”En luota tuohon tyyppiin”, mutta miksi?

Posted: 04/12/2013 in epäluottamus, joukkoistaminen, luottamus, osaaminen, viestintä, yhteisöt, yhteistyö

Aiemmin kirjoitin siitä, kuinka luottamus nettiväen kesken ei ole rakettitiedettä. Avasin aiheen tutkimustiedon ja Twitter-keskustelujemme pohjalta tekijöitä, joista luottamus toiseen osapuoleen – tässä kohtaa siis ihmisiin, ei järjestelmiin – verkossa syntyy.

Oppimista ajatellen on hyödyllistä miettiä myös kolikon kääntöpuolta. Mistä aineksista rakentuu epäluottamus? Tai miksi luottamusta ei synny lainkaan? Tarkasti ottaen ne kun ovat kaksi eri asiaa; epäluottamus vaatii ainakin jotain tietoa toisesta osapuolesta – luottamuksen puute taas on ”nollatila”, jossa mitään informaatiota ei ole ollut käytettävissä.

Avoimen tiedonjaon ja sosiaalisen median maailmoissa ensin mainittu lienee siis tavallisempi lopputulema kuin luottamuksen täydellinen puuttuminen.

Kokosin joukon ihmisten ominaisuuksia ja tottumuksia, jotka ovat pomminvarmoja tapoja synnyttää epäluottamusta verkossa. Ne liittyvät persoonaan, moraaliin, viestinnän tapoihin ja omaan osaamiseen.

Lista ei ole kaikenkattava, mutta kenties hyvä alku ymmärtää erilaisten asiantuntijaryhmien, -parvien ja -yhteisöjen taistelua olemassaolostaan.

 

  • Reaktiivinen netinkäyttäjä. Mietin tälle osuvampaa termiä, mutta tänään huomasin Twitteristä, että mainiosti sanaileva viestintäkouluttaja Katleena Kortesuo olikin jo tehnyt sen: kyseessä on tietenkin Musta aukko! Siis tyyppi, joka vain imee itseensä muiden antaman tiedon, mutta ei kerro itsestään mitään. Et voi tietää, mikä häntä kiinnostaa ja mitä hän osaa. Nettiä hän käyttää vain ja ainoastaan tiedonhakuun ja pankkipalveluihin. Ainoat Mustan aukon jättämät verkkojäljet ovat työpaikan kotisivujen yhteystiedot, joissa on nimi, työhuoneen numero, puhelinnumero ja vuonna 2007 käytöstä poistunut faksi.

 

  • Opportunistinen hyeena. Tyyppi, jonka moraali on vahvasti ristiriidassa avoimuuden ja tasavertaisuuden ideaalien kanssa. Toimii epäoikeudenmukaisesti. Ollaksemme realisteja, jokainen ihminen ajaa omaa etuaan – mutta osa ei muuta teekään. Oman hyödyn tavoittelija, joka osallistuu nettiryhmien toimintaan ja keskusteluihin vain poimiakseen rusinat pullasta. Kahmii mielellään toisten parhaat ideat ja tuotokset taskuunsa eikä vaivaudu edes kiittämään.

 

  • Egosentrikko. Taitamaton tai ajattelematon viestijä. Saattaa olla hyvinkin aktiivinen ryhmän tai yhteisön jäsen, mutta ei ota lainkaan huomioon vastaanottajia. Viestii 1) aggressiivisesti 2) kryptisesti 3) liian henkilökohtaisista asioista 4) liian pitkästi 5) liian harvoin tai 6) todella omituisiin aikoihin ja yhteisistä normeista poiketen. Vuosia sitten kuulemani tarinan mukaan eräs opettaja sai tylyillä sähköpostiviesteillään vastaanottajat itkemään, vaikka F2F hän oli mitä mukavin ja rakastettavin kollega. Jos toimitaan pelkästään verkon varassa ja varsinkin kun viestitään suoraan toiselle ihmiselle, on ilmaisua mietittävä tarkoin.

 

  • Huolimaton. Verbaliikan ja värikkään kielenkäytön ystävänä haluaisin korostaa täsmällisen ja oikeakielisen ilmaisun roolia myös nettiluottamuksen rakentajana. Tosin väite on ammuttavissa alas: viestin tulkintahan riippuu aina vastaanottajasta. Jos siis toinen osapuoli on yhtä lailla suurpiirteinen ilmaisussaan, kaikki on näemmä mahdollista – jopa työpaikan saaminen kirjoittamalla ”työ hakemus”.

 

  • Papukaija. Wannabe-asiantuntija. Lähettää jokaiseen kysymykseen samanlaisen vastauksen, jonka on kopioinut aiemmista postauksistaan ja linkittää perään vuonna 1992 kirjoittamansa gradun kiinteistövälityksen nykytilasta.  Tunnetaan myös toinen alalaji, joka tarrautuu pinnallisiin muotisanoihin ja rakentaa niistä korulauseita: ”Innovatiivinen ekosysteemi tarvitsee digitaalisen sisällön kuratointia.” Perinteinen omien lomamatkojensa diakuvia esittelevä kauhuhahmo siirrettynä verkkoon; herättää muissa yhteisön jäsenissä uupumusta ja liiallisuuksiin mennessään osaamisen kyseenalaistamista.

 

  • Netti-impotentti. Se tyyppi, joka katoilee linjoilta, ei ilmesty sovitusti paikalle, ei muista osoitteita, saa profiilin perustamisen kuulostamaan kansalliselta avaruusohjelmalta ja kuormittaa palveluiden ylläpitäjiä. Käyttäytyy kuin tarvitsisi henkilökohtaisen sihteerin käyttämään verkkoa puolestaan.

 

  • Aihe-evakko. Minkä tahansa ryhmän tai yhteisön toiminnan ytimessä on ihmisten tietämys ja osaaminen. Kuten James Surowiecki on todennut, myös suurten massojen joukkoistamishankkeet perustuvat siihen, että osallistujilla on ainakin jotain perustietoa kyseisestä aihealuesta. Kasvokkaisessa vuorovaikutustilanteessa osaamattomuus ja tietämättömyys yleensä paljastuu sekunnin murto-osissa. Sen paljastaa ensimmäisenä elekieli, sen jälkeen sanavalinnat. Verkossa on mahdollista pakoilla paljastumista pidempään – kiitos rajatumpien sosiaalisten vihjeiden. En toivoisi kenenkään luottavan  allekirjoittaneeseen, jos nettipaneelin aiheena on esimerkiksi ydinvoima, lastenhoito tai muoti. Erotan kyllä housut paidoista (paitsi ommellessani itse), mutta siihen osaamiseni loppuukin.

 

  • Eksynyt. Tämä on aiheosaamisen ohella ehkä yksi suurimmista riskeistä. Kaikissa ryhmissä syntyy ajan myötä rooleja, joiden on istuttava ihmisten persoonaan ja toimintatapoihin. Jos ’ideoija’ yrittää organisoida, ’laadunvalvoja’ innostaa muita, tai ’asiajohtaja’ huolehtia ihmisistä, lopputulos on susi. Sopivan roolin löytää vain tuntemalla itsensä hyvin – ja alkuun palataksemme, kertomalla tästä osaamisesta hyvissä ajoin myös muille.

 

Mitä sinä lisäisit joukkoon?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s