Yrittäjähenkeä ja tutkijahenkeä

Posted: 11/12/2013 in asiantuntijuus, koulutus, luovuus, osaaminen, tiede, tutkimus, työ, työttömyys, yrittäjyys

Dynamite Strategy -blogissa pasijuhani kirjoitti osuvasti ”Älä palkkaa yrittäjähenkistä”. Postausta on runsaan viikon aikana jaettu ahkerasti sosiaalisessa mediassa. Ydinviesti oli, että todellinen yrittäjähenki on kaikkea muuta kuin joukko hyvän työntekijän ominaisuuksia.

Jo ensi lukemalta en voinut olla havaitsematta yhtäläisyyksiä yliopistomaailmaan ja tutkimukseen. Tutkimukseen! Eikö se ollutkaan jotain harmaapartaisia professoreita tai vinksahtaneiden hajamielisten assistenttien laboratorioissa harjoittamaa koeputkien räjäyttelyä?

Koska tämä tieto tulee – tänäkin päivänä – monelle yllätyksenä, rohkenen lainata pasijuhanin jutun juonta soveltaen sen edellämainittuun kontekstiin.

Kohta 1: menestyneet tutkijat ovat yleensä jääräpäisiä. He tekevät asioita, joihin muut eivät usko – ainakaan vielä. Eiväthän he yleensä edes tiedä, että ne ovat olemassa. Jos Albert Einstein tai Marie Curie olisivat tyytyneet kuuntelemaan muiden viisauksia, heidän suuret saavutuksensa tieteessä olisivat jääneet löytämättä. Jos Leena Palotie, A.I. Wirtanen tai Ragnar Granit olisivat istuneet tottelevaisina paikallaan, ei heidän aikaansaannoksistaan olisi koskaan kuultukaan oman peräkylän ulkopuolella. Nämä ihmiset, kuten monet tutkijat heidän jälkeensä, rakentavat itse omat polkunsa. Eipä ihme, että erilaisten lippulappusten suunnittelu ja täyttely tai hallinnon rattaissa jauhettavana oleminen ei ole tutkijoiden – kuten ei yrittäjienkään – mielipuuhaa.

Kohta 2: tutkijalla on valtava vastuu tekemisestään. Hän on alansa luotettu asiantuntija, jonka on toimittava vastuullisesti ja eettisesti lähtien tutkimusaiheiden valinnasta – rahoituksesta puhumattakaan. Tutkimusrahoitus on äärimmäisen kilpailtua. On luonnollista, että rahoittaja odottaa konkreettisia tuloksia ja vieläpä mahdollisimman nopeasti. Tutkimusta rahoittavat myös yritykset. Yritysprojekteissa on oltava samaan aikaan äärimmäisen tehokas ja äärimmäisen vastuullinen.

Tutkimus on yksi niistä harvoista toimenkuvista, joissa työtä saatetaan tehdä jollekin työnantajalle, mutta rahat siihen on haettava itse. Taustainstituutio on olemassa, jotta voitaisiin pitää yllä erilaisia monimutkaisia hallintokoneistoja. Lopuksi ne ottavat kunnian tutkijoiden hankkimasta rahoituksesta, tieteellisistä löydöksistä ja opetussaavutuksista parantaakseen sijoitustaan erilaisilla ranking-listoilla. Peruspalkollisen työntekijän mielestä koko touhu kuulostaa omituiselta, mutta innostus omaan tutkimusaiheeseen saa tutkijat joskus tekemään outoja asioita.

Kohta 3: joskus tutkija huomaa, että innostus tutkimuksen tekemiseen menee jopa perheen tai ystävien edelle. Omat lapset ovat saattaneet huomaamatta siirtyä esikoulusta rippikouluun sillä välin, kun tutkija kiersi maailmalla verkostoitumassa ja kirjoitti 72 kansainvälistä referoitua julkaisua.

Kohta 4: tutkijalla on myös muita parempi riskinsietokyky. Hänelle pärjää tässä vertailussa oikeastaan vain yrittäjä. Tutkija ei työhön ryhtyessään tiedä, mihin on ryhtymässä. Aina hänelle ei ole selvää, onko hän edes ensi viikolla töissä. Tutkija ei voi koskaan etukäteen tietää, millainen tulos tulee olemaan. Juuri kun hän on luovuttamassa koko jutun, takavasemmalta hyökkää käänteentekevä oivallus kuin Jäätteenmäelle faksi: yllätyksenä ja erikseen pyytämättä. Työ kulkee aivokopassa mukana 24/7; tehtävät ovat monimutkaisia, abstrakteja ja keskittymiskykyä vaativia. Oman pään taitava käyttö ei sekään riitä, vaan tutkija tarvitsee yhteistyöverkostoja, neuvottelutaitoa, kykyä työskennellä erilaisissa tiimeissä ja projekteissa, rohkeutta, luovuutta, ennakkoluulottomuutta, esiintymisvalmiuksia, taitavaa viestintää, erilaisten ohjelmistojen ja laitteistojen käyttötaitoja – ja nykyään myös aktiivisuutta sosiaalisessa mediassa.

Eipä ihme, että monet lupaavat tutkijat ovat vaihtaneet alaa ja ryhtyneet harkitsemaan esimerkiksi puutarhanhoitoa.

Mitäpä siis sanomme? Onko yrittämisellä ja tutkimuksella ylipäätään mitään eroa? On toki. Yrittäjälle syntyy enemmän toiminnan käynnistämiseen liittyviä ja juoksevia kuluja, jotka hänen on pyrittävä tuotoilla kattamaan. Yrittäjällä on tutkijaan verrattuna edellytykset työllistää laajemmassa mittakaavassa ja onnistuessaan luoda näkyvä menestystarina. Tutkijatkin voivat toki menestyä erinomaisesti, mutta julkisessa keskustelussa kukaan ei siinäkään tapauksessa ymmärrä, mitä he oikeastaan ovat tehneet.

Jos mediaseksikkäät kasvuyritykset ovat yhteiskunnan pärstäkerroin, on tutkimus- ja kehitystoiminta sen selkäranka: sitä ei voi nähdä, mutta ilman sitä kaikki romahtaa.

Tutkija, joka toimii kuin perinteinen työntekijä, ei juurikaan luo mitään uutta. Kuten yrittäjälläkin, meillä tulee olla oma visio ja kyky sietää riskejä.

Uskallatko sinä palkata yrittäjähenkisen tutkijan?

kommenttia
  1. pasijuhani sanoo:

    Hyvä rinnastus…:)

    Terveisin

    Dynamite Strategy/ Pasi

  2. mkosonen sanoo:

    Kiitos Pasi kommentista ja inspiroivasta kirjoituksesta! Epävarmuus ja riskinsieto on nykyään lähes kansalaistaito, ehkäpä tällainen bloginpitokin siinä osaltaan auttaa..:)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s