Tutkimukseen kylvetty euro tuottaa 50 senttiä satoa

Posted: 18/08/2014 in byrokratia, joukkoistaminen, julkaiseminen, koulutus, muutos, opetus, projektit, tekes, tiede, tutkimus, yhteiskunta

Yliopistojen yksi perustehtävä on kasvattaa kriittiseen ajatteluun, mutta niiden oman rahankäytön kritiikki tuntuu olevan tabu.

Tutkimus- ja kehitystoiminnalla luodaan tulevaisuutta. Sen vuoksi julkisessa keskustelussa paheksutaan äänekkäästi kaikkia tutkimus- ja innovaatiotoimintaan kohdistuvia leikkauksia – silloinkin, kun peittoa leikataan ja pidennetään yhtä aikaa eli yliopistojen määrärahoja on samanaikaisesti päätetty lisätä. Tutkimuslaitokset ovat lopulta vain yksi poliittisen pelin nappula. Kuitenkin myös veroja maksavan suuren yleisön soisi olevan kiinnostunut siitä, mihin tieteeseen panostettu euro todellisuudessa kuluu.

Olenkohan vallan väärässä väittäessäni, ettei Suomea pelasteta kylvämällä yliopistoihin lisää rahaa? Mitäpä jos ratkaisua haettaisiinkin siitä, kuinka tutkimustyö (ja opetus) on organisoitu, ja organisoidaan se viisaammin?

Rehellistä puhetta erilaisten tutkimuslaitosten projektipöhöstä, kokonaiskustannusmallien toimivuudesta tai tieteen avoimuudesta on yllättävän vaikea löytää muualta kuin tutkijoiden omista kahvi- ja illallispöydistä. Tampereen yliopiston tiede- ja kulttuurilehti Aikalainen tekee viime syksyn numerossaan terveen poikkeuksen:

Tutkijoiden työn rahoitusahdinko on syventynyt. Ensin he tekevät ilman palkkaa hakemuksia, joiden hyväksymisprosentit ovat laskeneet jopa 5–10 prosentin tuntumaan.

– Määräaikaiset ja usein työttömätkin tutkijat tekevät ilmaiseksi hakemustiedettä, ja kun he onnistuvat saamaan hankkeita, niistä maksetaan yliopistolle entistä enemmän yleiskustannuksia, sanoo tutkimusjohtaja Erkki Kaukonen Tampereen yliopiston Tasti-ryhmästä. […] Huomattava osuus tutkimushankkeiden rahoituksesta menee hallinnon yleiskuluihin, joilla ei ole mitään tekemistä tutkimushankkeen kanssa.

Tämä osuus on pahimmillaan puolet koko rahoituksesta. Sen sijaan, että tutkimusta tehtäisiin tehokkaammin, samalla rahalla saadaan nyt entistäkin vähemmän – kaksinkertaisella hinnalla.

Jo nyt on tarjolla projektirahaa, jota voi hakea projektirahoituksen valmisteluun. Saisimmeko vielä projektirahaa projektirahoituksen valmisteluun tarkoitettujen projektien toteuttamiseen? Vuoden-parin kuluttua lopputuloksena syntyy pdf, jota kukaan ei lue.

Suljetun tieteen umpion hengessä lainaan tässä kohtaa itseäni:

Tiedättekö mikä on hirtehistä? Ei pelkästään se, että tutkimuksen pitäisi tuottaa uutta tietoa, ideoita ja innovaatioita, mutta valtava siivu tutkijoiden ajasta kuluu rahoituksesta taisteluun. Kuvitelkaapa tilanne, jossa puusta roikkuu viisi banaania ja niitä tavoittelee seitsemänkymmentä vihaista gorillaa. Pölyn laskeuduttua gorillayhteisön hyvinvointi tuskin on lisääntynyt piiruakaan.

Mikä tehokkuuslääkkeeksi, paitsi Kaukosen mainitsema yleiskustannusmallista luopuminen? Vastauksia ei ole vaikea keksiä. Julkisen sektorin säästötalkoissa luulisi näiden toteuttamisenkin olevan jo itsestään selvyys.

Vähemmän komiteoita, toimikuntia, neuvostoja, kokouksia ja raportteja. Vähemmän päälliköitä, joille ei riitä yhtään alaista. Joukkojen viisauden hyödyntäminen ja rahoittajien panostuksen ohjaaminen tehokkaampaan tapaan tehdä tutkimusta. Ennakkoluulottomuus tieteellisen tutkimuksen organisoimisessa. Yhteistyötaitoja, yhteistyötaitoja ja lisää yhteistyötaitoja. Kansallisia ja kansainvälisiä verkostoja, joissa oikeasti tehdään tutkimustyötä. Palkitsemiskäytäntöjen kehittäminen siten, että tieteentekijät ohjataan ulos norsunluutorneista ja asiantuntijamonopoleista. Tutkimusaineiston ja -menetelmien läpinäkyvyyden lisääminen. Avoimet oppisisällöt, joiden ansiosta jokaisen opettajan ei tarvitse itse keksiä pyörää uudelleen. Vähemmän kalliita ja tehottomuutta lisääviä yt-neuvotteluennätyksiä. Nykyaikainen ja osaamista arvostava henkilöstöpolitiikka, epävarmuuden vähentäminen esimerkiksi urapolkujärjestelmällä ja silmänlumeen vastalääkkeeksi urapolut, joita oikeasti noudatetaan. Asennemuutos: teidän laitoksenne tai yliopistonne ei ole sen parempi kuin ne muutkaan, eikä meidän isi ole vahvempi kuin teidän isi.

Mistä aloitetaan?

Minulle luontevinta on ollut edistää tutkimuksen ja opetuksen avoimuutta. Näihin talkoisiin olen käytettävissä koska tahansa.

kommenttia
  1. jpruohisto sanoo:

    Tästä blogista on kovaa vauhtia tullut suosikkiblogini. Kiitos, jatkakaa 🙂

  2. mkosonen sanoo:

    Voi kiitos 🙂 Hitoksee olisi muuten aiheita pöytälaatikossa, parvityö mukaanlukien… Ja voisihan niitä porukallakin kirjoittaa 🙂

  3. Täyttä asiaa. Ainoa kysymysmerkki tuli tuohoon viimeiseen kappaleeseen. Verkkoon tuottaminen taitaa olla nykyilmapiirissä vielä utopiaa. Koko tiedemaailmahan perustuu siihen (melko järjettömään) lähtökohtaan että se voittaa, joka saa piiloteltua löydökset toisilta niin kauan että saa ensimmäisenä skuupin. Kun julkaisuprosessi kestää sen vuoden kaksikin, niin inertia on aikamoista. Koko peruslähtökohta on siis tuollaisen avoimuuden vastainen, ikävä kyllä.

  4. mkosonen sanoo:

    Totta puhut Jakke, avoimia journaleja vaivaa ”lievä” laatuongelma ja uskottavampia tiedelehtiä taas äärimmäinen hitaus.

    Ne ovat kuitenkin vain yksi osa koneistoa – mikäänhän ei sinänsä estä jo julkaistun tutkimuksen saattamista paremmin tiedeyhteisön ja suuren yleisön tietoon. Tällainenkin avoimuus edistää tutkimuksen tehokkuutta, koska samaa pyörää ei tarvitse keksiä kaikkialla uudelleen ja tulokset saadaan paremmin hyötykäyttöön.

    Nyt hyväkin tutkimuspaperi on liian usein ruumisarkku, josta painetaan kansi tiukasti kiinni eikä sinne sen jälkeen kurkkaa kuin korkeintaan kustantajan edustaja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s