Aherrusta ja lepoa sopivassa suhteessa

Posted: 10/02/2014 in laiskuus, lomat, luovuus, osaaminen, palkka, terveys, työ, ura, yhteiskunta

Työterveyslaitoksen Unelmahautomo -blogissa haastettiin suomalaisia bloginpitäjiä kirjoittamaan työn ja vapaa-ajan suhteesta.

Haasteeseen tarttui jo muun muassa Katleena Kortesuo, joka viittasi 1800-luvun Alma Tuomaantyttären arkeen: ei ollut työtä tai vapaa-aikaa, oli vain elämää lannanluonnista lypsyyn ja lämmittämisestä pyykinpesuun. Arjen töitä erotteli toisistaan niiden mielekkyys tai epämielekkyys, kuten myös keveys tai rasittavuus.

Vasta teollinen aikakausi irrotti toisistaan työn ja vapaa-ajan – ja tämän jaottelun kanssa olemme turhan tiukasti naimisissa tänäkin päivänä.

Oma näkökulmani on abstraktia tietotyötä tekevän tutkijan, kouluttajan ja projektityöläisen. En ole ollut sidottu kellokorttiin, joten saatan lähteä mihin aikaan päivästä tahansa tekemään vaikkapa kävelylenkin. Usein kävellessäni ajattelen jotain työhön liittyvää ongelmaa ”aivojen takaosalla” eli en varsinaisesti keskity siihen, mutta ajattelen kuitenkin. Sen vuoksi saan jossain vaiheessa lenkkiä sen käänteentekevän idean, joka pelastaa seuraavan julkaisun tai koulutusmateriaalin. Oliko lenkkini siis työtä vai vapaa-aikaa? En osaa sanoa. Mieluiten ajattelisin, ettei sillä ole mitään väliä.

Minulla on myös 30+ ikäpolven edustajaksi harvinainen kotitausta, sillä äitini antama malli työntekoon on tarkalleen sama kuin Alma Tuomaantyttären, mutta 1980-luvun versiona. Aamulla tehtiin tulet hellaan, kaivosta kannettiin ämpärillä vettä, navettatyöt hoidettiin, laitettiin ruoka, ommeltiin perheelle vaatteita. Teollisvaihe, jossa ”mennään” töihin ja sitten ”tullaan” töistä, on jäänyt suvussani kokonaan väliin eikä minulla oikeastaan ole ollut siihen ketään esikuvaa.

Voin siis helposti allekirjoittaa Katleenan huomion:

Yhä harvempi meistä tekee töitä rahan takia, siis siksi että täytyy elää. Teemme pikemminkin töitä itsemme takia, jotta voimme oppia uutta, kehittää asioita eteenpäin, toteuttaa itseämme, auttaa muita tai ilmaista itseämme.

 

Olen joskus käynyt hieman tulikivenkatkuisia keskusteluja ”teollissukupolven” vannoutuneimpien edustajien kanssa: heidän on ollut vaikea ymmärtää, miksi pyörin netissä työasioissa milloin sattuu, vastaan sähköposteihin sunnuntaiaamuna tai toimin helpparina Moodlen kurssiryhmälle aamun pikkutunneilla. Kuulemma kynän pitäisi tipahtaa heti kun lähdetään työpaikalta. Olisi kuitenkin aika pelottava ajatus, että minun pitäisi jättää aivoni ja muut työvälineeni johonkin harmaaseen konttoriin. Pidän ne mieluiten mukanani.

Ehkä ajattelisin toisin, jos tutkijan tai kouluttajan työpanokselle olisi olemassa jokin ”turvatakuu”, mahdollisuus pysyvyyteen, kuten menneinä vuosikymmeninä perinteisillä teollisuuden aloilla. Koska tällaista lupausta ei ole, työntekijän kannattaa sitoutua ainoastaan omaan itseensä ja alansa ammatilliseen verkostoon. Palkollisena tai palkatta, minua motivoi mahdollisuus työstää ja jäsentää omia ajatuksia, oppia muiden ajatuksista, auttaa samojen kysymysten kanssa painivia kanssaihmisiä ja tukea uusien oivalluksien syntymistä. Kiitos ja arvonanto hyvin tehdystä työstä painavat nekin vaakakupissa paljon.

Se, että jättäisin vastaamatta johonkin minulle lähetettyyn kiireelliseen kysymykseen tai koulutuspyyntöön, on aivan yhtä hirtehistä kuin jos äitini olisi jättänyt hakematta kaivolta vettä pelkästään siksi, että kellossa oli väärä lukema. Äidin tapauksessa perheellä olisi ollut jano, ja minun tapauksessani kysyjä jäisi ilman apua.

Toki rajansa kaikella ja jos viestejä tulee satoja päivässä, ei kenenkään voi olettaa vastaavan millisekunneissa. Mutta käsi sydämelle – jos viestejä tulikin sillä kertaa vain muutama, miksi ihmeessä työt pitäisi jättää periaatesyistä tekemättä?

Elän itse nettiaktiivin elämää ja verkko on vastavuoroisuuden maailma: kun autan, voin odottaa myös saavani apua muilta kun sitä tarvitsen. Eikä minun tarvitse sitä varten odottaa maanantaiaamua ja virka-ajan alkua.

Koska ongelma ratkeaa tehokkaammin, voin käyttää aikanikin viisaasti: vaikkapa pilviä katsellen, liikkuen, musiikkia harrastaen tai ruokaa laittaen. Tai ihan vain lorvien ajattelematta mitään.

Tietotyökeskustelun ydintä ei mielestäni ole kysymys siitä, kuinka paljon ajassa mitattuna teemme työtä ja kuinka paljon olemme vapaalla. Ratkaisevaa on se, lepäämmekö tarpeeksi suhteessa tekemäämme työhön.

Ja jos vastaus on kyllä, on myös tehokkuutemme ja tuloksellisuutemme aivan omaa luokkaansa.

kommenttia
  1. Marko Suomi sanoo:

    “Yhä harvempi meistä tekee töitä rahan takia, siis siksi että täytyy elää. Teemme pikemminkin töitä itsemme takia, jotta voimme oppia uutta, kehittää asioita eteenpäin, toteuttaa itseämme, auttaa muita tai ilmaista itseämme.“

    Työajasta ja työn jaksottamisesta intervalleihin tietotyössä olen samaa mieltä, oikeastaan en näe muuta keinoa tehdä sellaista työtä sillä aivot eivät toimi 8-16 kuin kone. Tuo ylläoleva lainaus sen sijaan on vähän jännä, sillä esim. itselläni työssä on sekä itsen ja perheen elättäminen että oppimismotivaatio. Kai se tarkoittaa että kun itse raha ei ole se päämotivaatio vaikka se onkin välttämätöntä.

  2. mkosonen sanoo:

    Juu, tulkkasin Katleenan tarkoittaneen, ettei työtä tehdä _pelkästään_ rahallisen korvauksen toivossa – ja yhä vähemmän hampaat irvessä 🙂 Vanhat kunnon tarvehierarkiat eivät tietysti ole kadonneet mihinkään, kaikkien köyhyysmittareiden alapuolelta lähteneenä voi helposti hahmottaa missä menee selviytymisen ja sitten niiden henkisempien motivaattoreiden välinen raja…

    Kaikkien eläkeiännostojatyöajanpidennys -keskustelujen keskellä minua on aina kiehtonut ajatus muodollisen työajan lyhentämisestä. Mutta mikäköhän tietointensiivinen organisaatio näinä aikoina uskaltaa olla edelläkävijä ja luopua 8-16 konttorissa istuskelun kulttuurista pelkästään huomatakseen, että työn tuottavuus kasvoikin?

    • Marko Suomi sanoo:

      Itselläni on tuollainen tilanne, eli tavoitteet ohjaavat työtä, ei työaika sinänsä. Voin tehdä mistä tahansa käsin hommia ja säädellä itse ajankäyttöäni todella joustavasti. Kaikenlaiset pomodoro -tyyppiset ajankäyttösysteemit tulevat tarpeeseen, jotta välttyisi liialta jumittamiselta 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s