Lisää yhdessäoloa, vähemmän brändäystä

Posted: 14/08/2014 in aitous, henkilöbrändi, rehellisyys, sosiaalinen media, tunteet, viestintä, yhteiskunta

Etelä-Suomen Sanomissa Arttu Mäkelä kirjoittaa, kuinka ihmiset luovat hauskan ulkokuoren peittääkseen pinnan alla vellovat ongelmansa. Tätä suojakuorta voidaan kutsua nykytermein vaikkapa henkilöbrändiksi.

Koulutuspohja ja puhdasta kultaa oleva CV eivät enää avaa ovia. Sen sijaan täytyy olla räiskyvä, verkostonsa useille kalavesille levittänyt sosiaalisen median ammattilainen. Tarvitset kiiltävän haarniskan, jonka myötä sinut huomataan haluamallasi tavalla.

 

Mäkelä kysyy, missä vaiheessa elämästä tuli teeskentelyä? Suomalaiset kokevat minäbrändäyksen usein vieraaksi ja se meille suotakoon. Kirjoitin heinäkuussa Etiikka.fi -vierasbloggauksen aitoudesta ja kaunistelusta sosiaalisessa mediassa. On hyvä muistaa, ettei ilmiö ole uusi. Ihmiset ovat aina pyrkineet miellyttämään ja saamaan huomiota, mutta mahdollisuus some-avoimuuteen on katalysoinut näitä pyrkimyksiä.

Jopa keittiöpsykologin taidoilla varustettu verkkoaktiivi pystyy nopeasti päättelemään, ovatko kanssasomettajien tunteet tasapainossa vai liikuskellaanko postauksissa tarkoitushakuisen epätodellisuuden ja hännännoston rajamailla. Jatkuva imagonrakennus on kuormittavaa: miellyttämään pyrkivät Facebookin ja Twitterin käyttäjät kokevat stressiä muita enemmän.

Kärjistetysti voisi kai sanoa, että ihmiset voivat sitä huonommin, mitä paremmilta he yrittävät ulospäin näyttää.

 

peili

Imagonkiillottaja työssään?

Tällä viikolla olen päivittänyt koulutusmateriaaleja sosiaalisen median hyödyntämisestä esimiestyössä. Yksi tärkeimmistä sosiaalisen median käyttötaidoista on osata pysytellä siitä erossa.

Kehittyäkseen työssään johtajan on osattava itsensä johtaminen: riittävästi offline-aikaa ja palautumista, merkityksellistä keskustelua, yhdessäoloa läheisten kanssa. Hyvinvoinnin ja tuottavuuden vinkkelistä ne pesevät nettiajan 7-2. Usein vähemmän somea on enemmän – eikä avainkysymys ole se, kuinka ”kaikki” kanssaeläjät saadaan käyttämään yhteisöllisiä palveluja. Tällainen ajattelu edustaa ristiretkiaikaa. Tärkeämpää on se, mitä sosiaalisella medialla tehdään ja miksi.

Niin maisteriohjelmien kursseilla, täydennyskoulutuksissa kuin erilaisissa seminaareissa kuulen toistuvasti, etteivät ihmiset yksinkertaisesti jaksa ja halua perustaa someprofiilia profiilin perään ja miettiä 24/7, mitä netissä juuri nyt tapahtuu ja mitähän näppärää seuraavaksi twiittaisi.

Ymmärrän heitä hyvin.

kommenttia
  1. Marko Suomi sanoo:

    Erittäin hyvä teksti! Koen usein tiettyä ristiriitaa näiden kaikkien palveluiden kanssa. Olen siis lähtökohtaisesti sitä mieltä että tällä verkostoitumisen mallilla, jossa ”kaikki” on avointa, on todella paljon potentiaalia. Mutta on myös todella paljon absurdeja, naurettavia ja ihan vaan hassuja juttuja, joille oma sarkastinen huumorintajuni lämpenee. Mutta minne se sarkasmi sopii? Paljon riskejä tulla väärinymmärretyksi. Rikkooko huumori hienosti silotellun brändin?

    Joudun siis hillitsemään itseäni, sillä monissa palveluissa on vähän sellainen pönöttävä fiilis. Esim. LinkedIn. Mikä se oikein on? Yrittää olla jotain Twitterin ja Facebookin välillä, on kuitenkin vaikeasti käytettävä, kuivahko elävöitetty käyntikorttikokoelma. On vaan oltava siellä että on esillä ammatillisesti. Miten siellä sitten ”pitää” olla? En jotenkin näe ihan hirveästi ideaa jakaa sinne mitään sisältöä, koska se kaikki on niin kovin vakavaa. Ei ole sellaista tunnelmaa että kannattaisi, ei tule varsinaisesti hyötyjä eikä ole hauskaa.

    Twitter taas, itselläni sellainen puoliammatillinen, eli vähän kaikkea sekaisin, tiukkaa asiaa, typerää huumoria. Muttei niin typerää tai rasittavaa kuin FB:n puolella. Tykkään kovasti, koska on periaatteessa suora yhteys minne tahansa.

    Facebook. No. Paljon typerää kuraa ja valitusta, sekä tosi hienoja juttuja ja todella isot massat ihmisiä. Suljettu systeemi, oikeastaan ainoa sellainen vähän enemmän harmittava puoli. Ja taas toisaalta ehkä sisällön takia hyvä juttu. Jotenkin sellainen palvelu että ihan todella paljon helpottaa arkista yhteydenpitoa erilaisiin ihmisiin ja ryhmiin. Hyötyä, hauskuutta ja haittaa samassa paketissa. Vähän työtä mutta pääasiassa vapaa-aikaa ja harrastuksia ja jotain idealismiakin.

    Silti, jotenkin todella harmittavaa että nämä kaikki ovat omia palveluitaan. Joku ihminen käyttää yhtä mutta ei käytä toista. Ja joku ei käytä mitään(?!). Kaikissa voi lähettää viestejä, ja sitten niitä pitää tsekkailla eri paikoista. Mieluummin tekisin kaikki nämä hommat jonkun yhden suhteellisen simppelin käyttöliittymän läpi, jos voisi valita.

    Anteeksi, tämä lähti nyt vähän käsistä koko kommentti. En ihmettele yhtään jos näiden kaikkien keskellä jotain stressaa että ”miten nyt pitäisi olla”, varsinkin kun tässä oli vasta osa näistä kaikista palveluista. Kai sitten paras olisi olla ”oma itsensä”?

  2. mkosonen sanoo:

    Kiitos kattavasta kommentista Marko!

    Perustelit hyvin sen, miksi kaipaan ”huumori, ilo ja leikillisyys” -teemaa seuraavaan CMADFi -päivään. Eiväthän ihmiset yksinkertaisesti jaksa seurata somevirtaa ja osallistua yhteiseen tekemiseen, ellei se pysty tarjoamaan heille mitään hauskaa tai hyödyllistä – ja usein hyöty avautuu vasta aikojen päästä, mutta iloisen tunnelman kokemus on välitön.

    Entä rikkooko huumori hienosti silotellun brändin? Olen ajatellut tätä raadollisesti niin, että muodollisesti pätevimmätkin somen henkilöbrändit menevät ilman hyvää huumorintajua täysin hukkaan. Käsi ylös, kuinka moni työnhakija etsii LinkedInin virallisuustasoa hipovaa työyhteisöä? 🙂

  3. mkosonen sanoo:

    Vielä toinenkin huomio… ”Nämä kaikki ovat omia palveluitaan. Joku ihminen käyttää yhtä mutta ei käytä toista. Ja joku ei käytä mitään(?!). Kaikissa voi lähettää viestejä, ja sitten niitä pitää tsekkailla eri paikoista. Mieluummin tekisin kaikki nämä hommat jonkun yhden suhteellisen simppelin käyttöliittymän läpi, jos voisi valita.”

    Amen to that! Aktiivisia yhteisöjäsenyyksiä ei voi yhdellä ihmisellä olla kovinkaan monta. Nettiyhteisöjen osalta olen kuullut puhuttavan n. viidestä. Nykyisellään some repii huomiotamme eri suuntiin.

    Netikettikin on jännä käsite: usein siitä puhutaan ikään kuin ihmisten pitäisi sisäistää yksi ja yhtenäinen tapa viestiä. Jokaisessa palvelussa – Facebookissa, Twitterissä, YouTubessa, kuvanjakopalveluissa, foorumeilla, blogeissa, LinkedInissä… – on oma kulttuurinsa ja vivahteensa. Ei ihme, että sosiaalinen media pelottaa aloittelevaa käyttäjää.

    • Marko Suomi sanoo:

      Totta. Jokaisessa on omat, kirjoittamattomat säännöt, niiden ”top 5 vinkkiä jolla saat ilon irti palvelusa X” -juttujen lisäksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s