Datazombiet tulevat!

Posted: 24/05/2013 in palvelut, tieto, yhteisöt

Takavuosien mainoksessa todettiin: ”Jotain hyvää on tapahtunut hiuksillesi.” Viime viikkoina minusta on alkanut tuntua, että jotain pahaa on tapahtunut sille, mikä liikkuu hiusten alla.

Tällä kertaa en edes puhu omasta kupolistani, vaan tekniikan ja talouden alalla käynnissä olevasta Internet ja data -hypestä. Se on hypännyt silmille uutismediassa, blogeissa, LinkedInissä, Twitterissä. Se muistuttaa epäilyttävällä tavalla vuosituhannen vaihteessa käytyä keskustelua informaatioaikakauden, tiedon valtatien ja sähköisen kaupankäynnin The Vallankumouksesta. (Mahtaakohan joku vielä muistaa esimerkiksi boo.comin tragikoomisen taipaleen.)  Termit hypen ympärillä ovat muuttuneet 15 vuoden takaisesta, mutta onko keisarilla vieläkään vaatteita?

Esimerkiksi käyköön tuore Talouselämä -lehden puheenvuoro ”Internet mullistaa myös teollisuuden”. Olen kaukana teollisuuden saati sen liiketoimintamallien asiantuntijasta; silti – blogimaailman hengessä – rohkenen maallikkonakin sanoa jotain.

Asia vaivaa minua, koska olen jo vuosikymmenen ajan haalinut lisää ymmärrystä ihmisten toiminnasta online-yhteisöissä, siitä mikä heitä ohjaa, palkitsee ja motivoi, ja kuinka nämä uuden(?!)tyyppiset yhteisöt itseohjautuvina systeemeinä rakentuvat. Muutamaa vuotta myöhemmin käyntiin hurahtanut sosiaalisen median hype sai minut kuvittelemaan, että nettimaailmassa aletaan vihdoinkin kiinnostua muustakin kuin nettisivujen käytettävyydestä, klikkausten lukumääristä ja statistiikasta (ja taivas varjelkoon, sitten tuli community -analytiikka, mutta se on toinen tarina). Nyt verkon sosiaalinen puoli lainalaisuuksineen on jälleen joutumassa data-zombien massiivisen joukkohyökkäyksen uhriksi.

Tämän joukkomurhan seurauksena nähdään taas tusinoittain seminaareja, workshopeja, presentaatioita, raportteja, artikkeleita, uutisia, selvityksiä, postauksia, twiittauksia, kommentteja ja tykkäyksiä, jotka eivät johda mihinkään muuhun kuin virheelliseen turvallisuuden tunteeseen ja joukkohallusinaatioon: kun meillä on Dataa, meillä on hallussamme Tieto ja tulevaisuuden bisnes.

Aloitetaanpa vaikka sanaparista ”Internet mullistaa”. Mitä Internet itsessään mullistaa, jos ihmiset eivät ensin tee sillä jotain? Yksi osoitus ihmisten roolista muutoksessa lienee se, kuinka kauan periaatteessa yksinkertaisten asioiden – valmiiksi saatavilla olevan informaation yhdistely ja hyödyntäminen – vie silloinkin, kun se on ollut noin periaatteessa mahdollista jo kauan aikaa. Olemme siirtymässä kaiken kansan tietoverkoissa jo kolmannelle vuosikymmennelle ja silti puhumme niistä ikään kuin olisimme saaneet nettiyhteyden eilen.

Strategiaguru Michael Porteria on usein moitittu hieman vanhakantaisesta ajattelusta – ja kukapa toisaalta olisi 90-luvulla osannut näitä asioita ennustaa – mutta ainakin hän ymmärsi jo vuonna 2001 muistuttaa, että Internet on monelle bisnekselle ’complementary channel’ eikä kannibaali tai täydellinen vallankumous.

Big data on such a great thing (äännetään amerikkalaisittain leveästi), mutta niin huikeaa vauhtia kuin datan määrä maailmassa kasvaakin, ei se millään tavoin tee tyhjäksi kaikille tietojohtamiseen syventyneille tuttuja haasteita:

  1. analysoidaan informaatiota vain informaation itsensä vuoksi
  2. tuotetaan loputtomiin data-analyyseja, jotka heti valmistumisensa jälkeen hautautuvat virtuaalisen hämähäkinseitin alle
  3. ei kyetä ”syväomaksumaan” saatavilla olevaa tietoa, vaan se jää nice-to-know -asteelle
  4. nähdään informaatiosta vain se, mitä halutaan nähdä tai mikä palvelee parhaiten itselle sopivia ajatusmalleja, ja unohdetaan kuinka se toinen osapuoli – vaikkapa asiakas – toimii tai ajattelee.

Näihin haasteisiin meidän tulisi löytää vastauksia ja siinä tarvitaan ihmisten välistä yhteistyötä, tulevaisuussuuntautunutta ajattelua ja ymmärrystä erityisesti palveluliiketoiminnan luonteesta. Mitä enemmän aikuisten oikeasti siirrymme perinteisestä teollisajattelusta kohti palveluja, sitä enemmän meidän tulisi siirtyä järjestelmäajattelusta kohti ihmisiä. Osaaminen, kokemus ja hiljainen tieto ovat avainasemassa sekä palvelun tuottamisessa että käyttämisessä – sikäli kun näitä kahta on edes mahdollista erottaa toisistaan.

kommenttia
  1. […] viime keväänä ihmettelin datakeskeisen ajattelun renesanssia, joka on parhaillaan meneillään. Edelleenkään en vain osaa selittää, mistä […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s