Nettihuumorin koko kirjo ja luovuus

Posted: 24/04/2014 in cmadfi, huumori, luovuus, oppiminen, tutkimus, viestintä, yhteisöllisyys, yhteisömanagerit, yhteisöt, yhteistyö

Tutkimukseni huumorin merkityksestä online-ideoinnissa on valmistunut. Pohjustin aiemmin blogissani siitä, miksi ilo, nauru ja hauskanpito ovat tärkeitä luovuudelle ja pohdin myös sitä, miksi verkossa jäämme helposti sooloilun asteelle emmekä saavuta kollektiivisen ongelmanratkaisun potentiaalista kuin murto-osan. Tarvitsemme aikaa ja yhdessäoloa rakentaaksemme yhteisöjä – ja huumori on sosiaalisten yhteisöjen koossapitäviä voimia.

Mutta millaista on ideointia ja luovaa ongelmanratkaisua tukeva huumori silloin, kun toimitaan hajautuneesti ja ilman sosiaalisia vihjeitä? Voiko sellaista ollakaan?

Kyllä vain. Ehkä osuvin huomio, minkä aikaisemmasta tutkimuksesta (pohjautuen mm. 1600-luvulla vaikuttaneen englantilaisfilosofi Thomas Hobbesin ajatuksiin ihmisluonnosta)  löysin, oli seuraava:

Huumori on kaiken sosiaalisen kanssakäymisen perusominaisuus.

 

Nancy Baym (1995) päivitti aiheen tutkimustiedon Internet-keskusteluryhmien aikaan ja nyt sosiaalisen median aikakaudella mikään ei liene luontevampaa ja vaivattomampaa kuin vitsailla verkossa.

goodinbed

Kuitenkin aiheeseen on kiinnitetty luvattoman vähän huomiota; innovaatiojohtamisen saralla ei oikeastaan lainkaan. Tutkimukseni tärkein anti onkin tietoisuuden lisäämisessä. Kaikkea ei voi mahduttaa yhteen artikkeliin, mutta tunnistin kuitenkin huumorin lähteiden ohessa viisi perustyyppiä, jotka edistävät luovaa ideointia verkossa:

  1. Vitsailu. Ehdottomasti laajalle levinnein ja tunnetuin tapa. Hauskojen – siis lähettäjänsä mielestä hauskojen – vitsien, tarinoiden, kuvien, kuvamanipulaatioiden ja videoiden jakaminen. Ei välttämättä herätä vastakaikua, mutta toimii stressinpoistajana ja välikevennyksenä ohjaten ajatukset hetkeksi muualle kuin käsillä olevaan tehtävään, ja voi toisinaan katalysoida kuolemattoman idean osuessaan aivosopukoissa napakymppiin.
  2. Inhimillistäminen. Vastalääke yltiökuivakoille ja tehtäväkeskeisille ideointialustoille, joihin jokainen käyttäjä voi syöttää nimensä ja taustaorganisaationsa (tiedättehän tyypin)? Huumorihenkiset käyttäjäkuvaukset, hullunkuriset profiilikuvat ja osuvat motot tekevät asiantuntijoista(kin) helpommin lähestyttäviä ja madaltavat kynnystä osallistua. Ilmaisee muille käyttäjille sen, että ”ihmisiähän tässä vain ollaan, ei robotteja” ja ”rohkeasti vaan mukaan”.
  3. Ratkaisuhakuisuus. Nettihuumorikin voi olla tuloskeskeistä, mutta ei kvartaaliajattelumielessä. Tässä tapauksessa ideoija tai laajempi ryhmä pilailee lopputuloksen kustannuksella, esimerkiksi esittämällä täysin mahdottomalta kuulostavan idean, joka haastaa osallistujat ajattelemaan asiaa uudesta näkökulmasta. Toisinaan huumoria säestää aggressiivisuuden rajamaille ulottuva turhautuminen: ”Hei nyt oikeasti, ettekö parempaan pysty!” Parhaimmillaan ratkaisuhakuinen huumori auttaa ideoijia puhaltamaan henkeä yhdessä tekemiseen ja inspiroi luovuutta.
  4. Keskustelu. Alkukielinen ”conversational humour” ei oikein paremminkaan käänny. Tässä huumori ammentaa itse verkkokeskustelun sisällöstä. Se karkaa nk. lapasesta samalla tavoin kuin työpaikkojen kahvihuonekeskustelut, reagointiaika vain on pidempi. Esimerkeiksi käyvät asiantuntijafoorumille ideoidut tuunatut hymiöt ja tapaus typo, jossa yhden merkin tahaton vaihdos sai koko alkuperäisen idean kääntymään päälaelleen ja innoitti hilpeän viestinvaihdon. Kuten keskustelut aina, tämä huumorin laji on spontaania ja ennustamatonta, mutta luovuuden kannalta erittäin vapauttavaa.
  5. Tarinankerronta. Tarinallinen huumori kumpuaa kahdesta lähteestä: ammatillisista stereotypioista tai online-yhteisön aiemmasta historiasta. Narratiivit ovat jaettuja artefakteja, yhteisesti hyväksyttyä ja muokattua ”esineistöä”. Ne ovat samalla erottamaton osa yhteisön sosiaalista rakennetta. Esimerkiksi IT-alan gurut saattoivat tehdä itsestään pilaa seuraavaan tapaan: ”Minulla ei ole vieläkään mitään parempaa tekemistä kuin roikkua täällä foorumilla :)” Stereotypiat ajankäytöstä naismaailmassa menestymiseen lujittavat ryhmään kuulumisen tunnetta ja kokemusta yhteisöllisyydestä. Samanlainen vaikutus on aiempien episodien, tehtävien, yhteisten miittien tai vaikkapa yhteisöstä häädetyn trollaajan edesottamusten muistelulla. Keskustelu ja tarinankerronta ovat siis kollektiivisia verkkohuumorin muotoja.

 

Olisikin kiinnostavaa selvittää, kuinka ideoinnin ja yhteiskehityksen parissa puuhailevat yhteisömanagerit voivat katalysoida huumoria omissa yhteisöissään. Selvää on se, että emme saisi jäädä pelkän vitsailun astelle. Jopa inhimillistämisessä on vielä työsarkaa, puhumattakaan kolmesta viimemainitusta huumorin lajista.

Toinenkin johtopäätös on ilmeinen: kannattaa tunnistaa varhaisessa vaiheessa tyypit, jotka kykenevät laittamaan itsensä likoon.

Perinteisten lead usereiden rinnalle tarvitaan yhteisönarreja, läpänheittäjiä ja nettiläsnäololle omistautuneita sit-down -koomikoita.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s