan, vaan menen entistä rohkeammin sinne, missä haasteetkin ovat suurimmat: tarjoamaan välineitä yhteisöjen johtamiseen muutoinkin kuin perusanalytiikan kautta, ymmärtämään paremmin ryhmädynamiikkaa, sosiaalisia verkostoja ja verkon sosiaalista pääomaa, vuorovaikutuksen laatua ja sen mittaamista, yhteisöllistä tiedon luomista, yhteisöjen elinkaaren hallintaa, tulevaisuuden ennakointia, tiedon analysointia ja ennen kaikkea sen saattamista osaksi konkreettista tekemistä.

Tällainen tehtävälitania asettaisi melkoiset tietotaitohaasteet kenelle tahansa, mutta kiitos tietojohtamisen tutkimustaustan, uskon selviäväni – ainakin jos saan tehdä töitä yhdessä muiden kanssa. Yhteisömanagerointi ei voi olla sooloilua. Juuri kuten Marko Suomi blogissaan totesi, nykyisellään vaatimukset ovat yhdelle ihmiselle kohtuuttomia. Elämme vasta pioneerivaihetta, jossa avainhenkilöt vievät muutosta läpi omissa organisaatioissaan. Myöhemmin yhteisömanagerointikin sulautuu luonnolliseksi osaksi muuta johtamista.

Ja silloin markkinointi, viestintä ja markkinointiviestintä eivät yksin riitä. Tiedon ammattilaisille – niille yhteisötiimin koulutetuille tutkijoille – on tarvetta enemmän kuin koskaan ennen.

kommenttia
  1. Marko Suomi sanoo:

    Tämä on hyvä: ”Jos joku vakavissaan kuvittelee yhteisömanageroinnin olevan yhtä kuin yleispätevät patenttiratkaisut ja kaikkialle soveltuvat softat, väitän, ettei kyseinen henkilö ole tehtäviensä tasalla. Jokainen yhteisö on ainutlaatuinen ja ihmisiä voi palvella vain olemalla riittävän ”sisällä” heidän kulttuurissaan.”

    Todellakin, jos kuvio olisi näin helppo niin kaikkihan ottaisivat sen paketin ja asentaisivat ja homma toimisi. Moni yleispätevä ohje kuten ”johtajat sitten sinne sisäiseen someen kirjoittelemaan myös” voi olla joillekin organisaatioille innostava esimerkki ja toisille kaiken innokkaan osallistumisen tappava isku.

  2. mkosonen sanoo:

    Seminaareissa ja verkostotapahtumissa (sekä yliopisto-opinnoissa) toivotaan konkretiaa, mutta toisinaan unohtuu, että hyvä case ei ole sama asia kuin valmis ratkaisu. Ehkä enemmänkin inspiraatiota omaan tekemiseen ja jatkuvaan oppimiseen?

    Jos saa valita, opettelisin mielummin ajattelemaan kuin kopioimaan – ja tämä pätee myös moneen organisaatioon. Vasta kokemuksen kautta kertyy ainutlaatuista osaamista, joka erottelee jyvät akanoista ja yhteisöt parinkymmenen tykkäyksen sometyngistä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s