Kokonaisuudet, missä niitä myydään?

Posted: 29/01/2013 in sosiaalinen media, yhteisöt, yhteiskunta

Huomasin eilen Twitteristä Katleena Kortesuon blogitekstin, jossa hän pohtii ”kuuminta hottia” -tyyppisten tapahtumien jättämisen väliin, tässä tapauksessa CMAD:n. Siellähän ovat kaikki! Netti tukkeutuisi, jos kokoaisin kaikki ne tapahtumat ja seminaarit, joihin olen vuosien varrella jättänyt menemättä, mutta on hyvä että asia uskalletaan joskus esittää näinkin päin.

Omalla kohdallani syynä on toisaalta laiskuus, toisaalta saadun hyödyn punnitseminen. Jokainen näitä tilaisuuksia kierrellyt tietää, että ne ovat ensisijaisesti verkostoitumista, verkostoitumista ja verkostoitumista.

Kenelle verkostoituminen sopii? No, tietenkin rohkealle ja ulospäinsuuntautuneelle, sosiaalisesti taitavalle – ja kovaääniselle – osallistujalle. Minulla on heitä tuttavapiirissäni paljonkin, mutta itse lukeudun niihin, jotka kahvitauolla valitsevat syrjäisimmän nurkan ja yrittävät kaikin keinoin estää tarjottua kanapeeta juuttumasta kurkkuun poikittain. Sikäli kun vapisevilla käsilläni onnistun yhtäkään cocktailpalaa saattamaan perille asti: suuremmalla todennäköisyydellä ne löytyvät hetkeä myöhemmin kollegan pikkutakista. Niiden selkämykset yleensä tulevat tutuiksi jo lyhyenkin tauon aikana.

Entä sitten asiasisältö? Voisiko sen houkuttelemana lähteä mukaan The Seminaariin? Sekä täällä että Verkkoyhteisöissä olen useampaan otteeseen todennut, ettei oman aihepiirini – online-yhteisöjen – suhteen taida olla pelkoa informaation loppumisesta kesken.

Irrallista informaatiota on saatavilla jopa sen verran runsasti, etten kovin auliisti vastaanota sitä lisää. Väitän tietäväni yhteisöissä toimimisen lainalaisuudet sen verran hyvin, että netissä suoritettu kevytpesu ilman perusteellista kuurausta aina silloin tällöin riittää pitämään tietoni ajan tasalla.

Alan tapahtumissa on nimittäin yksi perusteellinen vika: asiasisältö on aina yhden toimijan, yhden yhteisön näkökulma. Minä tein näin. Tai parhaimmillaankin: me teimme näin. Siitä seurasi sitten vaikka vallan mitä hienoa.

Tämä on äärimmäisen arvokasta tietoa heille, joilla kokemusta on vähemmän. ”Voiko näinkin tehdä!” Minulle se on yleensä aiheuttanut turhautumista, koska kaipaisin integroitua tietoa, kokonaiskuvaa siitä, mitä hyviä ratkaisuja erityyppisillä yhteisöillä on tehdä esimerkiksi yhteisön senhetkinen tarina näkyväksi. Sisällöksi ei riitä se, että yksi yhteisö käyttää tähän sähköpostitiedotteita ja toinen Twitteriä.

On kerrottava, miksi juuri nämä keinot soveltuvat tämäntyyppiseen yhteisöön ja miten niiden hyödyntämiseen käyttäjien taholta suhtaudutaan.

Tutkijoilla yleensä on laajempi aineisto, mutta he sortuvat samaan helmasyntiin esitellessään omia tuloksiaan: olemme niin sidottuja tieteen kirjoitettuihin ja kirjoittamattomiin sääntöihin, että emme uskalla irrottautua yksittäisestä kyselytutkimuksesta tai casesta piirun vertaa. Ehkä raportin lopussa annetaan pari suositusta laajempaan käyttöön, mutta niitäkin pyydellään anteeksi, koska omanlaistaan casea ”ei voida automaattisesti yleistää muuntyyppisiin yhteisöihin”.

Tuntuukin, ettei kenelläkään ole pirstaletiedon ja niiden ***tin verkostoitumisten lomassa aikaa tai tahtoa rakentaa kokonaisuuksia. Tuomaan yhteen eri tutkimusten ja käytännön toimijoiden havaintoja teema teemalta.

Silti juuri tämänkaltainen työ auttaisi lisäämään ymmärrystä siitä, miten uudet yhteisöllisyyden muodot vaikuttavat elämäämme. Ainakin enemmän kuin mainospuhe siitä, että ”hei meidän firmalla on oma YouTube -kanava”.

YLE:n Antti Hirvonen kirjoittaa suomalaisten heränneestä keskusteluaktiivisuudesta verkossa ja toteaa samalla, että keskustelujen rinnalle tarvitaan myös ratkaisuja. Tämän voinee allekirjoittaa: netin tunnusomaisimpia paradokseja ovat paitsi ”picking the lowest hanging fruits” myös se, että kaikki pöhisevät minkä kerkiävät, mutta kukaan ei varsinaisesti tee mitään.

Miten voisi ratkaista integroidun tiedon puuttumisen ongelman? Vielä vuonna 1999 perinteinen kirja oli voimissaan: Communities in Cyberspace on helmi, joka ei ole vanhentunut mihinkään. (Kannattaa siis lukea se ennen seuraavaa seminaariosallistumista.)

Ehkäpä seuraava ratkaisu on yhteisöllisesti tuotettu ja avoimesti saatavilla oleva ”kirja”. Mutta tätä ongelmaa en pysty ratkaisemaan yksin. Haave tietokirjan kirjoittamisesta toki on elänyt monta vuotta ja elää edelleen.

Ensin on vain voitettava yhteisöaiheisiin seminaareihin ja kokoontumisiin liittyvät traumat. Kuten se viiden vuoden takainen konferenssi Jyväskylässä, jossa australialainen vanhempi herra innoissaan valaisi yleisöä: golfinpelaajat voivat nykyään keskustella keskenään Internetissä!

Ooh!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s