Tehdäänkö jotain vai pidetäänkö kokous?

Posted: 22/11/2013 in asiantuntijuus, byrokratia, erilaisuus, luovuus, työ, verkostot, yhteisöt, yhteistyö

Sekä alan maallikot että tietojohtamisen haasteiden kanssa konkreettisesti painineet tuntuvat olevan melko yksimielisiä siitä, mikä estää meitä uudistumasta ja olemasta luovia.

Organisaatiovinkkelistä ongelmia ovat esimerkiksi hierarkinen pönötys ja formaalin tiedon yliarvostaminen. Tiedättehän tilanteen: sosiaalista mediaakaan ei oikeastaan ole olemassa, ennen kuin se on virallisesti ’saatettu osaksi prosesseja’. Samaan aikaan ruohonjuuritasolla ihmiset ovat käyttäneet sitä työssään vuosikausia.

Tove Jansson, tuo kaukaa viisas aikuisten-  ja lastenkirjailija, leukaili yltiövirallisuudelle muun muassa kirjassaan Muumipeikko ja Pyrstötähti. Kun seikkailijat kokoontuivat pohtimaan kuinka he voisivat pelastautua uhkaavalta komeetalta, Niiskun mielestä asiasta tulisi järjestää kokous. Niiskuneiti ehdotti, että he suojautuisivat luolaan.

Mistä oikeastaan kumpuaa tarpeemme piiloutua roolien ja muodollisuuksien taakse? Epävarmuudesta? Opitusta näennäisen tuottavuuden tunteesta?

Eilen oivalsin, että ammatillisesti ihmiset – noin hieman karrikoituna – jakautuvat kissa- ja koiratyyppeihin.

Kissat pääsääntöisesti menevät ja tulevat myös työpaikalla miten haluavat, mutta osaavat halutessaan olla tappavan tehokkaita. Niitä saatetaan pitää ylimielisinä ja ne voivat herättää ristiriitaisia tunteita, mutta eivät oikeastaan välitä siitä. Tärkeintä niille on elää kissamaista elämää milloin yksin, milloin yhdessä lajitovereiden kanssa sen mukaan, mikä milloinkin sattuu huvittamaan.

Koirat taas murjottavat, jos ne jätetään yksin. Niiden on voitava hahmottaa oma paikkansa laumassa, jota ne myös mielellään esittelevät muille. Koirat oppivat helposti toistamaan tiettyä käyttäytymismallia, ja kiertävät kuppinsa ympärillä vaikka tuomiopäivään, kunnes saavat lauman johtajalta makupalan. Tiedät aina, missä työpaikkasi koiraihmiset ovat – ensin kannattaa etsiä palaverihuoneesta.

Kissaihmiset soveltuvat ominaisuuksiltaan nykymuotoiseen tietotyöhön kuin nenä päähän, mutta yleensä koiraihmiset saavat kovalla räksytyksellään heidänkin palkkansa, ruokansa ja keikkansa.

Koiramaailmassa unohtuu, että kaikkein tehokkain organisaatio on usein se, joka ei ole organisaatio ollenkaan. Aiheesta on kirjoittanut mm. Esko Kilpi, joka käyttää termiä random network. Yhteiset intressit, merkitykset, ihmiset ja tieto löytävät toisensa.

Nopeutta ja tehokkuutta lupaavan verkoston kääntöpuolena on se, että se jättää pysyvyyttä ja turvallisuutta kaipaavan ihmistaimen sietämään lähes sietämättömän määrän epävarmuutta. Ja kun epävarmuus on kasvanut liian suuriin mittoihin, järjestelmä aikaansaa uuden byrokratiakierteen. Syntyy noidankehä!

Mikä siis avuksi epävarmuuteen? Yhteisöt. Epävirallinen yhteisö on tulevaisuuden työorganisaatio. Ja abstraktia asiantuntijatyötä tekeville se on sitä jo nyt.

Yhteisöt antavat meille kielen, jonka varassa viestiä muiden kanssa ja tulla molemmin puolin ymmärretyksi. Ne varustavat meidät suhteilla, joiden varassa pääsemme eteenpäin. Ja ennen kaikkea ne saavat meidät luottamaan omaan tekemiseemme ja olemiseemme: tällä kaikella on merkitys ja oma paikkansa osana kokonaisuutta.

Entäpä yksilötasolla? Aivan kuten organisaatiot menestyvät parhaiten olemalla vähemmän organisaatioita, yksittäiset ihmiset ja asiantuntijat pärjäävät tekemällä itsestään mahdollisimman inhimillisiä olioita.

Mielestäni kaikkein viisaimpia ovat lopulta ne, jotka tietävät, etteivät tiedä mistään mitään. Olikohan tämä ajatus esitetty alun perin joskus 2000 vuotta sitten?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s