Digitaalinen jeesusteippi ja muuta post-IT -paikkausmateriaalia

Posted: 29/11/2011 in tutkimus, ura

Kirjauduin aamulla pitkästä aikaa LinkedIniin,  tuohon mainioon sähköiseen käyntikorttien kokoelmaan. Ja kuten tästä luonnehdinnasta voi päätellä, käytän kyseistä verkostopalvelua vajaateholla, mutta toisaalta en ole vuosikausiin etsinyt töitä yliopiston ulkopuolelta. Harvassa ovat myös ne kerrat, kun tarvittavaa tietoa ei olisi saatavilla muita kanavia pitkin.

Jokainen visiitti omaan LinkedIn-profiiliin aikaansaa huonon omatunnon siitä, että minulla on niin vähän työkokemusta. Määrällisesti, ei laadullisesti. En suostu enää potemaan alemmuuskompleksia siitä, että olen ”vain” tutkinut, so. pökännyt täysin tyhjästä väitöskirjan maailman himmeimmästä aiheesta, palvellut yrityksiä, Tekesiä ja säätiöitä näiden rahoittamissa projekteissa ja erään professorin sanoin sparrannut globaalien yritysjättien teknologiajohtajia online-yhteiskehittämisestä. Ne ovat jäävuoren huippuja, joiden alla on paljon sellaista, joka ei ulospäin näy. Tutkimuksen ohessa koetamme sivutoimena laittaa pystyyn uusia kursseja ja viedä eteenpäin jo olemassa olevia, tässäkin täysin omalla vastuulla ja oman osaamisen tai sitten mielikuvituksen varassa. Itse en ainakaan ole kahta peräkkäistä vuotta vienyt Virtuaalinen yhteistyö -kurssin palastani läpi tarkalleen samalla materiaalilla. Nämä asiat edellyttävät jatkuvaa hereillä pysymistä, ja se on vaikeaa, jos muutenkin tykkää nukkua kolmet päiväunet.

Ajatteluun tarvitaan oikeita edellytyksiä, kuten unta. Jollain tasolla olen onnistunut kiintymään tähän ajattelutyöhön – kuten tänään haastattelujen analysointiin – niin paljon, etten tunnu koskaan saavan aikaiseksi hakea työpaikkaa muualta.

Edellisestä keikasta LUT:n ulkopuolelle on aikaa jo yli yhdeksän vuotta. Muistelin kesätyöpaikkaani Stora Ensolla, jossa tehtäväni oli auttaa ei-niin-IT-sukupolveen kuuluneita tietopalvelun työntekijöitä järkeistämään sähköisiä palveluitaan, käytännössä intranetia. Se oli sellainen kuin intranetit tapaavat olla. Kun ottaa huomioon ilmiön nimeltä Business Information, systemaattisen rakenteen puuttuessa saa helposti aikaan vielä tavallistakin mittavamman informaatiokaaoksen.

Intraan sopivat samat opit kuin moneen muuhunkin järjestelmään: ne olivat aikoja sitten tulleet tiensä päähän, mutta erilaisilla kikkakolmosilla ja hätäratkaisuilla, joita voitaisiin kutsua vaikkapa digitaaliseksi jeesusteipiksi, niiden elinikää oli kyetty pidentämään. Lopputuloksena oli eräänlainen hengityskoneeseen kytketty lokaali IT. Ylilääkärinä hääri luonnollisesti yksi atk-tukihenkilö.

Minusta ei ollut kolmen ja puolen kuukauden aikana pelastamaan tilannetta. Mutta onnistuin muuttamaan yksikön asiakaspalautekyselyt sähköiseen muotoon ja laadin ohjeet, kuinka tulokset saa suoraan lukukelpoisina exceliin.

Ja sitten kesätyöntekijästä tulikin tutkija.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s