Äskettäisen CMADfi-tapahtuman yhteydessä osallistujat ideoivat sopivia suomennoksia community managerille. Vuosien saatossa on nähty niin fasilitaattoreita, yhteisön vetäjiä kuin nettikätilöitäkin. Aivan kuten yhteisöjen itsensä tapauksessa, käsitteitä on moneksi mutta ilmiö on pohjimmiltaan sama.
Koulutus ei tässä poikkea muista elämänaloista. Olen vuosikausia käyttänyt Virtuaalinen yhteistyö -kurssimme keväisestä osallistujajoukosta luonnehdintaa ’miniyhteisö’. Se on joukko ihmisiä, jotka on tuotu yhteen tätä tarkoitusta varten: keskustelemaan ja jakamaan tietoa teknologiavälitteisen yhteistyön pelisäännöistä ja lainalaisuuksista. Me kurssin vetäjät emme toivottavasti ole opettajia sanan varsinaisessa merkityksessä (varjelkoon), koska tässä ei olla opettelemassa kielioppia tai kertotaulua, vaan edistämässä ymmärrystä paitsi nykyaikaisesta työskentely-ympäristöstä niin myös siinä toimivista ihmisistä.
Varsinkaan emme voi kaataa tarjolla olevaa oppia kenenkään päähän. Yhteisön jäsenyys on vapaaehtoista, kuten opiskelemaan lähteminenkin. Eräs kurssilainen taannoin luonnehti tekstissään: ”Aina kun jossain lukee ’paradigma’, sitä ei tarvitse opetella.” En alleviivannut sitä, että deficit paradigm ja contingency paradigm pitäisi jotekin opetella ulkoa. Sen sijaan opastimme henkisesti ja fyysisesti läsnä olevia opiskelijoita havaitsemaan, että nämä kaksi lähestymistapaa kattavat suunnilleen 100 prosenttia maailman sähköisestä viestinnästä.
Aina on ihmisiä, jotka käyttävät energiaansa tiedon sulkemiseen oman itsen ulkopuolelle, kun toiset taas käyttävät energiaansa tiedon hankkimiseen ja jalostamiseen – ja koulutuksen parissa työskentelevien haasteena on palvella molempia yhtä aikaa.
Opettajaa kuvaavampi termi olisikin paimen. Tästä saa varmaankin pisteitä kaikilta moderneilta yltiöliberaaleilta (not): metafora, joka ammentaa samaan aikaan sekä uskonnosta että agraariyhteiskunnasta. Kyllä nyt hävettää.
Varhaisimpia tunnettuja yhteisömanagereita ajalta, jolloin marginaalinen ideologia pyrki haastamaan valtavirta-ajattelun. Yksi osallistujista seuraa ja loput puuhailevat omiaan.
Tarkennetaanpa siis. Kurssipaimen yrittää huolehtia siitä, että
- lauma pysyy kutakuinkin koossa ja aitauksen sisällä
- pudonneet autetaan ylös kuopasta, myös sapattina
- kaikki saavat syödäkseen ruohoa, eli oppivat ainakin yhden uuden asian – siitä toisesta ’ruohosta’ yritämme pysyä erossa, vaikka yliopistojen opetustarjonta onkin välillä turhan korkealentoista.
Ja vaikka kuinka olisimme tekemisissä online-viestinnän kanssa, en suostu olemaan sähköpaimen.
Tohtorille töitä 