Finaalissa

Posted: 19/04/2011 in tutkimus

Konferenssiartikkeli lähestyy submittausvaihetta, kolmen eri artikkelin revisiot ovat osaltani tehtyinä, toukokuun luentomateriaalit on valmisteltu, virtuaalinen yhteistyö -kurssi on paketissa, projektin loppuraportti on summarya vaille valmis ja huomenna uusi hanke potkaistaan käyntiin sisäisellä palaverilla. Se on aika paljon yhteen kevääseen, jolloin yleensä luonnollisen rytmini huomioiden pystyn vain lojumaan koomassa sohvalla.

Uskottava se on: yksi vuoden kaoottisimmista kuukausista alkaa lähestyä päätöstään. Ja kaoottisuudella en tarkoita tehtyjen työtuntien määrää ja niillä kilpailemista – näihin marttyyritarinoihin en sekaannu kirveelläkään – vaan epävarmuutta, joka on tämän työn luonnollinen ominaisuus. Yleensä se on myös feature, joka erottelee tekijät tekemättömistä.

Epävarmuutta työpaikoilla on toki monenlaista, mutta tarkoitan itse työn sisältöä. Päivällä et voi tietää, mitä kaikkea olet iltaan mennessä saanut paperille. Tai onko siinä mahdollisesti järkeä, vai pitääkö kaikki poista seuraavana päivänä. Pahimmassa tapauksessa et edes tiedä, mitä haluaisit tekstillä sanoa, vai haluatko mitään (publications for YPJ). Sama vaikeus on osittain läsnä myös opettamisessa ja opetuksen suunnittelussa, ainakin niillä alueilla joilla itse operoin. Puhutaan kuitenkin laajoista, haastavista ja nopeasti muuttuvista kokonaisuuksista, kuten virtuaalisten yhteistyövälineiden hyödyntäminen.

Epävarmuuden kanssa toisessa vaakakupissa on ajan ja paikan suhteen joustava työ, josta maksetaan riittävä korvaus. Ne ovat isoja tekijöitä ainakin minulle, joka arvostan nuoremman Y-sukupolven oppien mukaisesti eniten vapaa-aikaa ja mahdollisuutta toteuttaa itseäni, mutta unohtamatta perusturvallisuutta. Eiköhän näiden nettimaailman sosiaalisten ilmiöiden ympärillä riitä työsarkaa vielä tulevinakin vuosikymmeninä. Ainakin sen verran, että en joudu enää kokemaan uudelleen sitä elämänvaihetta, kun ruokaan ei ole rahaa ja kotiväellä sitäkin vähemmän.

Tosin kaikki on jälleen suhteellista: en halua osallistua työtuntikilpailuun, mutta en myöskään rikkaus- tai köyhyyskilpailuihin. Suvussani kuulee usein muisteltavan vanhoja aikoja, kun opiskeluaikoina jääkaapissa oli koko viikonlopuksi yksi nakki. Juu ei, en ole kokenut ihan vastaavaa – sallinette allekirjoittaneen olla sukupolvensa lapsi (opintotuki ja -laina oli keksitty ja korkealle aikanaan arvostettu ainakin minun taholtani).

Vielä on sanouduttava irti kolmannestakin kilpailuluokasta, nimittäin kadehtimiskilpailuista. Vaikka pidän työstäni ja koen olevani monessa asiassa etuoikeutettu, jokainen voi kaljatuoppinsa äärellä miettiä, millainen henkilökohtainen investointi on opiskella ensin perustutkinto yliopistossa ja sen jälkeen heittäytyä sokkona tekemään jotain, jonka sisällöstä ei ole etukäteen mitään havaintoa ja josta vastaat yksin, omien taitojesi ja osaamisesi varassa, lähes lainsuojattomana ja ilman esimiehiä kertomassa mitä sinun pitää tehdä, paitsi silloin jos pitää tehdä jotain ylimääräistä.

Se jos mikä on sitä epävarmuutta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s